Isovesiherne
| Isovesiherne | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Utricularia vulgaris L. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Isovesiherne Wikispeciesissä |
Isovesiherne (Utricularia vulgaris) on vesiherneiden sukuun kuuluva yleinen vesikasvi ja lihansyöjäkasvi.
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko [muokkaa]
Isovesiherne on juureton irtokelluja, joka kasvaa noin 20–100 cm pitkäksi[1]. Sen varsi on sitkeä ja rento. Varsi ja pillimäiset, ohuet lehdet pysyvät veden alla, kukkavarsi kohoaa pinnan yläpuolelle. Teriöltään keltaisia kukkia on 5–10[2]. Isovesiherne kukkii heinä-elokuussa[2] .
Isovesiherne on lihansyöjäkasvi. Lehdissä on 2–3 mm kokoisia pyöreähköjä pyyntirakkuloita, joilla se pyydystää pieniä vesieliöitä[1][2]. Kun esimerkiksi vesikirppu menee pyyntirakkulan sisälle ja koskettaa sukasia, täyttyy rakkula entsyymeillä, jotka sulattavat eläimen. Entsyymit sulattavat vain saaliin pehmeät osat, kovat osat jäävät rakkulaan. Rakkulassa on alipaine, joka imaisee saaliin sisäänsä auetessaan.[3]
Levinneisyys [muokkaa]
Isovesiherne on laajalle levinnyt. Euroopassa se puuttuu vain Norjan vuorilta, Italian eteläkärjestä ja Kreikasta. Pohjois-Amerikassa ja Japanissa on omat alalajinsa. Suomessa se esiintyy yleisenä Keski- ja Etelä-Suomessa, Lapissakin tuntureita lukuun ottamatta monin paikoin.[4]
Elinympäristö [muokkaa]
Isovesiherne kasvaa järvien, jokien ja murtovesilahtien matalissa ja suojaisissa osissa, lammissa, kaivannoissa ja puroissa[1].
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c Leena Hämet–Ahti et al.: Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951–45–8167–9.
- ↑ a b c Mossberg B. & Stenberg L: Suuri Pohjolan kasvio. (suom. S. Vuokko & H. Väre). Tammi, 2005. ISBN 951–3129–24–1.
- ↑ YLE Puutarharadio
- ↑ Virtuella Floran
