Isoverenimijä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isoverenimijä
Desmodus.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Lepakot Chiroptera
Heimo: Leikot Phyllostomidae
Alaheimo: Verivampyyrit[2] Desmodontinae
Suku: Desmodus
Laji: rotundus
Kaksiosainen nimi
Desmodus rotundus
(E. Geoffrey, 1810)
Levinneisyyskartta
GemeinerVampirWorld.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Isoverenimijä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isoverenimijä Commonsissa

Isoverenimijä eli vampyyri (Desmodus rotundus) on yleisin kolmesta verivampyyrien eli verenimijöiden alaheimon (Desmodontinae, vanh. Desmontidae) jäsenestä.[2]

Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isoverenimijä on keskikokoinen, harmaanruskea hännätön lepakko, jonka ruumiin pituus on 7,5–9 cm, kyynärvarren pituus 5–6,3 cm ja paino 18–42 g.[3]

Levinneisyys ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isoverenimijää tavataan Keski- ja Etelä-Amerikassa, Meksikosta Pohjois-Chileen, Pohjois-Argentiinaan ja Uruguayhin asti sekä Isla de Margaritalla ja Trinidadissa. Ne piileskelevät päivät luolissa 100–1000 yksilön yhdyskunnissa ja lähtevät yöllä saalistamaan. Ravintonaan isoverenimijät käyttävät pääasiassa isojen nisäkkäiden verta, jota ne voivat juoda yhdessä yössä omaa painoaan enemmän. Ne purevat uhriinsa pienen haavan, josta ne litkivät verta. Isoverenimijän syljessä oleva aine estää verta hyytymästä.

Isoverenimijöiden lisääntymisaika jatkuu läpi vuoden. Naaras saa kerrallaan yhden poikasen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Barquez, R., Perez, S., Miller, B. & Diaz, M.: Desmodus rotundus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 10.7.2014. (englanniksi)
  2. a b Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 347, 365, 367, 372–373, 460. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  3. Jiří Gaisler ja Jan Zejda: Suuri eläinkirja, s. 95. suom. Mattias Toivanen, Jere Malinen ja Ismo Nuuja. WSOY, 1995. ISBN 951-0-22848-6.