Isopukinjuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isopukinjuuri
Isopukinjuuren punakukkainen muoto
Isopukinjuuren punakukkainen muoto
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Apiales
Heimo: Sarjakukkaiskasvit Apiaceae
Suku: Pukinjuuret Pimpinella
Laji: major
Kaksiosainen nimi
Pimpinella major
(L.) Huds.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Isopukinjuuri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isopukinjuuri Commonsissa

Isopukinjuuri (Pimpinella major) on suuressa osassa Eurooppaa kasvava sarjakukkainen kasvi. Suomessa se on uhanalainen ja rauhoitettu.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopukinjuuri muistuttaa ahopukinjuurta (P. saxifraga), mutta on sitä yleensä selvästi kookkaampi kasvaen 40–100 cm korkeaksi. Sen varsi on kalju, syväuurteinen ja särmikäs. Aluslehtien lehdykät ovat suippoja ja hammaslaitaisia tai harvaliuskaisia. Varsilehdet ovat kaksi kertaa parilehdykkäisiä, lehdykät ovat kapealiuskaisia. Isopukinjuuren kukka valkoinen ja se kukkii heinä-elokuussa. Kasvin hedelmät ovat selvästi harjuisia, kun taas ahopukinjuuren hedelmät ovat lähes sileitä.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopukinjuurta kasvaa lähes koko Euroopassa pohjoisia ja eteläisiä osia lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös Kaukasuksella. Suomen ainoa tunnettu vanha ja luontaista muistuttava esiintymisalue lienee Pohjois-Karjalassa Liperissä. Muualla Suomessa sitä on tavattu puutarhakasvina sekä saksalaistulokkaana Lappia myöten.[3] Pohjois-Amerikassa isopukijuuri lienee viljelykarkulainen.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopukinjuuri viihtyy lehdoissa, mutta myös ihmisen muokkaamissa ympäristöissä kuten kaskimetsissä, lehtoraivioilla, tuoreilla niityillä ja hakamailla. Kasvi tekee runsaasti siemeniä, ja maanpinnan rikkoonnuttua se saattaa siemenpankista yllättäen ilmaantua esimerkiksi hakkuuaukioille. Isopukinjuuri on suuresti harvinaistunut perinteisen niitto- ja laiduntalouden sekä kaskeamisen loppumisen seuraksena.[3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isopukinjuuri on vanha rohdos- ja koristekasvi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hakalisto, Sirkka: Isopukinjuuri. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 207.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ympäristöministeriö: luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 20.12.2009.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 318–319.
  3. a b c Hakalisto 1997, s. 207.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]