Isokudu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isokudu
Isokudunaaras Etoshan luonnonpuistossa Namibiassa
Isokudunaaras Etoshan luonnonpuistossa Namibiassa
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset Bovidae
Alaheimo: Nautaeläimet Bovinae
Suku: Tragelaphus
Laji: strepsiceros
Kaksiosainen nimi
Tragelaphus strepsiceros
(Pallas, 1766)
Levinneisyyskartta
Isokudun levinneisyys vihreällä
Isokudun levinneisyys vihreällä
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Isokudu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isokudu Commonsissa
Uros Krugerin luonnonpuistossa Etelä-Afrikassa

Isokudu (Tragelaphus strepsiceros) on nautaeläinlaji. Sen ruumis on 225–250 cm:n pituinen, säkäkordeudeltaan 1–1,5 metriä, ja se painaa 250–327 kg joskin naaraat ovat hieman pienempiä ja kevyempiä [2]

Isokudun elinaluetta on itäinen ja eteläinen Afrikka, joskin lajia tavataan myös mantereen eteläosissa saarekemaisesti levinneenä. Vaikka levinneisyysalue on laaja kudut ovat levittäytyneet alueille harvasti johtuen elinalueen pienenemisestä, metsien hakkuista ja metsästyksestä.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokudujen ruumis on kapea ja pienehkö ja sillä on pitkät jalat. Turkin väri voi vaihdella ruskean-/sinisenharmaasta punaruskeaan. Ruumista koristavat 4–12 pystysuuntaista valkoista viirua. Pää on yleensä hieman ruumista tummempivärinen ja siinä on pieni V-muotoinen laikku silmien välissä.

Urokset tapaavat olla naaraita suurempia ja niiden kurkussa on usen harja. Uroksilla on myös metrin pituiset, kaksi ja puoli kierrosta tekevät, sarvet.[2] Sarvet alkavat kasvaa vasta uroksen saavuttaessa 6–12 kuukauden iän ja saavuttavat täyden mittansa vasta kuuden vuoden iässä.

Levinneisyys ja ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokudun elinalue on Eritrean ja Tansanian välissä ja lisäksi niitä elää Sambiassa, Etelä-Afrikassa ja Angolassa. Pieni määrä niitä on viety myös New Mexicoon. Elinalue koostuu tihestä akaasia-pensaikosta, kivisistä kukkuloista, kuivista joenuomista ja ympäristöistä, joissa on riittävä vesimäärä. Isokudut liikkuvat joskus pelloilla mutta välttävät normaalisti avoimia alueita jossa ne joutuvat saalistajiensa helpoiksi kohteiksi. Ruokavalio koostuu lehdistä, ruohosta ja joskus mukuloista, juurista sekä hedelmistä.

Päivän aikana, erityisesti kuumina päivinä, isokudut yleensä lepäävät ja siirtyvät metsäisille alueille suojaan. Ne syövät ja juovat aikaisin aamulla ja myöhään iltapäivällä juoden vettä vesikuopista tai saaden nesteen vesipitoisista mukuloista ja juurista. Kudut elävät normaalisti yhdellä alueella mutta kuivuuden aikana ne voivat vaeltaa pitkiäkin matkoja.

Saalistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saalistajat koostuvat lähinnä leijonista, leopardeista ja hyeenakoirista. Isokuduja saalistavat joskus myös simpanssit mutta ne tyytyvät hyökkäämään heikompien naaraiden ja vasikoiden kimppuun. Lauman joutuessa hyökkäyksen kohteeksi täysikasvuinen kudu varoittaa ääntelemällä muuta laumaa. Ketteryydestään huolimatta isokudut eivät ole tarpeeksi nopeita tai tarpeeksi kestäviä välttämään pääsaalistajiaan. Juoksun sijaan ne pyrkivätkin loikkimaan metsämaastossa, jossa saalistajilla on vaikeampaa liikkua.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokudut saavuttavat lisääntymiskyvyn 1–2 vuoden iässä. Kiima-aika ajoittuu sadekauden loppuun joka voi vaihdella hieman riippuen elinalueesta. Tiineys kestää noin 240 päivää (8 kuukautta). Vasikat syntyvät helmi-maaliskuun vaihteessa jolloin ruoho on yleensä pisimmillään ja tuuheimmillaan.

Jälkikasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasikoita syntyy yleensä yksi, mutta joskus myös kaksi. Aluksi vasikka odottaa äidin ruokkimisen aloittamista mutta myöhemmin se muuttuu vaativammaksi maitoa halutessaan, muutaman kuukauden iässä maidon vaatiminen voi muuttua jopa aggressiiviseksi. Ensimmäiset kaksi elinviikkoa naaras ja vasikka pysyvät piilossa saalistajien ulottumattomissa. Tämän jälkeen ne liikkuvat neljä tai viisi viikkoa lauman kanssa vain päivisin. Urosvasikat tulevat itsenäisiksi noin kuuden kuukauden iässä.

Isokudu ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokudut ovat sekä hyötyneet että kärsineet kanssakäymisestä ihmisen kanssa. Niitä on metsästetty, sillä ne ovat helppoja kohteita käytöksestään johtuen; ne kääntyvät katsomaan taakseen ja pysähtyvät suojautumisen jälkeen. Ihmiset ovat lisäksi tuhonneet niiden metsäisiä elinalueita. Hyötyä on tullut kuitenkin ihmisen toimesta erityisesti kaivoista ja peltomaasta mikä mahdollistaa isokudujen leviämisen alueille jotka ovat olleet aikaisemmin liian kuivia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tragelaphus strepsiceros IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b African Wildlife Foundation Viitattu 14.7.2007. (englanniksi)