Isovanhemmat

Wikipedia
Ohjattu sivulta Isoäiti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Georgios Iakovidis, Ensimmäiset askeleet, 1893.

Isovanhemmat ovat äidin ja isän vanhemmat[1], tavallisesti kaksi isoisää ja kaksi isoäitiä. Isovanhemmat ovat usein tärkeitä ja läheisiä jäseniä omassa perhepiirissään.

Useissa perinteisissä kulttuureissa isovanhemmilla oli suora ja selkeä rooli lastenlasten hoidossa ja kasvatuksessa. Tämänkaltainen rooli on hälventynyt ydinperheiden syntymisen myötä. Toisaalta isovanhempien merkitys on myös kasvanut yhteiskunnan tiukentuneiden aikataulujen vuoksi. Isovanhemmat hoitavat usein lapsenlapsiaan tilanteissa joissa vanhemmat tarvitsevat lyhyellä varoitusajalla luotettavaa lastenhoitajaa.

Tilanteessa joissa lapsen omilla vanhemmilla ei ole halukkuutta tai mahdollisuuksia huolehtia lapsestaan, isovanhemmat ovat usein selkein vaihtoehto lapsen toissijaiseksi huoltajaksi.

Perinteisissä Itä-Aasian kulttuureissa, jotka ovat saaneet vaikutteita kungfutselaisuudesta, niin kutsuttu lapsen hurskaus on yksi tärkeimmistä moraaliarvoista. Isovanhemmat koetaan tällöin tärkeänä auktoriteettina jolla on oikeus puuttua perheen sisäisiin asioihin. Länsimaistumisen myötä myös Itä-Aasiassa isovanhempien merkitys on toisaalta vähentynyt.

Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan isoäideistä on apua lastenlasten selviytymisen kannalta. Sen sijaan isoisistä jälkeläisten määrällä mitaten tällaista hyötyä ei voitu havaita. Tutkimus pohjautui suomalaisiin väestötietoihin 1700- ja 1800-luvuilta.[2]

Sisällysluettelo

Sijaismummo ja -vaaritoiminta [muokkaa]

Useat suomalaiset järjestöt ja yhdistykset ovat tarjonneet viime vuosina niin kutsuttuja sijaismummo- ja vaaripalveluja. Sijaisisovanhempia voidaan kutsua myös varaisovanhemmiksi. Ideana on, että tutustutetaan toisiinsa lapsi, jonka isovanhemmat ovat kuolleet tai joka ei muusta syystä voi tavata isovanhempiaan sekä lapsen isovanhempien ikäpolvea oleva henkilö, joka on ilmoittautunut halukkaaksi sijaisisovanhemmaksi. Näin lapsella on mahdollisuus saada halutessaan itselleen isoisän tai isoäidin sijainen. Sijaisisovanhempia on tarjottu myös maahanmuuttajalapsille joiden omat isovanhemmat ovat jääneet entiseen kotimaahan. Alakoulujen ensimmäisillä luokilla taas on ollut niin sanottuja koulumummoja ja kouluvaareja.

Nimitykset [muokkaa]

Isovanhemmilla on Suomessa useita nimityksiä. Isoäiti voi olla esimerkiksi mummo, mummu, mummi, mumi, muumi, muori, mami, mamma, mumma, mummis, hammu, tummu[3], maama, vanhaäiti, vanhamummi, vanhamummo, mummeli, mama ja isu. Isoisästä käytetään esimerkiksi nimityksiä vaari, pappa, paappa, ukki, ukko[3], taata, tuta, tuhari, tuffa, äijä, äijö, isoisä, papa, papparainen, isovaari, taatto ja ukkeli. Nimitykset vaihtelevat murrealueittain.

Lähteet [muokkaa]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Isoisistä ei ole hyötyä jälkeläisten menestykselle 25.7.2007. YLE Radio 1. Viitattu 25.7.2007.
  3. a b Kirsi Airikka: Ukilla on aikaa yhdessäoloon 9.11.2005. Tampereen Kirkkosanomat. Viitattu 20.7.2007.

Katso myös [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sanaselitys: isovanhemmat.