Ismo Hölttö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ismo Olavi Hölttö (s. 12. helmikuuta 1940 Espoo) on suomalainen valokuvaaja.

Ennen päätoimista valokuvaajan uraansa Ismo Hölttö toimi kultaseppänä vuodesta 1955 vuoteen 1970. Jo 1960-luvulla hän kuitenkin harrasti valokuvausta vakavasti ja kierteli Suomea kuvaten köyhiä maaseudun ihmisiä. Yhdessä Mikko Savolaisen kanssa hän julkaisi vuonna 1970 valokuvateoksen Suomea tämäkin. Kahta vuotta myöhemmin julkaistiin toinen yhteistyön tulos Raportti Suomen mustalaisista.

Hölttö sai valokuvataiteen valtionpalkinnon ensimmäisen kerran vuonna 1969, ja uudelleen vuonna 1992 koottuaan 1960-luvun mustavalkokuviaan isoksi, kolmella värillä arkistokelpoiselle paperille painetuksi omakustanteiseksi valokuvateokseksi Ihminen pääosassa. Sen sitomoon jäljelle jääneistä painoarkeista sidottiin vuonna 2008 hieman erisisältöisiä kirjoja nimellä Valokuvia – Photographs.[1] Vuonna 2003 kirjan kuvia nähtiin isoina suurennoksina Galleria Hippolytessä Helsingissä.

Vuosina 1970–1979 Höltön yrityksenä oli Studio Ismo Hölttö Ky, ja vuodesta 1980 lähtien Rykämä Oy. Valtaosa Höltön tuotannosta on ollut mainos- ja muita käyttökuvia, tilaajina muiden muassa art directorit Herbie Kastemaa, Asko Kekkonen, Erkki Ruuhinen, Kari Torkler ja Jukka Veistola.[2]

Ismo Hölttö sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna [[2002].[3]

Höltön valokuvia on Suomen lisäksi ollut näytteillä Ranskassa, Tanskassa ja Liettuassa.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikko Savolainen & Ismo Hölttö (valokuvat)̈, Aku-Kimmo Ripatti (teksti). Suomea tämäkin. Jyväskylä: Gummerus, 1970.
  • Kari Huttunen (teksti), Ismo Hölttö ja Mikko Savolainen (valokuvat). Raportti suomen mustalaisista. Jyväskylä: Gummerus, 1972. ISBN 951200089X.
  • Mikko Savolainen (teksti ja valokuvat) ja Ismo Hölttö (valokuvat). Vanhuksia. [Ilomantsi: M. Savolainen], 1982. ISBN 951994186X.
  • Ismo Hölttö. Ihminen pääosassa. Kuvia suomalaisista. Helsinki: Ismo Hölttö, 1989. ISBN 951-99835-5-4.
  • Ismo Hölttö. Pieniä ihmisiä. Helsinki: Erweko Painotuote, 2002. ISBN 9529148208.
  • Ismo Hölttö (kuvat), Elina Heikka (essee). Valokuvia – Photographs. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo, 2008.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ismo Höltön kirjaharvinaisuus Valokuvataiteen museo. Viitattu 2.5.2012.
  2. Ismo Hölttö: Puuta, kultaa ja hopeaa, teoksessa Laine, Tapio & Vivolin, Asko: Aikavalotuksia, Valokuvausalan tarinoita aikalaisten kertomina, s. 48–50. Tapio Laine Mediapalvelut, 2001. ISBN 978-951-98796-0-4.
  3. Kuka kukin on 2003. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18086-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]