Islamilaisten oikeusistuinten liitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Islamilaisten šariatuomioistuinten liitto (somaliksi Midowga Maxkamadaha Islaamiga, arab. اتحاد المحاكم الإسلامية‎, Ittihād al-mahākim al-islāmiyya) hallitsi joulukuun 2006 alussa suurta osaa Somaliasta, mukaan lukien Mogadishua, Hobyoa, Baladia ja lentokenttäkaupunki Jowharia 80 km pääkaupungista pohjoiseen. Oikeusistuimien liitto oli lähinnä keskushallitusta muistuttava valtakeskittymä Somaliassa.

Nousu valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeusistuinten johdossa oli heinäkuusta 2004 lähtien šeikki Sharif Sheikh Ahmed, entinen koulunopettaja, jota pidetään maltillisena ja joka väittää haluavansa vain päättää 15 vuotta jatkuneen väkivallan. Yhdestätoista oikeusistuimesta kahta tosin pidettiin radikaaleina. Yhtä johti šeikki Hassan Dahir Aweys, joka Yhdysvallat syyttää terrorismista. Sitä kumpi näistä miehistä on todellinen johtaja ei tiedetty. Kaikkia paitsi yhtä oikeusistuinta hallitsi Hawiyen klaani.

Somalian keskushallituksen romahduksen jälkeen 1991 joukosta šariaoikeusistuimia tuli paikoittain järjestystä ylläpitävä järjestelmä. Myöhemmin oikeusistuimet alkoivat järjestää opetusta ja terveydenhuoltoa. Oikeusistuimet toimivat myös poliisivoimina, joita rahoittivat paikalliset yritykset pitääkseen rikolliset aisoissa. Oikeusistuimet muodostivat keskusjärjestön ja 1999 alkoivat laajentaa valtaansa. Huhtikuussa 1999 ne ottivat hallintaansa Mogadishun keskustorin ja heinäkuussa valvontaansa Mogadishusta Afgoihin johtavan tien.

Oikeusistuimia vastassa olivat paikalliset sotaherrat, jotka pitivät suurinta osaa Mogadishua hallinnassaan. Oikeusistuimien vallan kasvaessa sotaherrat perustivat "terrorismin vastaisen liiton." Vuoden 2006 alusta nämä kaksi ryhmittymää taistelivat avoimesti ja toukokuusta taistelut laajenivat katutaisteluiksi pääkaupungin herruudesta, mikä vaati yli 300 uhria. 5. kesäkuuta 2006 oikeusistuimet julistivat hallitsevansa Mogadishua. Yhdysvaltain on väitetty rahoittavan sotaherrojen terrorismin vastaista liittoa al-Qaida-aktiivisuuden pitämiseksi aisoissa maassa[1].

6. kesäkuuta oikeusistuimien liitto väitti hallitsevansa aluetta jopa 100 km sisämaahan Mogadishusta. Sotaherrat on joko pidätetty tai he ovat paenneet hyläten raskaan aseistuksensa. Oikeusistuinten joukko valtasi 14. kesäkuuta 2006 Jowharin kaupungin.

Valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisten oikeusistuinten liiton valtaa on pidetty lyhyenä rauhan ja turvallisuuden kautena, joka katkaisi pyssymiesten vallan maassa. Tänä aikana mm. osa liikkeistä pääkaupungissa avattiin ja pakolaisia alkoi palata maahan. Jopa jätehuolto alkoi toimia ja Mogadishussa oli turvallista liikkua, jopa öisin.

Tuomioistuimet panivat toimeen tiukan moraalikoodiston. Khat-huumeen käyttöä rajoitettiin, moraalittomat elokuvat kiellettiin, länsimaista musiikkia rajoitettiin ja naisia kehotettiin peittämään päänsä. Tuomioistuimet järjestivät myös kaksi julkista teloitusta.

Tuomioistuimien hallintoon kuului sekä radikaaleja aineksia, että maltillisia, joiden kanssa eräät eurooppalaiset toivoivat voimansa neuvotella. Yhdysvallat oli kuitenkin tätä vastaan ja syytti Tuomioistuimia vuoden 1998 Länsi-Afrikan lähetystöpommi-iskuihin syyllistyneiden piilottelusta. Lisäksi tämä hallinto vaati alaisuuteensa alueita Keniasta ja Etiopiasta.[1]

Syrjäyttäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Somalian väliaikainen hallitus presidentti Abdullahi Yusufin johdolla ja islamilaiset oikeusistuimet tunnustivat toisensa ja käyvät rauhanneuvotteluja, jotka sittemmin kariutuivat. Erityisesti oikeusistuimia pelkäsi Etiopia, jolla on huonoja kokemuksia islamilaisista valtioista rajoillaan. 8. joulukuuta 2006 lähtien oikeusistuimien liitto kävi raskaita taisteluja Somalian väliaikaista hallitusta ja sitä tukevia Etiopian joukkoja vastaan. Sen väitettiin saavan tukea Eritrealta ja useilta muilta mailta.

27. joulukuuta hallituksen joukot valtasivat Jowharin. Samana päivänä liiton johtajat erosivat Somalian hallituksen ja Etiopian joukkojen lähestyessä pääkaupunkia ja luovuttivat Mogadishun hallinnan sen asukkaille välttääkseen verilöylyn ja kaupungin tuhon.[2]

Liiton viimeinen tukikohta, Kismayon kaupunki 300 km etelään Mogadishusta vallattiin 1. tammikuuta. Taisteluja käytiin Jilibissä, 100 km kaupungista pohjoiseen, jonka jälkeen joukot vetäytyivät etelään kohti Kenian rajaa.[3] Osan sen johtajista uskotaan paenneen Jemeniin.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]