Isaac R. Trimble

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isaac R. Trimble

Isaac Ridgeway Trimble (15. toukokuuta 18022. tammikuuta 1888) oli Yhdysvaltain armeijan upseeri, siviili-insinööri, merkittävä rautateiden rakennustarkastaja ja vastaava sekä etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa. Hänet muistetaan parhaiten johtoroolistaan Pickettin hyökkäyksessä Gettysburgin taistelussa.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trimble syntyi Culpeper Countyssä Virginiassa. Hän muutti Kentuckyyn ja meni luvan valtiolta saatuaan West Pointin sotilasakatemiaan New Yorkiin mistä valmistui 1822, tykistön toisena luutnanttina. Hän palveli ja 1. ja 3. USA:n tykistörykmenteissä, mutta lähti armeijasta 1832 työskennelläkseen jatkuvasti kasvavassa rautatiebisneksessä.

Trimble auttoi mittaamaan reitin Baltimoren ja Ohion rautateille. Hän oli rakennusinsinööri Bostonin ja Providencen rautateillä, ja Pennsylvanian rautateiden edeltäjillä Baltimoren ja Susquehannan rautateillä, Philadelphian, Wilmingtonin ja Baltimoren rautateillä ja vielä Baltimore-Potomacin rautateillä. Viimeisessä työssään ylitarkastajana hän muutti väliaikaisesti Marylandiin.

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Trimble tajusi ettei Maryland eroaisi unionista, hän palasi Virginian kotiinsa ja liittyi etelävaltoiden armeijaan insinöörijoukkojen everstiksi 1861. Hänet ylennettiin prikaatinkenraaliksi 9. elokuuta 1861. 16. marraskuuta hän komensi prikaatia Pohjois-Virginian armeijassa.

Trimble oli mukana ensimmäisessä taistelussaan Stonewall Jacksonin Shenandoahin laakson sotaretkellä ja hän kunnostautui Cross Keysin taistelussa käskemällä muskettien yhteyslaukauksen lähietäisyydelle vihollisesta, ja voitti unionin kenraali John C. Frémontin. Seven Daysin taisteluiden aikana Jacksonin alaisena hänen prikaatinsa taisteli kovaa Gaines' Millsissä ja hän yritti Malvern Hilliin tehdyn epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen tehdä yöhyökkäyksen, mutta hänen houkkamainen pyyntönsä torjuttiin.

Toisessa Bull Runin taistelussa Trimblen prikaati voitti unionin prikaatin Freeman's Fordissa. Hän marssi sen jälkeen Jacksonin kanssa kenraalimajuri John Popen pääjoukon ympäri ja valtasi tarvikevaraston ja kaksi tykkipatteria heidän selustastaan, mikä painosti Popea hyökkäämään Jacksonin vahvoja puolustusasemia vastaan ja kärsimään vakavan tappion. Trimble haavoittui jalkaan räjähtävästä luodista ja hänen täytyi kärsiä huonosta terveydestä (osittain korkean ikänsä johdosta) monta kuukautta toipuessaan. Vaikka hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 1863, hän oli terveytensä takia kykenemätön komentamaan divisioonaa, ja hänet siirrettiin kevyeen palvelukseen Shenandoahin Laakson alueelle.

Kesäkuussa 1863 Robert E. Leen Pohjois-Virginian armeija oli ylittänyt Potomacjoen toisessa invaasiossaan Pohjoisvaltioiden maaperälle ja Trimble halusi epätoivoisesti päästä mukaan toimintaan, osittain koska tunsi alueen rautatieläispäiviltään. Hän liittyi pyytämättä Leen päämajaan ja roikkui mukana ilman virallista komennusta. Ratsastaen pohjoiseen hän sai kiinni kenraaliluutnantti Richard S. Ewellin, joka oli matkalla Harrisburgiin Pennsylvaniaan ja liittyi hänen esikuntaansa vanhempana upseerina, mutta ei komentanut mitään. Hän ja Ewell riitelivät jatkuvasti tästä kömpelöstä järjestelystä ja Trimblen taktiikkakykyjen puuttesta.

Gettysburgin taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. heinäkuuta 1863 Gettysburgin taistelu alkoi ja Ewellin toinen armeijakunta saavutti taistelukentän aikaisin iltapäivällä, iski unionin XI armeijakunnan kimppuun ja ajoi ne kohti kaupunkia Cemetery Hilliin. Ewell ei kuitenkaan hyökännyt kukkulaa vastaan, ja Trimble riitaantui tämän kanssa, ja pyysi kenraali Leeltä eroa, mutta tämä ei suostunut.

3. heinäkuuta 1863, Trimble oli yksi kolmesta divisioonankomentajasta Pickettin hyökkäyksessä. Hän tuli korvaamaan W. Dorsey Penderin A.P. Hillin armejakunnasta, joka haavoittui kuolettavasti edellisenä päivänä. Trimble oli huonossa asemassa, koska ei koskaan aikaisemmin ollut taistellut näiden joukkojen mukana. Hänen divisioonansa käsitti vasemman osan hyökkäyksestä, edeten aivan J. Johnston Pettigrewin komentaman divisioonan takana (ennen Henry Hethin komennossa). Hyökkäyksen lahtaus on hyvin tunnettua. Trimble ratsasti hevosellaan Jinnyllä, ja haavoittui samaan jalkaan kuin aikaisemmin toisessa Bull Runissa. Tohtori Hunter McGuire amputoi hänen jalkansa, eikä häntä voitu ottaa perääntyvien etelävaltiolaisten mukaan pitkästä ambulanssimatkasta Virginiaan aiheutuvan infektion pelosta. Trimble jäi unionin joukkojen vangiksi. Hyökkäyksestä Gettysburgiin Trimble sanoi: "Jos miehet joita sinä päivänä minulla oli kunnia komentaa, eivät voineet vallata tuota kukkulaa, kukaan helvetissä ei olisi voinut."

Gettysburg oli loppu Trimblen sotilasuralle. Hän vietti seuraavat puolitoista vuotta pohjoisvaltiolaisten käsissä Johnson's Islandissa ja Fort Warrenissa. Hänelle suositeltiin armahdusta pian vangitsemisen jälkeen, mutta entinen sotaministeri Simon Cameron puhui sitä vastaan, vedoten Trimblen tuntemukseen Pohjoisvaltioiden rautateistä. Hänet luovettiin viimein Lynchburgissa Virginiassa 16. huhtikuuta 1865 heti Leen antautumisen jälkeen.

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Trimble sai tekojalan ja palasi Marylandiin jatkamaan insinöörintyötään. Todisteet Pennsylvanian rautateiltä osoittavat että hän irtisanoutui pääinsinöörinä Baltimoren ja Potomacin rautateiltä heinäkuussa 1867.

Isaac Trimble kuoli Baltimoressa Marylandissa ja on haudattu Green Mountin hautausmaahan, kiistatta kuuluisimpana marylandilaisena, joka taisteli konfederaation puolella.

Isaac Trimbleä esitti näyttelijä Morgan Sheppard elokuvissa Gettysburg ja Jumalan miekka.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Isaac R. Trimble