Isa Asp

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Isa Asp (4. helmikuuta 185312. marraskuuta 1872), oikealta nimeltään Louise Asp, tunnetaan ensimmäisenä suomeksi kirjoittaneena naislyyrikkona[1]. Varhaisen kuolemansa vuoksi Asp ei ehtinyt julkaista yhtään omaa kokoelmaa, mutta myöhemmin hänen runonsa on nostettu vahvasti esiin. Aspin tunnetuin runo on ”Aallon kehtolaulu”.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Henkilöhistoria

[muokkaa] Lapsuus

Isa Asp syntyi Utajärvellä perheensä esikoistyttönä. Hänen vanhempansa olivat ruukin kirjanpitäjä Jaakko Asp ja Beata Elisabet Asp (o.s. Puhakka). Perheeseen syntyi kaikkiaan yksitoista lasta, joista kaksi kuoli jo lapsuusiässä. Taloudellinen tila ei ollut kovin hyvä, sillä lasten suuri lukumäärä heikensi sitä.

Isa Asp sai lapsuudenkodistaan kirjallisia vaikutteita, sillä hänen isänsä harrasti runoilua suomeksi: muutama hänen runonsa ilmestyi luultavasti myös Oulun Viikko-Sanomissa. Isa Aspin mummo Margareth Asp opetti tyttärentyttärensä lukemaan ruotsia. Koska tämä osoittautui hyväksi oppijaksi, mummo vei Isan kuusivuotiaana Raaheen pikkulasten kouluun.

Aspin perhe muutti pian Suomussalmelle, josta perheen isä sai kirjurinviran. Suomussalmen luonto ja isän esimerkki innoittivat Isa Aspin harjoittelemaan runoilua. Hänen ensimmäisestä säilyneestä yhdeksänvuotiaana kirjoitetusta ja mahdollisesti isän avustuksella tehdystä runostaan näkyy ihailu isää kohtaan mutta myös perheen isänmaallisuus:

Isä on oivallinen
runomatti, runoniekka,
runolaulujen latoja.
Oisin miekin mielelläni
aina siinä ammatissa,
jost’ on Suomelle suloa,
isänmaalleni iloa,
kun ei virheet virsissäni
rumentaisi runoani,
kun ajatus aivoissani
virtoaisi viisahammin.

Suomussalmella Isa Asp solmi ensimmäisen läheisen ystävyyssuhteensa paikkakunnan kappalaisen sukulaistytön Etta Favorinin kanssa. He kävivät kirjeenvaihtoa joutuessaan eroon toisistaan.

[muokkaa] Opiskeluaika

Vuonna 1864 alkoi Isa Aspin varsinainen koulunkäynti Raahessa neiti Heikelin ruotsinkielisessä yksityiskoulussa. Koulussa oli vain kaksi luokkaa, ja lukuaineissa Isa Asp sai käydä jo toista luokkaa, koska osasi jo asiat ennestään. Kouluaikana Asp ystävystyi kirkkoherrantyttären Fanny Hohenthalin kanssa, ja he toimittivat yhdessä omatekoisia Fågeln (’Lintu’) ja Lauluja -lehtiä, jotka olivat täysin ruotsinkielisiä ja kirjoitettiin tietysti käsin.

Koulunkäynnin päätyttyä Isa Asp vietti aikaa kodissaan mutta kävi kirjeenvaihtoa ystäviensä kanssa. Hän kirjoitti runoja ja alkoi vuoden 1866 alussa toimittaa Lahja-nimistä lehteä, joka oli tarkoitettu vain perheen muiden jäsenten iloksi ja sisälsi runojen lisäksi myös opettavaisia kertomuksia. Lehden numeroita syntyi peräti 22.

Syksyllä 1867 Asp alkoi opettaa kotonaan nuorempia sisaruksiaan. Hän koki myös rakastumisen patruunan poikaan Joel Backmaniin ja kirjoitti siitä ajan tapaan tunteellisesti ystävälleen Fanny Hohenthalille. Poika sairasti kuitenkin keuhkotautia ja kuoli jo seuraavan vuoden keväällä.

Jouluna 1867 Aspin perheeseen saapui lastenlehti Trollsländan, johon mm. Zacharias Topelius, Toini Topelius ja Alexandra Gripenberg kirjoittivat. Niinpä Isa Asp uskaltautui tarjoamaan runojaan ja kertomuksiaan lehteen. Vaikka pari ensimmäistä kertomusta jäivät julkaisematta, runo ”Till vår Slända” (’Sländallemme’) miellytti toimittajia, ja Asp sai palkkioksi pari kirjaa ja kirjoitusohjeita. Isa Aspia alettiin kotona verrata jo lahjakkuudessaan suosittuun ruotsalaiskirjailija Fredrika Bremeriin, eikä runoilija itsekään pitänyt taitojaan huonoina. Niihin aikoihin Asp kävi myös rippikoulun.

Kevättalvella 1870 Aspin perhe muutti Puolangalle, josta isä sai ensin kunnankirjurinviran ja pääsi sitten kahden vuoden kuluttua rautaruukin kirjanpitäjäksi. Isa Asp ystävystyi Puolangalla paikallisen kirkkoherran tyttäreen Sally Thauvóniin, jonka luona Asp sai lukea runsaasti ajan kirjallisuutta. Pappilan hyllystä löytyi mm. J. L. Runebergin, Zacharias Topeliuksen, Esaias Tegnérin, Bernhard Elis Malmströmin, Per Daniel Amadeus Atterbomin ja jopa Thomas Moren teoksia. Ne innoittivat nuorta runoilijaa laatimaan leikillisiä rakkausrunoja ruotsiksi. Myös erilaiset onnittelurunot kuuluivat asiaan; sen sijaan suomeksi Isa Asp ei juuri siihen aikaan kirjoittanut.

Thauvónin perhe kannusti Aspin perhettä laittamaan vanhimman tyttärensä Jyväskylän seminaariin opiskelemaan opettajaksi. Kirkkoherralta Isa Asp oppi suomen kielioppia ja tämän vaimolta käsityötaitoja. Hän sai myös osallistua ystävänsä kotiopettajattaren antamaan opetukseen.

16. elokuuta 1871 Asp suoritti seminaarin pääsytutkinnon ja menestyksekkäästi: hyväksymisjärjestyksessä hänen edelleen pääsi vain paljon enemmän opetusta saanut ja myöhemmin naisasianaisena tunnettu Lucina Hagman. Seminaari oli suomalaisuuden linnake, vaikka yleisenä puhekielenä olikin ruotsi. Seminaarissa Isa Asp ryhtyi kirjoittamaan runoja suomeksi ja muuttui muutenkin vahvasti suomenmieliseksi. Hän sai kirjoittaa lukuisia juhlarunoja erilaisiin tilaisuuksiin, ja niitä julkaistiin myös seminaarin Suomen saloilta -albumissa.

Seminaarissa Isa Asp sai paljon uusia ystäviä. Läheisin ja kiihkein suhde hänellä oli Isostakyröstä kotoisin olevaan Lydia Lagukseen. Lagus oli usein Aspin runoudessa muusan roolissa, kuten Laguksen laulutaitoja ylistävässä runossa ”Laula, Lyydi!”:

Laula, Lyydi! Sulle antoi Luoja
äänen, todisteeksi lemmestään,
vaan Hän käskee, kaiken onnen tuoja,
sillä ylistellä nimeään.
[– –]
Laula Lyydi, koska lemmen tulta
sielus’ kätkee! Laula silloinki,
ystäväs’ kun elonmyrskyt sulta
vie, – oi! laula silloin Lyydini!

Myöhemmin Aspin kiihkeitä ystävyyssuhteita ja ystäville omistettuja rakkausrunoja on tulkittu merkiksi siitä, että Asp olisi ollut lesbo.[2] Sellaista on esittänyt esimerkiksi Martti Jukola Juhana Heikki Erkko -elämäkerrassa (1930).[3] Tyyni Tuulio puolestaan on kiistänyt asian vetoamalla nuoruuden voimakkaisiin ystävyyssuhteisiin.[4] Uudemmassa tutkimuksessa on korostettu seksuaalisuuden tulkitsemisen vaikeutta tarkasteltaessa aikaa, jolloin nykyaikaista lesbouden käsitettä ei ollut olemassa.[5]

Aspin miespuolisista ystävistä maininnan ansaitsee J. H. Erkko, joka oli julkaissut jo oman runokokoelman. Seminaarissa Aspin nimeksi vakiintui Isa, jota oli jo aikaisemminkin käytetty.

[muokkaa] Sairaus, kuolema ja jälkimaine

Isa Aspin terveys ei ollut vankka, ja lukukauden päätyttyä hän oli huonossa kunnossa. Kotona sairastaessaan hän piti yhteyttä kaukana oleviin ystäviinsä ruotsinkielisten kirjeiden välityksellä. Sairaus ei kuitenkaan estänyt Aspia lähtemästä taas syksyllä 1872 seminaariin, jossa naisoppilaat innostuivat perustamaan lukuyhdistyksen ajankohtaisista asioista keskustelemista varten. Sen seurauksena syntyi ”Kutsu taistohon” -runo, jossa näkyy isänmaallisuuden jo ripaus naisasiaakin, kuten sen toisesta säkeistöstä näkyy:

Ylös, Suomen nuoret naiset!
Lähtään mekin taistohon!
Vaikk’ on voimat vajavaiset,
ehkä apuna ne on.

Syyskuun puolivälissä Isa Asp sai verensyöksyn, joka pakotti hänet vuoteeseen ja pysymään poissa tunneilta. Hän sai asua erään opettajansa luona. Lepokaan ei auttanut, sillä 12. marraskuuta uusi verensyöksy aiheutti Isa Aspin kuoleman. Hänen hautajaisensa pidettiin Jyväskylässä, eikä kukaan omaisista päässyt paikalle huonon kelin vuoksi. Oppilastoverit olivat kuitenkin saattamassa Isa Aspia hautaan. Haudalla jaettiin ohutta Muisteliaisia -nimistä runokirjasta, johon oli painettu viisi Aspin suomenkielistä runoa. Kirjaseen sisältyi hänen kuuluisin runonsa ”Aallon kehtolaulu”, jonka ensimmäinen säkeistö lienee tunnetuin:

Nuku, nuku aaltonen,
nuku jo!
Tuolla laulaa humisten
kuusisto!
Kehtolaulusi se on –
nuku aalto rauhaton,
nuku jo!

Vaikka Isa Asp ei elämänsä aikana julkaissut yhtään kokonaista kokoelmaa, hänen runoilijamaineensa vakiintui pian kuoleman jälkeen. J. H. Erkko omisti hänelle runon ”Neiti Iisa Asp'in haudalla”. ”Aallon kehtolaulu” otettiin mukaan vuonna 1884 julkaistiin Väinölä-runoantologiaan, jonka oli toimittanut Leimu eli Kustavi Grotenfelt.

1900-luvun alussa ilmestyi Helmi Krohnin Isa Asp -elämäkerta, johon sisältyi myös lukuisia Aspin runoja. Uudempia elämäkertoja edustavat Jaakko Terenttilän Rauhaton ja vaahtopää (1952) ja Erkki Hyytisen Isa Asp (1983) -elämäkerrat. Tyyni Tuulio on nostanut Isa Aspin vahvasti esiin Fredrikan Suomi -esseekokoelmassaan (1979). Vuonna 2003 ilmestyi Toivo Hyyryläisen toimittamana kokonainen Aspin runojen kokoelma ja 2004 tämän päiväkirjat suomennettuina.

Voi siis hyvällä syyllä sanoa, että kanonisointiprosessin kautta Isa Aspista on tullut 1800-luvun tunnetuimpia suomalaisia naislyyrikoita. Vastoin yleistä luuloa Isa Asp ei ollut kuitenkaan ensimmäinen suomenkielinen naisrunoilija.[6] Asp sopi hyvin myös traagisesti nuorena kuolleen runoilijan malliin kuollessaan kesken tuotteliaan runokautensa.

Flooran päivänä 2009 Aspin haudalta välilä kadonnut valkoinen marmoriristi istutettiin takaisin paikalleen Jyväskylän yliopiston museon ja ylioppilaskunnan järjestämässä tilaisuudessa. Samalla ylioppilaskunnan edustaja Janne Pitkänen lupasi, että opiskelijat elvyttävät perinteen käydä Flooran päivänä Aspin haudalla tuomassa kukkia ja laulamassa.[1]

Varhaisen naislyyrikon muistoa vaalii myös Puolangassa 2004 perustettu Isa Asp -seura.[1]

[muokkaa] Aspin runoja ja kirjoituksia sisältäviä teoksia

  • Hyyryläinen, Toivo (toim.): Kahdeksantoistavuotias sydämeni (Minerva 2004)
  • Hyyryläinen, Toivo (toim.): Kohise, villi aalto (Minerva 2003)
  • Hyytinen, Erkki: Isa Asp (Pohjoinen 1983)
  • Krohn, Helmi: Isa Asp (Otava 1912)
  • Muisteliaisia (1872)
  • Terenttilä, Jaakko: Rauhaton ja vaahtopää (Gummerus 1951)
  • Tuohimaa, Sinikka, Nina Työlahti & Ilmari Leppihalme (toim.): Jäiset laakerit (Oulun yliopisto 1998)
  • Tuulio, Tyyni: Fredrikan Suomi (WSOY 1979)

[muokkaa] Viitteet

  1. a b c KMN: Risti on taas paikoillaan. Tiedonjyvä, 2009, nro 4, s. 4.
  2. Eerikäinen 2008.
  3. Juvonen 2007: 115–116.
  4. Tuulio 1979: 203.
  5. Juvonen 2007: 118–119.
  6. Ensimmäisenä suomeksi kirjoittaneena naisrunoilijana, jonka henkilöllisyys tunnetaan, pidetään 1600-luvulla elänyttä Maria Simointytärtä, jonka runo ”Orpolapsen vaikerrus” ilmestyi ensimmäisen kerran arkkiveisukokoelmassa 1683. Ks. Mäkelä-Alitalo 1997.

[muokkaa] Lähteet

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  • Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. 1896. Suomen Naisyhdistys, Helsinki.
  • Eerikäinen, Marjo: Sydänystävyys Sateenkaari-Suomi verkkonäyttely. 2008. Vantaan kaupunki. Viitattu 25.11.2008.
  • Huhtala, Liisi: Isa Asp. Kansallisbiografia.
  • Hökkä, Tuula 2004: Isa, Lovisa, Louise, Lucia, Louis Napoleon.
  • Juvonen, Tuula 2007: Isa Aspin kuolemanjälkeinen elämä. Teoksessa Mustola, Kati & Johanna Pakkanen (toim.) Sateenkaari-Suomi: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa s. 113–119. Like, Helsinki.
  • Mäkelä-Alitalo, Anneli: Maria Simointytär Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1997–. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 11.10.2009.
  • Tuulio, Tyyni 1979: Fredrikan Suomi: esseitä viime vuosisadan naisista. WSOY, Porvoo.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut