Isänmaan ja Lain Puolesta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Isänmaan ja Lain Puolesta (lyhenne ILP, latinaksi Pro Patria et Lege) oli 1931 laillisuusrintaman tueksi ja pelätyn vallankaappausyrityksen vastaorganisaatioksi perustettu järjestö, joka syntyi Edistyspuolueen piirissä. Siinä oli mukana "laillisuusmiehiä" myös maalaisliitosta ja ruotsalaisista sekä joitakin kokoomuslaisiakin.[1][2] Latinankielistä tunnusta oli käyttänyt aiemmin Tasavallan suojeluvartio -niminen salaseura.[3] ILP perustettiin alun perin valvomaan K. J. Ståhlbergin turvallisuutta vuoden 1931 presidentinvaaleissa. Ståhlberg oli uhattu tappaa, jos hän voittaa vaalit.[4]

Mäntsälän kapinan aikaan ILP palveli hallitusta raportoimalla mielialoista valtioneuvoston tiedotuskeskukseen. Toimintaa organisoi pääsihteerinä jääkärivärväri, majuri evp. Into Auer. "Päämaja" oli aluksi Auerin kotona Töölössä, osoitteessa Mechelininkatu 31, myöhemmin hotelli Tornissa.[5] Ilkka-lehden päätoimittaja Artturi Leinonen oli vahva vaikuttaja Vaasan seudulla, yhdessä ILP:n yhdeksästä piiristä. Mäntsälän kapinan jälkeen ILP:stä tuli aiempaa julkisempi. Muun muassa Eljas Erkko, Eero Rydman ja Urho Kekkonen[6][7] olivat ILP:n johtohenkilöitä.

Iltapäivälehti Ilta-Sanomat syntyi ILP:n organisoimana Mäntsälän kapinan aikaan.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jukka Kekkonen, Suomen oikeuden historiallisia kehityslinjoja (Arkistoitu – Internet Archive), Helsinki: Helsingin yliopisto 1999, Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut ISBN 951-45-8547-X
  2. Vapaamielisten klubi (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Turpeinen, Tapio: Tapaus Into Auer: jääkäriliikkeen viimeinen näytös, s. 95. Helsinki: Tammi, 1995. ISBN 951-31-0488-5.
  4. Keränen, Seppo: Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä. (e-kirja). Helsinki: Into, 2019. ISBN 978-952-351-203-0.
  5. Turpeinen 1995, 105
  6. Suomi, Juhani: Talvisodan tausta. Tammi, 2014. ISBN 978-951-31-8134-5. Teoksen verkkoversio.
  7. Kekkonen, Urho: Miksi kirjoitin ”Demokratian itsepuolustuksen”? (1972) doria.fi. Viitattu 2.12.2020.
  8. Koivusalo, Esko: Laillisuusrintama lapualaisia vastassa. Hiidenkivi, 1996, nro 4, s. 30.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koivusalo, Esko: Laillisuusrintama lapualaisia vastassa. Hiidenkivi, 1996, nro 4, s. 30.
  • Uino, Ari: Pro patria et lege - isänmaan ja lain puolesta -järjestö. Historiallinen aikakauskirja, 1983, nro 3.
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.