Irtolaislaki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Irtolaislaki (17.1.1936/57) oli Suomessa vuonna 1936 säädetty ja vuosina 1937–1986 voimassa ollut laki, joka koski irtolaisten hoitoa ja valvontaa yhteiskunnassa. Irtolaisen määritelmä sisältyi lakiin. Irtolaisella tarkoitettiin esimerkiksi yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneitä, prostituoituja tai kerjäläisiä.

Irtolaislain nojalla henkilö voitiin saattaa ns. irtolaisvalvonnan alaiseksi. Tämä tarkoitti, että henkilölle voitiin antaa määräyksiä mm. hänen asuinpaikastaan. Irtolaiset merkittiin erityiseen irtolaisrekisteriin. Mikäli valvonta ei tehonnut, irtolaisia saatettiin lähettää määräajaksi työlaitokseen. Erityistä irtolaislain soveltamisessa oli, että täytäntöönpanoon ei tarvittu tuomioistuimen päätöstä, vaan työlaitokseen voitiin lähettää hallinto-oikeudellisella päätöksellä.

Kalle Päätalo kertoo kirjassaan Täysi tuntiraha mielisairaan isänsä Hermannin lähettämisestä Pelsonsuon varavankilaan n. 1935. Tämä johtui siitä, että häntä pidettiin työtä vieroksuvana, ei mielisairaana. Irtolaislaki olisi mahdollistanut tällaisen toimenpiteen. Irtolaislaki ei tässä kuvatussa muodossa kuitenkaan tuolloin ollut vielä voimassa.

Irtolaisasioista oli säädöksiä myös ennen tätä lakia. Laki korvasi 2. huhtikuuta 1883 annetun asetuksen irtolaisista sekä eräitä muita säädöksiä. Sosiaalihuollon kehittyessä irtolaislainsäädäntö menetti merkityksensä, ja se kumottiin vuoden 1987 alusta päihdehuoltolain säätämisen yhteydessä. Tällöin voimaan tullut päihdehuoltolaki (41/1986) kumosi vuoden 1936 irtolaislain ja siihen myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: