Irna Phillips

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Irna Phillips
Henkilötiedot
Syntynyt1. heinäkuuta 1901
Chicago, Illinois
Kuollut22. joulukuuta 1973 (72 vuotta)
Chicago, Illinois
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti käsikirjoittaja
Aiheesta muualla
IMDb

Irna Phillips (1. heinäkuuta 1901 Chicago, Illinois22. joulukuuta 1973 Chicago, Illinois) oli yhdysvaltalainen radio- ja televisiokäsikirjoittaja jota pidetään saippuaoopperoiden keksijänä ja kehittäjänä, ja häntä nimitettiin saippuan kuningattereksi (Queen of Soaps).[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phillips työskenteli opettajana ennen kun 1930-luvulla aloitti radiossa käsikirjoittajana. Hänen WGN-radioasemalle käsikirjottamansa Painted Dreams (1930), oli ensimmäinen hänen luomansa saippuasarja, ja sitä alettiin lähettää kaikkialla Yhdysvalloissa vuonna 1932. Hän kehitti sarjan saaman menestyksen myötä useita muita sarjoja, ja oli tuottelias kirjoittaja joka kirjoitti viittä eri saippuasarjaa vuonna 1943, ja hänen laskettiin siihen asti kirjoittaneen vuosittain noin kaksi miljoonaa sanaa.[2] Hän kehitti sarjoista sellaisia että ne vetosivat yhdysvaltalaisiin kotiäiteihin, ja muokkasi tarinat sellaisiksi että ne myös edistivät sponsoreiden tuotteiden myyntiä. Hän myös kehitti jaksojen loppuun kohdan joka jätti sen roikkumaan niin että jatko selvisi vain kuuntelemalla seuraavan jakson.[1][3] Phillips siirtyi television puolelle 1950-luvun alussa kun televisiosta tuli yksi tärkeimmistä Yhdysvaltain viestintä- ja viihdevälineistä. Eräs Phillipsin kehittämistä sarjoista oli Guiding Light joka alkoi vuonna 1937 radiossa, ja jatkui televisiossa vuoteen 2009 asti. Se on pisimpään Yhdysvalloissa tehty sarja, joka jatkui yli 72 vuotta.[2]

Hänet tunnetaan muun muassa käsikirjoittamistaan televisiosarjoista:

Lähde: [1][4]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phillips ei mennyt naimisiin, mutta adoptoi kaksi lasta, Thomasin vuonna 1943 ja Katherinen vuonna 1944. Hänen tyttärensä alkoi myös television käsikirjoittajaksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Irna Phillips, American radio and television writer Encyclopædia Britannica. Viitattu 17.9.2023. (englanniksi)
  2. a b c O’Dell, Cary: The Queen of Soaps Speaks…for Herself Library of Congress Blogs. 16.3.2022. Viitattu 17.9.2023. (englanniksi)
  3. Lavin, Marilyn: Creating Consumers in the 1930s: Irna Phillips and the Radio Soap Opera. Journal of Consumer Research, 1.6.1995, 22. vsk, s. pp. 75-89. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.9.2023. (englanniksi)
  4. Irna Phillips Papers, 1931-1997 (bulk 1931-1973) Wisconsin Historical Society. Viitattu 17.9.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.