Iranin ihmisaaltohyökkäykset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Iranin ihmisaaltohyökkäykset olivat iranilaisten Irakin–Iranin sodassa tekemiä massahyökkäyksiä, joissa oli mukana vallankumouskaartin sekä vakinaisen väen yksiköitä. Iranilaisia vallankumouskaarteja motivoi ainakin osittain islam, johon liittyi uskomus marttyyrinä kuolleen saamasta paikasta paratiisissa.[1]

Iranin johtajat puhuivat ennen kutakin ihmisaaltohyökkäystä lopullisesta voitosta, jota ei kuitenkaan koskaan tullut. Iran käytti myös lapsisotilaita näissä hyökkäyksissä, jotka aiheuttivat suuria tappioita molemmille osapuolille, mutteivät ratkaisseet sodan kulkua. Iranin tekemät ihmisaaltohyökkäykset loppuivat, kun voimistunut Irak aloitti offensiivin vuonna 1988.

Tyypillinen ihmisaaltohyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisaaltohyökkäys tarkoittaa suoraa suojaamatonta hyökkäystä kohti vihollisen asemaa, jollainen tuottaa yleensä suuret tappiot. Ihmisaaltoja käytetään yleensä silloin, kun joukkojen johto, koulutus ja aseistus ovat riittämättömiä vähemmän omia tappioita tuottaviin taistelutapoihin.

Tyypillisessä Iranin tekemässä ihmisaaltohyökkäyksessä hyökkäsivät ensin Basijin lapsisotilaat vihollisen tuleen polkemaan miinakenttiä, sitten vallankumouskaarti Pasdaran monena aaltona ja lopuksi vakinainen armeija miehitti jo vallatun alueen.[2] Eräässä vuoden 1982 operaatio Ramadaniin liittyvässä taistelussa Khorramshahrin lohkolla neljäs Pasdaranin aalto pääsi puolustuksen läpi.[3] Lapsisotilaat ja vallankumouskaarti motivoituivat kuolettaviin hyökkäyksiin virallisesti marttyyri-ideologian avulla. Koraani lupaa paratiisipaikan jokaiselle, joka kuolee pyhässä sodassa marttyyrinä. Marttyyrius on keskeinen osa šiiamuslimeille tärkeässä Ashura-seremoniassa, joka muistuttaa jossain määrin kristittyjen pitkääperjantaita. Ashuraan liitty valittamista ja itsensäruoskimista. Ashurassa muistellaan Muhammedin tyttärenpojan, eli Alin pojan Husainin ja hänen läheistensä vuonna 680 tapahtunutta joukkomurhaa, jonka syy oli islamin sisäinen valtataistelu.[4] Husainin surmasivat Kerbalassa sunnimuslimit. Niinpä shiialaisuuden perustajat Ali ja Husain olivat marttyyrejä. Tällöin he toimivat esikuvina shiialaisille. Ashura-seremoniat ja politiikka ovat usein kytkeytyneet Iranissa yhteen, ja islamilaisen vallankumouksen aikana hallitus järjestää Ashura-seremoniat, ei kansa niin kuin aiemmin. Ashura-seremoniat ovat politiikan väline, jolla mullahien johto ohjaili iranilaisia[5]. 15-vuotiaat lapsisotilaat olivat mukana itsensäruoskinnassa ennen lähtöään miinakentille.[5] Virallisesti iranilaiset uskoivat vapauttavansa taisteluillaan Karbalan, Najafin ja Jerusalemin pahan vallasta.[6] Osaltaan tämä selittää, miksi iranilaiset hyökkäsivät tappioista piittaamamatta vaikka aseitta miinakentille ja konekivääritulta vastaan.

Länsi- ja arabimaiden lehdistö on joskus liiotellut ihmisaaltoiskujen tehoa. Ne toimivat kieltämättä hyvin irakin huonosti koulutettua armeijaa vastaan, mutta eivät yksin pärjänneet raskaalle kalustolle.[7]

Operaatio Ramadan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Ramadan

Heinäkuussa 1982 alkoi operaatio Ramadan, yksi suurimmista taisteluista toisen maailmansodan jälkeen[8]. Iran aikoi vallata Irakin toiseksi suurimman kaupungin Basran. Joukkoja sijoitettiin ennen hyökkäystä kaupungin koillispuolelle. Hyökkäys menestyi alussa hyvin. 14–16-vuotiaat[9], jopa yhdeksän vuoden ikäiset[10] lapsisotilaat menivät miinakentille[9], muoviset paratiisin avaimet kaulassaan[9], ja miinat räjähtivät tappaen lapset.[9] Lapsia käytettiin, jotta taistelukykyisille miehille ja panssareille saataisiin avattua kulkutie.

Iranilaiset kärsivät suuria tappioita irakilaisten tulessa. Iranilaisten taistelutahto oli hyvä. Irakilaiset tulittivat iranilaisia kahdelta puolelta ja käyttivät kyynelkaasua menestyksellä kokonaista Iranin divisioonaa vastaan. Hyökkäys eteni aavikon kautta jonkin verran ja aluksi etenevät iranilaiset torjuivat Irakin vastahyökkäykset. Iranilaiset olivat pian 40 kilometrin päässä Irakin ja Iranin välisestä rajasta ja noin 15 kilometrin päässä Basrasta. Irakin joukot kuitenkin kukistivat hyökkäyksen. Aluksi julistettiin, ettei Bagdadin hallitusta ole tarkoitus kaataa, myöhemmin, että hyökkäksen tarkoituksena on vallata Bagdad. Hyökkäys Khorramshahr–Bagdadin tielle epäonnistui, kuten myös kaksi muuta hyökkäystä Basraan.[7] Näihin aikoihin Iran alkoi käyttää kansanarmeijan Basijin joukkoja tykinruokana ihmisaaltohyökkäyksissä irakilaisia vastaan.

Huhtikuussa 1983 Irak pysäytti Iranin hyökkäyksen Mandali-Bagdadin sektorilla. Vuoden 1984 alku- ja keskivaiheilla oli tauko Iranin tekemissä suurhyökkäyksissä, mitä Irak käytti hyväkseen linnoittamalla Basran-Bagdadin valtatien lähistöä ja Qurnan ympäristöä[11] muun muassa juoksuhautoja, piikkilankaa, betonikorsuja ja tappovyöhykkeitä rakentamalla.[9] Irakilaiset tekivät näille seuduille neljä puolustuslinjaa.[9]

Aamunkoitto V[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iranin rintamalla käytettiin sodassa myös lapsisotilaita.

Aamunkoitto V oli valtava Iranin vuoden 1984 alussa tekemä ihmisaaltotaktiikalla tekemä hyökkäys Basran lähellä. Kyseisen ”ihmisaaltotaktiikan" katsotaan johtuneen sotilaallisesti kouluttamattomasta papistosta ja sitä kautta uskonnon vaikutuksesta, miinanraivauskaluston vähyydestä sekä muun taistelua tukevan kaluston suhteellisesta heikkoudesta verrattuna vastustajaan. Iranilaisten on väitetty käyttäneen jopa yhdeksänvuotiaita lapsia miinakenttien polkemiseen, mutta tästä on vain harvoja toimittajien silminnäkijähavaintoja, joista osa tulee nimettömältä itäeurooppalaiselta toimittajalta”.[12][8] Uutiskuvissa Suomessakin nähtiin alle 15-vuotiaita.

Vuoden 1984 loppupuolella Irakilla oli ulkomailta tuotua parempaa kalustoa, ja se organisoi joukkojaan uusiksi tuoden mukaan kaupunkitaisteltuun koulutettuja joukkoja. Kemiallisten aseiden käyttö vähensi ihmisaaltoiskujen tehoa.[13]

Sodan arviointia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat epäonnistumiset turhauttivat Iranin johtoa. Irakissa taas pelättiin jatkuvasti puolustuksen murtuvan, vaikka se oli kestänyt monta Iranin suurhyökkäystä. Vuonna 1982 Irak teki useita yrityksiä sodan lopettamiseksi. Toisaalta Irak pyrki lisäämään Iranin kärsimiä taloudellisia menetyksiä sekä miestappioita. Vuonna 1983 kärsittiin puolin ja toisin suuria tappioita, panssariasetta käytettiin lähinnä maahan kaivettuina tykistöasemina. Irak tulvitti suuria maa-alueita suojaksi iranilaisia vastaan. Tappiot olivat valtavia, vuoden 1983 loppuun mennessä kuoli 120 000 iranilaista ja 60 000 irakilaista.[14]

Irak osti uusia aseita pääasiassa Neuvostoliitosta ja Ranskasta. Toisaalta Irak linnoitti ja tulvitti Basran aluetta iranilaisten hyökkäyksen varalta, luoden sinne ”tappovyöhykkeen”. Irakilaiset alkoivat käyttää kemiallisia aseita ja hyökkäsivät monia Iranin talouskeskuksia vastaan. Saddam halusi tavata Khoimeinin jossain puolueettomassa paikassa, mutta Khomeini ei siihen suostunut. Irak toivoi supervaltojen puuttuvan sotaan. Irak aloitti hyökkäyksen Iranin tankkereita vastaan Exocet-ohjuksin aseistetuilla hävittäjillä 1. helmikuuta 1984, haluten kiinnittää tällä tavoin supervaltojen huomion sotaan.

Vuoteen 1986 mennessa Irakin sotilaita oli kuollut yleisimmin käytetyn arvion mukaan noin 250 000 ja iranilaisia noin 100 000, kun taas haavoittuneita iranilaisia oli puoli miljoonaa, irakilaisia 150 000. Toisen luotettavan arvion mukaan kuolleiden yhteismäärä oli 600–800 000. Vuonna 1987 Irakin hallitus ilmoitti miljoonan iranilaisen kuolleen. Suurissa yksittäisessä operaatioissa saattoi menehtyä 10–40 tuhatta henkeä lähinnä ihmisaaltohyökkäysten takia.[14]

Ulkomaisten sotilasasiantuntijoiden mukaan kumpikaan osapuoli ei käyttänyt nykyaikaista aseistustaan tehokkaasti muun muassa sen takia, että upseerit olivat heikosti koulutettuja, sekä huollon huonon toimivuuden takia (muun muassa tankkeja ei osattu huoltaa asiallisesti). Molemmilta osapuolilta puuttui taisteluissa usein panssariaseistus tai sitä käytettiin tehottomasti: vaunuja muun muassa kaivettiin maahan puolustusta varten. Yksiköt joutuivat taistelemaan usein omillaan ilman ulkopuolista tukea, sillä yhteistyötä puuttui eri yksiköiden väliltä. Sotilaat ja upseerit eivät näyttäneet taitojaan ja aloitekykyään taisteluissa ja välitöntä paikallista päätöstä vaativia asioita siirrettiin ylemmille tahoille, mikä hidasti operaatioita. Vuoden 1984 lopussa sota oli ajautunut vakiintuneeseen tasapelitilanteeseen, lukuun ottamatta hetkellisiä vuosipäivien hyökkäyksiä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vihervuori, Marita & Schreiberhuber, Hermine: Iran, maa mullahin varjossa Allahin nimeen. Helsingissä: Otava, 1989. ISBN 951-1-10387-3.
  • The Iran-Iraq war, Bob Johnson, Palgrave Macmillan 2011, ISBN 978-0-230-57774-9 pbk
  • Dodds J & Wilson B: ”iran-Iraqi War”, Conflict and Insurgency in the contemporary middle east. Routledge, 2009. ISBN 9781134048977. Google books (viitattu 1.2.2013).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Iran - huntu ja haaste. Yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa, Liisa Liimatainen, Pystykorvakirja, Like 2009, ISBN 978-952-01-0231-9, s. 290
  2. Suomen kuvalehti 82, numero 33, s. 43.
  3. Suomen kuvalehti 82, numero 33, s. 42.
  4. Liisa Liimatta: Iran, Huntu ja haaste 2009, s. 244.
  5. a b Liimatta 2009, s. 256.
  6. Johnson 2011, s. 120.
  7. a b Farrokh K: Iran at War: 1500-1988. (teoksesta puuttuvat sivunnumerot). Osprey Publishing. ISBN 9781780962214. Google books (viitattu 1.2.2013).
  8. a b Iran-Iraq War 1980-1988 s. 1 History of Iran Iran Chamber Society
  9. a b c d e f Johnson 2011, s. 73.
  10. Iraqi Retreats, 1982 - 1984 Iran-Iraq War 1980-1988 History of Iran, Iran Chamber Society
  11. Johnson 2011, s. 109.
  12. Child Soldiers Global Report 2001 - Iran UNHCR
  13. Dodds & Wilson s. 58
  14. a b Helen Metz (toim.): Iraq a country study, s. 211, 220. . Google books (viitattu 1.2.2013).