Ionosfääri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Radioaaltojen heijastuminen ionosfääristä.

Ionosfääri tarkoittaa planeetan kaasukehän yläosan kerrosta, jossa kaasukehän molekyylit ovat ionisoituneet tähden säteilyn vaikutuksesta, ja muodostaa magnetosfäärin sisimmän osan. Esimerkiksi Maalla ja Jupiterilla on ionosfäärit. Maan ionosfääri on noin 50–400 kilometrin korkeudella ilmakehän ylimmissä kerroksissa. Ionosfäärissä ilmakehän molekyylit ovat ionisoituneet auringon säteilyn vaikutuksesta. Ionosfääri muodostaa magnetosfäärin sisimmän osan. Käytännöllistä merkitystä ionosfäärillä on esimerkiksi radioaaltojen peilautumisen muodossa. Tämä mahdollistaa kommunikaation radioaaltojen avulla paljon näkyvää horisonttia pidemmälle.

Kerrokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • D-kerros sijaitsee mesopaussin alapuolella, muodostuu päivällä ja heijastaa alle 50 kHz:nlähde? radioaaltoja, mutta myös vaimentaa voimakkaasti 0,3–3 MHz taajuuksisia radioaaltoja. D-kerroksessa esiintyy pääosin vetyatomien ionisoimia typpioksidi (NO) -molekyylejä.
  • E-kerros eli Heaviside-kerros (nimetty löytäjänsä Oliver Heavisiden mukaan) ulottuu noin 90–120 kilometrin etäisyydelle maapallosta. Se syntyy Auringon noustessa, ollen minimissään yöllä ja se heijastaa alle 1 MHz:n radioaaltoja. Ilmahehku sijaitsee näillä main ja aiheutuu siitä kun vapaat elektronit yhtyvät takaisin ioneihin. E-kerros heijastaa satunnaisesti kesäaikaan myös VHF-taajuisia radioaaltoja n. 150 MHz asti (Es).
  • F-kerros koostuu pääosin atomaarisen hapen ioneista. Se sisältää kaksi tiheämpää kohtaa:
    • F1-kerros sijaitsee noin 200 km:n korkeudella.
    • F2-kerros eli Appleton-kerros (nimetty brittifyysikko Edvard Victor Appletonin mukaan) noin 300 km:n korkeudella. Tämä kerros on varsin pysyvä luonteeltaan, sillä ionien ja elektronien yhtyminen, joka kerroksen aiheuttaa on varsin hidasta johtuen pienestä ilmantiheydestä.
    • F-kerrokset heijastavat lyhyitä radioaaltoja, Suomessa auringonpilkkumaksimin aikoihin pystyluotauksessa n. 7–15 MHz:n ja minimin aikaan noin 4–5 MHz:n aaltoja. Vastaavasti radioaalto taipuu horisontin taa matalilla heijastuskulmilla pilkkumaksimin aikoihin talviaikaan jopa 40–50 MHz taajuuksille asti ja pilkkuminimin tienoilla 10–20 MHz. Suurempitaajuuksiset aallot menevät kerrosten läpi.

Vaikutuksia ja ilmiöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ionosfäärissä esiintyvät häiriöt aiheuttavat mm. vaihteluita Maan magneettikentässä. Näitä voimakkaita vaihteluita kutsutaan magneettisiksi myrskyiksi ja ne aiheuttavat häiriöitä radioliikenteelle. Magneettiset myrskyt aiheutuvat Auringosta syöksyvistä vety-ytimistä ja kalsiumioneista, jotka saavat mm. revontulet aikaan.[1]

Ionosfäärissä esiintyviä ilmiöitä ovat muun muassa:

  • Mögelin-Dellingerin häiriö, joka aiheutuu Auringon ultraviolettisäteilyn väliaikaisesta voimistumisesta. Lyhyiden radioaaltojen absorptio kasvaa ja pitkien radioaaltojen heijastuskyvyn paraneminen. Ionosfäärissä on myös voimakkaita sähkövirtoja; jopa kymmeniä tuhansia ampeereja.
  • Faraday-kiertymä, joka tarkoittaa sähkömagneettisen aallon polarisaatiotason kiertymistä. Kiertymä on suoraan verrannollinen ionosfäärin vapaiden ionien määrään. Kiertymän vaikutus alkaa näkyä matalilla mikroaaltotaajuuksilla (~1 GHz) ja sitä pienemmillä taajuuksilla.
  • revontulet