Ionosfääri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Radioaaltojen heijastuminen ionosfääristä.

Ionosfääri tarkoittaa planeetan kaasukehän yläosan kerrosta, jossa kaasukehän molekyylit ovat ionisoituneet tähden säteilyn vaikutuksesta, ja muodostaa magnetosfäärin sisimmän osan. Esimerkiksi Maalla ja Jupiterilla on ionosfäärit. Maan ionosfääri on noin 50–400 kilometrin korkeudella ilmakehän ylimmissä kerroksissa. Ionosfäärissä ilmakehän molekyylit ovat ionisoituneet auringon säteilyn vaikutuksesta. Ionosfääri muodostaa magnetosfäärin sisimmän osan. Käytännöllistä merkitystä ionosfäärillä on esimerkiksi radioaaltojen peilautumisen muodossa. Tämä mahdollistaa kommunikaation radioaaltojen avulla paljon näkyvää horisonttia pidemmälle.

Ionosfäärissä esiintyvät häiriöt aiheuttavat mm. vaihteluita Maan magneettikentässä. Näitä voimakkaita vaihteluita kutsutaan magneettisiksi myrskyiksi ja ne aiheuttavat häiriöitä radioliikenteelle. Magneettiset myrskyt aiheutuvat Auringosta syöksyvistä vety-ytimistä ja kalsiumioneista, jotka saavat mm. revontulet aikaan.[1]

Ionosfäärin kerrokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

D-kerros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

D-kerros on ionosfäärin sisin kerros joka sijaitsee noin 50–90 kilometrin korkeudella maapallon pinnasta. D-kerroksessa esiintyy pääosin vetyatomien ionisoimia typpioksidi (NO) -molekyylejä.

E-kerros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

E-kerros on ionosfäärin keskimmäinen kerros, ulottuen noin 90–120 kilometrin etäisyydelle maapallosta. Tässä kerroksessa esiintyy pääasiassa ionisoitunutta happea (O2).

F-kerros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ionosfäärin ylimmäistä kerrosta, joka ulottuu E-kerroksesta aina 400 kilometrin korkeuteen, kutsutaan F-kerrokseksi. Itse asiassa kyseessä on kaksi kerrosta, F1 ja F2, jotka ovat päivällä erillään ja yhtyvät yöaikaan yhdeksi kerrokseksi. F-kerros koostuu pääosin atomaarisen hapen ioneista ja on vastuussa suurimmasta osasta HF-taajuuksien peilautumisesta.