Io (mytologia)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jupiter ja Io, Antonio da Correggio.

Io (muinaiskreikaksi Ἰώ) on kreikkalaisessa mytologiassa Argoksen Inakhosjoen najadi, joka toimi Heran papittarena.[1]

Kun ylijumala Zeus näki Ion, hän alkoi himota tätä. Toteuttaakseen mielihalunsa Zeus lähestyi kedolla Ioa valkoisen pilven hahmossa. Zeuksen mustasukkainen puoliso Hera aavisti kuitenkin tilanteen ja saapui paikalle tutkimaan asiaa. Peittääkseen jälkensä Zeus muutti Ion valkeaksi lehmäksi, mutta näin helposti Hera ei ollut huiputettavissa. Hän pyysi mieheltään lehmää lahjaksi ja asetti sitten Argoksen, satasilmäisen jättiläisen, vartioimaan lehmää. Zeus ei kuitenkaan luovuttanut vaan lähetti Hermeen tappamaan jätin, minkä hän tekikin juonien jättiläisen sulkemaan kaikki sata silmäänsä yksi kerrallaan. Nyt Hera puolestaan lähetti kiiliäisen piinaamaan Io-lehmää, joka joutui pakenemaan Euroopasta Bosporinsalmen yli Aasian puolelle ja aina Egyptiin saakka. Siellä Zeus palautti Ion takaisin ihmishahmoonsa, ja tämä synnytti hänelle pojan, joka sai nimen Epafos.

[muokkaa] Lähteet

  1. Theoi Project: Io.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Io.
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Käännös
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty vieraskielisen Wikipedian artikkelista, ja siitä puuttuvat lähdemerkinnät tai lähdemerkinnät tarvitsevat tarkistamista. Voit auttaa Wikipediaa etsimällä sopivat lähteet tai tarkistamalla lähteet.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä