Intimacy (vuoden 2001 elokuva)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Intimacy
Ohjaaja Patrice Chéreau
Käsikirjoittaja Anne-Louise Trividic
Patrice Chéreau
Perustuu Hanif Kureishin romaaniin
Tuottaja Patrick Cassavetti
Jacques Hinstin
Charles Gassot
Säveltäjä Eric Neveux
Kuvaaja Francois Gedigier
Pääosat Mark Rylance
Kerry Fox
Alastair Galbraith
Susannah Harker
Timothy Spall
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta, Saksa, Espanja
Ensi-ilta 2001
Kesto 120 min
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Intimacy on vuonna 2001 ensi-iltansa saanut Patrice Chéreaun ohjaama eurooppalainen yhteistuotantoelokuva.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jay (Mark Rylance) on jättänyt vaimonsa ja kaksi poikaansa ja asuu nyt yksin huonokuntoisessa talossa. Hän aloittaa seksisuhteen naisen kanssa (Kerry Fox), jonka nimeä ei edes tiedä. Vähitellen Jay alkaa ihastua naiseen ja eräänä päivänä seuraa häntä läpi Lontoon katujen harmaalle esikaupunkialueelle. Tie johtaa teatteripubiin, jossa nainen näyttelee iltaisin. Hän saa tietää, että naisen nimi on Claire ja että tällä on aviomies (Timothy Spall) ja poika. Siltä istumalta hän päättää lopettaa suhteen, koska alkaa ajatella ja kaivata omia poikiaan. He tapaavat vielä kerran, intiimimmin kuin koskaan.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan seksikohtaukset aiheuttivat kohun Englannissa ja Ranskassa. Film-O-Holic -sivuston Mari Verho rinnasti elokuvan Viimeiseen tangoon Pariisissa ja piti sen ansioina hienoa näyttelijäntyötä ja erityisesti Jayn (Mark Rylance) henkilöhahmon monisyisyyttä. Sivuosassa nähtävä Marianne Faithfull on Verhosta mainio karhea lisä näyttelijäkaartiin.[2] MTV3 Viihteen Tuuve Aro harmitteli elokuvan markkinointia pelkällä rajulla seksillä, vaikka hänestä Intimacy tavoittaa ”jotakin olennaista ihmisyydestä, sen vahvuuksista ja heikkouksista, peloista ja toiveista joiden varassa kaikki lopulta pyristelevät”.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Markku Varjola (toim.): Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000-2007 (pdf) Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry.. Viitattu 18.11.2012.
  2. Mari Verho: Eräänlainen tango Lontoossa 22.09.2001. Film-O-Holic.com. Viitattu 21.11.2012.
  3. Tuuve Aro: Intimacy 14.05.2002. MTV3 Viihde. Viitattu 21.11.2012.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Intimacy (film)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.