Intiaanien alkuperä

Wikipedia

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Intiaanien alkuperän katsotaan olevan perinteisen näkemyksen mukaan Itä-Siperiassa, josta intiaanien esi-isät tulivat jääkauden lopulla, silloin kuivana maana olleen Alaskan ja Itä-Siperian välisen Beringinsalmen yli. Kun jääkauden mannerjäätikkö alkoi sulaa, Beringian maakannas peittyi asteittain mannerjäätiköistä sulaneeseen veteen. Kanadan yllä olleeseen valtavaan jäätikköön avautui Kalliovuorten itäpuolelle jäätön käytävä^[1][2] ja niinpä paleointiaanit saattoivat matkata etelään perustamaan mammutinmetsästykseen perustuvan Clovisin kulttuurin,^[3] joka ilmestyi ehkä jo 13 500, mutta viimeistään 13 000 kalenterivuotta sitten. Ihmiset levittäytyivät nopeasti Amerikkaan. Amerikan eteläkärjessä oltiin 13 000 kalenterivuotta sitten. Ennen Kanadan jääkäytävän avautumista aukesi vaihtoehtoinen muuttoreitti Alaskasta Yhdysvaltoihin jääkentän ohi Kanadan länsirannikkoa pitkin, ja intiaaneja on saattanut tulla sitä kautta Amerikkaan jo 16 000 vuotta sitten tai ehkä aiemmin ennen jääkauden ankarinta vaihetta.^[4] Beringinsalmi on saatettu ylittää noin 15 000 vuotta sitten. Jää alkoi sulaa rajusti noin 14 700 kalenterivuotta sitten.

Joihinkin kiistanalaisiin löytöihin viitaten on ajateltu intiaanien esi-isiä olleen Amerikassa ehkä jo 50000-16000 vuotta sitten, mutta tätä ei kyetä pitävästi todistamaan.^[5][6] Intiaanien geeneissä ja hampaissa on samoja piirteitä kuin pohjoisen ja keskisen Itä-Aasian kansojen vastaavat piirteet.

Yleisesti ajatellaan Amerikkaan tulleen ihmisiä ainakin kolmessa aallossa: paleointiaanit, na-dene-kansat ja eskimot. On myös geenien haplotyypeistä pääteltyjä viitteitä siitä, että itse paleointiaanien muuttoaaltoja olisi ollut kaksi. Itä-Aasian ja Alaskan vanhoissa löydöissä näkyy kaksi erityyppistä perinnettä, joista vanhempi näyttää liittyvän paleointiaaneihin, myöhempi na-deneen tai eskimoihin.

Jotkut väittävät, että paleointiaaneja tai heidän edeltäjiään olisi purjehtinut Itä-Aasiasta pitkin Aasian ja Alaskan rannikkoa, tai jopa Tyynenmeren yli.^lähde? Jotkut sanovat Australian aboriginaalien saapuneen Amerikkaan jo 60 000-50 000 vuotta sitten.^lähde? Hurjimmat väittävät intiaanien matkustaneen jääkauden aikana Atlantin yli Euroopasta.^lähde? Kivikautisten kanoottien ja veneiden alkeellisuuden takia nämä ovat erityisen kiisteltyjä teorioita.^lähde?

[muokkaa] Esi-Clovisin kulttuuri

Pääartikkeli: Esi-Clovisin kulttuuri

Amerikassa on tehty jopa 50 000–13 500 vuotta vanhoja löytöjä, joiden väitetään olevan merkki asutuksesta.^[7] Ne ovat luita ja työkalun näköisiä kiviä, joissa on hiiltä, jonka väitetään olevan peräisin nuotiosta. Kivi voi kuitenkin olla luonnon muokkaamaa ja puuhiili syntynyt salaman sytyttämästä tulipalosta. Luut taas saattavat olla eläin- eivätkä ihmisperäisiä. Varhaisimpien paleointiaanien työkaluvalikoiman sanotaan muistuttavan Moustierin työkaluvalikoimaa, kuten myös esimerkiksi Ukrainan myöhäispaleoliittisen kulttuurin varhaisvaiheet. Tämä esi-Clovisiksi nimetty kulttuuri on kiistanalainen, eikä yli 13 500 vuotta vanhemmista löydöistä ole tieteellistä yksimielisyyttä. Monet seikat viittaavat siihen, että Amerikka asutettiin vasta jääkauden ankarimman vaiheen päätyttyä.^lähde? Toisaalta monia vanhoiksi väitettyjä löytöjä on tehty enenevissä määrin.^[8] Monien tutkijoiden mielestä muun muassa intiaanien geenistö, kielten runsaus ja asutuksen nopean leviämisen mahdottomuus viittaavat siihen, että Amerikka on saatettu asuttaa 40 000-20 000 vuotta sitten.^[9]

[muokkaa] Ensimmäiset Amerikan metsästäjät

[muokkaa] Clovisin kulttuurin leviäminen

Clovisin keihäänkärkiä, joita käytettiin mammutinmetsästyksessä.

Pääartikkeli: Clovisin kulttuuri

Tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että Amerikassa asui mammutinmetsästäjiä noin 13 500-13 000 kalenterivuotta sitten. He olivat niin sanottuja Clovisin kulttuurin paleointiaaneja. Clovisin ihmisten elämä oli liikkuvaa, sillä he siirtyivät pieninä ryhminä riistan perässä vuodenaikojen mukaan. He metsästivät luisilla ja piikivisillä keihäillä mammutteja, mastodontteja, biisoneita, hevosia, kameleita ja muita eläimiä. Noin 12500 vuotta sitten sammunut Clovisin kulttuuri oli ehtinyt levitä nopeasti laajoille alueille. Clovisin ihmisiltä jäi terämäisiä uurtimia, kaapimia ja muuta tyypillistä myöhäispaleoliittista esineistöä. Heille näyttää olleen Ukrainan Kostenkin kulttuurin tapaan ominaista moninainen mammutin hyödyntäminen.

Alaskan paleointiaanien leirit ajoittuvat vuoteen 11800 radiohiilivuotta eli 13700 vuotta sitten.^[10] Sieltä he saapuivat joko Kanadan rannikkoa pitkin Washingtonin osavaltioon tai Kanadan jääkäytävää pitkin Montanaan, missä on tehty kaksi ristiriitaista ajoitusta Anzicin kalliosuojaan tehdystä okraa sisältävästä haudasta. Toinen ajoitus on 13470, toinen 12840 kalenterivuotta sitten.^[8] Myös eräs vanhimmista kohtalaisen hyvin ajoitetuista Clovisin löytöpaikoista, Länsi-Nevadan Fishbone Cave ajoittuu aikaan 13540-12900 kalenterivuotta sitten, ja Kalifornian rannikon Santa Rosa Island ajoittuu vuoteen 12900 kalenterivuotta sitten. Paleointiaanien levittäytymisen tiheästi koko Amerikkaan uskotaan vieneen 500-1500 vuotta.^[10]

[muokkaa] Suurten eläinten joukkotuho Amerikassa jääkauden lopulla

Pääartikkeli: Pleistoseenin lopun joukkotuho

Aasiasta vaelsi muun muassa arobiisoneja Alaskaan ja läntisille Kanadan Kalliovuorille sekä USA:n luoteisimpaan kolkkaan jossain jääkauden vaiheessa, jolloin jäätikkö ei ollut aivan suurimmillaan.^[11]

Paul S. Martinin esittämän teorian mukaan Amerikassa olleet lukuisat pleistoseenikauden suureläimet hävisvät melko äkkiä ihmiset levittäytyessä alueella ja metästäessä eläimet sukupuuttoon.^[12] hänen mukaansa ihminen levittäytyi Yhdysvaltoihin luoteesta noin 400 vuoden sisään ja koko Amerikkaan noin 1000 vuodessa^[13] Vaellusvauhti olis ollut vain 11-15 km/vuodessa.

Monet suuret eläimet hävisivät Pohjois-Amerikasta noin 12 000-7 000 radiohiilivuotta sitten. Näitä olivat hevonen, kameli, mammutti, mastodontti, jättiläismaalaiskiainen, laama, jättiläismajava, glyptodontti, jättiläispekari, metsämaan myskihärkä, sapelihammaskissa, gepardi ja monet muut.^[14] Joidenkin eläinten osalta häviäminen kävi melko nopeasti. Esimerkiksi jättiläismaalaiskiainen katosi Pohjois-Amerikasta noin 11 000 radiohiilivuotta sitten, Ohiosta jo 11 400 radiohiilivuotta sitten eli 13 300 kalenterivuotta sitten.^[15] Etelä-Amerikasta jättiläislaiskiaiset hävisivät 10500 radiohiilivuotta sitten.^[16] Kun tähän lisätään, että Länsi-intian saariston jättiläislaiskiaiset hävisivät 4400 radiohiilivuotta sitten,^[17] niin voidaan olla varmoja, ettei Amerikan suureläimistöä hävittänyt ilmastonmuutos^lähde? Suureläinten nopea häviäminen puhuu myös sitä ajatusta vastaan, että Amerikassa olisi ollut nykyihmisen asutusta kymmeniä tuhansia vuosia.^lähde? Mutta toisaalta suureläinten häviäminen on voinut johtua toisen, hyvin tehokasta metsästystekniikkaa käyttävän kansan saapumisesta Amerikkaan, vaikka siellä asui jo alkuperäisasukkaita.

Toiset ovat väittäneet, että suureläinten häviäminen Amerikassa olisi ollut hitaampi prosessi.^[18]

Clovisin kulttuuri näyttää levinneen etelästä pohjoiseen Alaskaan eikä toisin päin. Kanadan jääkäytävän ja Alaskan vanhin Clovis-ajoitus on ajalta 12500 vuotta sitten.^[19] Etelä-Amerikan vanhin Clovisin tyyppinen kärki on 12 750 vuotta vanha. Työkaluja tehtiin hienorakeisesta serttikivestä ja piikivestä.

Etelä-Amerikkaan syntyi näihin aikoihin oma niin sanottu kalanpyrstötraditio, mikä on jättänyt jälkeensä muun muassa kolmiomaisia keihäänkärkiä. Joissain Clovisin kulttuurin keihäänkärjissä näkyy kalanpyrstömäisiä piirteitä. Etelä-Amerikan kärjessä Tulimaassa oli ihmisiä viimeistään 13000 vuotta sitten.

Kun ilmasto muuttui ja mammutit hävisivät, Folsom ja muut Pohjois-Amerikan varhaisen kivikauden biisoninmetsästyskulttuurit kehittyivät Clovisista 11 000–10 000 vuotta sitten. Noin 10 000–7 000 vuotta sitten alkoi arkaainen kausi, jolloin vuosituhansien kuluessa alkoi maanviljely ja syntyi kiinteää kyläasutusta.

[muokkaa] Intiaanien geneeniperimä

Nykyisten vertailevien tutkimuksien mukaan intiaanit lienevät lähtöisin Itä-Aasiasta ja muuttaneet Amerikkaan jääkauden kestäessä tai loppuvaiheessa.^lähde?

Intiaanien geenistössä on piirteitä, joita löytyy Pohjois-, Keski- ja Itä-Aasian kansoilta. Hampaiston piirteet ja jossain määrin veriryhmäkin viittaavat pohjoiseen Itä-Aasiaan. Erästä intiaaneilla yleistä geenitekijää tavataan eritysen runsaasti polynesialaisilla.^lähde?

Nykyiset Keski- ja Itä-Aasian kansat eivät vastaa geenistöltään täysin jääkauden ajan kansoja, koska uusien kansojen synty ja vaellukset ovat kansojen geenistöt suurelta osin sekoittaneet. Intiaaneilla esiintyy muun muassa pohjoiskiinalaisille, mongolialaisille, itäsiperialaisille ja joillekin japanilaisille ominainen hampaiden sinodonttisuus. Geenistössä näkyy Y-kromosomin perusteella mahdollisesti kaksi muuttoaaltoa Amerikkaan. itäisessä Keski-Aasiassa jossain balhasjärven itäpuolella sijaitsi haploryhmä M:ään kuuluvien ihmisten asutusta, Siitä erkanivat C ja D Amerikkaan^[20].

Intiaanien geenistöä jossain määrin muistuttavia geenejä Y-kromosomista ja mitokondrioista mitattuna on muun muassa selkupeilla, evengeillä, burjaateilla, jakuuteilla , hankiinalaisilla ja japanilaisilla.^[21] Eräiden arvioiden mukaan intiaanien alkukoti saattaa olla Mongolian tienoilla. Intiaanit lienevät vaeltaneet mongoleista erilleen ennen mongolipiirteiden kehittymistä.^lähde?

Ihmisen geenityyppejä, niin sanottuja haploryhmiä, tutkimalla on yritetty selvittää intiaanien aasialaisia sukulaiskansoja. Kartoitus vihjaa intiaanien muuttaneen Keski- ja Itä-Aasiasta ainakin kahtena aaltona, ensimmäinen ehkä Keski-Aasiasta ja toinen Kiinan-Japanin seuduilta.^[21] Ensimmäinen muuttoaalto tapahtui erään arvion mukaan 20000-15000 vuotta sitten, ja toi Amerikkaan mitokondrio-DNA:n haploryhmät A-D ja NRY haploryhmät P-M45a ja Q-242/Q-M3 koko Amerikkaan. Toinen aalto, joka tapahtui ehkä jäästä vapaan käytävän synnyn aikoihin noin 12550 kalenterivuotta sitten,^[22] toi mitokondrioiden haploryhmän X NRY:n haploryhmän P-M45b, C-M130 ja R1a1-M17 pohjoiseen ja Keski-Amerikkaan.^[22]

[muokkaa] Naisten mitokondrio-DNA:n haplotyyppi

Mt-DNA-haploryhmien oletetut liikkeet historian kuluessa. Tämän mukaan Amerikkaan olisi saapunut kaksi muuttoaaltoa, toinen ennen jääkauden maksimia Keski-Siperiasta, ja toinen sen jälkeen Itä-Aasiasta.

Ihmiset jaetaan geeniperimän pohjalta haploryhmiin. Naisten geeniperimä määritetään mitokondrioiden DNA:n pohjalta. Mitokondtrioiden DNA:ta sanotaan lyhyesti mtDNA:ksi.

Pohjois-Amerikassa yleisin haploryhmä on A ja Etelä-Amerikassa D^[23]. Vain Etelä-Amerikassa ja Pohjois-Amerikassa Tyynenmeren rannikolla B ja C ovat yleisiä. Tämä voi viittaa siihen että ryhmät B ja C ovat levinneet Amerikkaan A:n jälkeen.

Naisten mitokondrio-DNA-tutkimusten mukaan Keski-Amerikan intiaaniväestössä on ns. haploryhmää A 70 % ja haploryhmää B 29 %, mutta Amazonin seudun intiaaneissa ja eteläisimmässä Amerikassa yleisimmät haploryhmät ovatkin D ja C.^[24] Eskimoilla A:ta on noin puolella väestöstä, muita noin 15 %. Na dene -ryhmällä mitokondrio DNA:n haplotyyppi A on kaikkein yleisin, 97 %, ja muut puuttuvat.^lähde?

Tyyppi A on hyvin yleinen Luoteis-Siperiassa, ja tyyppi D Kiinassa, Mongoliassa ja Japanissa. Tyyppi C on yleinen Itä-Siperian pohjoisosissa. Tyyppi B on yleinen Polynesiassa ja Etelä-Kiinassa. ^[25]. Aasiassa D:ta ja C:tä edelsi suunnilleen Araljärven itäpuolella elänyt makroklaani M. A sai alkunsa Kaukasiassa eläneestä makroklaanista N, ja B Lähi-Idässä alkujaan eläneestä, Kiinaan vaeltaneesta makroklaanista R^[26].

Siperian puolella tshuktsheilla on eniten A-tyyppiä. Jakuuteilla ja burjaateilla ovat C ja D yleisiä, ja niitä on jonkin verran myös altailaisilla.^lähde?

Tyyppi C:tä esiintyy paljon itäisessä pohjois-Siperiassa. Tsuktsien niemimaalla esiintyy tyyppiä A, mikä on hyvin yleinen Grönlannissa ja Pohjois- ja Keski-Amerikassa. Tyyppiä D esiintyy runassasti Kiinassa, Mongoliassa ja Etelä-Amerikassa^[27]. Tästä päätellen klaani D saapui Amerikkaan ensin, ja levittäytyi etelämmäksi kuin klaani A^[28].

Naisten tyyppi C on hyvin yleinen Evenkeillä. Muita ovat burjaatit, jakuutit, mutta myös mongolit, joihin sekoittunut muita geenejä. Etelä-Amerikassa yleinen haplotyyppi D on yleinen myös Itä-Aasiassa, samoin kuin B Kiinassa ja Japanissa on jonkun verran tyyppiä A.^lähde?

Niinpä Amerikan väestöllä on eniten yhteisiä äitigeenejä seuraavien kansojen kanssa: evenkit ovat lähinnä intiaaneja, mutta myös tshuktshit, taiwanilaiset, japanilaiset, hantaiwanilaiset, mongolit ja burjaatit.^lähde?

[muokkaa] Miesten Y-kromosomin haplotyypit

Miesten Y-kromosomitutkimusten mukaan Etelä-Amerikassa ovat lähes kaikki miehet haplotyyppiä Q samoin kuin Kaliforniassa. Pohjois-Amerikassa, nimenomaan pohjoisessa esiintyy enemmän miesten Y-kromosomin tyyppiä C. Y-kromosomityyppi C lienee yleisin na dene -ryhmällä, sitä esiintyy myös eskimoilla hieman.^lähde?

Haploryhmät C, D kehittyivät alunperin jossain Lähi-Idässä, ja vaelsivat kaakkois-Aasian ja Kiina kautta Amerikkaan. Jostain Araljärven eteläpuolelta läheltä lähti haploryhmä K, ja vaelsi Mongolian kautta Luoteis-Siperiaan ja Amerikkaan. Haploryhmä P asui alunperin jossain Kaspianmeren pohjoispuolella ja vaelsi pohjoisen siperian kautta Amerikkaan. Sen mukana vaelsi Pohjois-Siperian läpi haploryhmä Q^[29]. Miesklaani Q:ta esiintyy nykyään runsaasti Amerikoissa ja Grönlannissa, sekä myös Keski-Siperian altaassa^[30].

Miesten tyyppiä Q esiintyy Keski-Siperian pohjoisosan selkupeilla, Siperian eskimoilla runsaasti, mongoleilla, korjakeilla, altailaisilla ja islantilaisilla 10–15 %, mutta ei esimerkiksi han-kiinalaisilla. Tämän mukaan Etelä-Amerikan intiaanien alkukoti voisi olla jossain Baikal- ja Balhashjärven pohjoispuolella Jeniseijoen latvoilla tai Mongoliassa.^lähde?

Miesten tyyppiä C on eniten evenkien,burjattien ja mongolien geeneissä, kakassien, korjakkien ja altailaisten perimässä. Sitä on myös runsaasti maoreilla, australialaisilla ja myös burjateilla, Ranskalaisen Polynesian asukkailla ja mongoleilla, muttei selkupeilla ja han-kiinalaisilla.^lähde?

[muokkaa] Veriryhmä

Intiaanien veriryhmä on yleensä Rhesus-positiivinen nollaveri.^[31] Nollaveri on alkuperäinen veriryhmä, jota nuorempi A-veriryhmä syntyi 25 000–15 000 vuotta sitten ja eskimoilla yleinen, intiaaneilla olematon B-veriryhmä 15 000–10 000 vuotta sitten.^[32] Rhesus-positiivinen tekijä on ehkä syntynyt joskus välillä 20 000–15 000 vuotta sitten niin, että Amerikkaan muuttanut heimo on ehtinyt siepata sen.^lähde? Lähes kaikki Keski- ja Etelä-Amerikan alkuperäisasukkaat omaavat nollaveren. Nollaveri on, tosin vain hieman, tavallista yleisempää Evenskyn seudulla Jenisei- ja Lena-jokien välissä. Tämän alueen pohjoispuolella ja pohjoisosissa on myös A-veriryhmä hieman normaalia harvinaisempi. Nollaveri on Itä-Siperiassa yleisempää kuin Jeniseijoen itäpuolella. Se on myös melko yleistä Pohjois-Australian alkuasukkailla ja jonkin verran sitä on Kaakkois-Aasiassa. A-veriryhmä on hieman tavallista harvinaisempaa Koillis-Siperiassa, Mongolian seuduilla ja sieltä pohjoiseen, ja myös Kaakkois-Aasiassa ja Japanissa.^lähde?

[muokkaa] Hampaiden sinodonttisuus

Intiaanien hampaiden rakenteen ("sinodonttisuus") perusteella on esitetty teorioita sukulaisuudesta. Samanlaisia hampaita on Turkestanin asukkailla, joillakin saamelaisilla, kaakkoisaasialaisilla ja Tyynenmeren saarten kansoilla ja siperialaisilla kansoilla.^lähde?

Varhaisten Amerikan alkuasukkaiden luurankoja on löydetty vähän, ja ei lainkaan varhaisimmalta ajalta. Intiaanit on joskus kytketty Sahalinin saarella ja Japanin pohjoisosassa Hokkaidon saarella asuviin ainuihin ja muihin ns paleosiperialaisiin, jotka ovat kielellisesti hajanainen ryhmä. Ainut muistuttavat japanilaisia ja europideja.^lähde?

Väitetään sinodonttisuuden olevan 40 000–20 000 vuotta vanha. Sinodonttisuutta ei esiinny esim. jääkauden ajan Maltan Baikalin järven alueen löydöissä. Sundadonttisuutta esiintyy taas Etelä-Aasiassa, ja näin ollen intiaanien alkuperä olisi Kiinan pohjoispuolella ja Baikalin itäpuolella.^[33] Itä-Aasian kansoilla ja intiaaneilla on myös eräitä muita yhteisiä ominaisuuksia. Intiaaneilla on veressään runsaasti tekijöitä Gm ja HLA, mongoleilla ja intiaaneilla on Diego-tekijää.^lähde?

[muokkaa] Amerikan alkuasukkaiden kielet

Amerikan intiaanikielet ovat erilaisia kuin Vanhan maailman kielet, ja kielitieteellisesti hajanainen ryhmä. Kielitieteilijöillä on vaihtelevia näkemyksiä jonkin kielen luokittelusta.

Monien intiaanikielien sanajärjestys on SOV, subjekti-objekti-verbi, joka on yleisn järjestys kaikkialla maailmassa. Vanhassa maailmassa monet Etelä- ja Itä-Aasian kielet ovat SOV-kieliä. Mainitsemisen arvoisia Australian aboriginaalit, baski, ainu, jukagiiri, mantshu, korea, japani, mongoli, tiibet, burma, turkkilaiset kielet, indoeurooppalaiset kielet ja dravidakielet. Intiaanikielistä sanajärjestystä SOV käyttävät muun muassa navajo, hopi, aimara ja ketshua. VSO:ta käyttävät monet seemiläiset, Polynesian kielet ja asteekkien nahuatl ja Brittiläisen Kolumbian kwakiutl. SVO:ta käyttävät Etelä-Amerikan guarani ja Kaakkois-Aasian kielet kuten khmer.

Useimmat varsinkin Etelä-Amerikan intiaanikielet ovat niin sanottuja polysynteettisiä kieliä, jotka ovat kieliopillisesti mutkikkaita ja ilmeisesti hyvin vanha ryhmä. Pohjois- ja Keski-Amerikan intiaanikielissä on myös agglutinoivia kieliä, jollainen myös suomen kieli on. Sinänsä agglutinoivat kielet ovat maailman kielten joukossa suhteellisesti yleisin kielityyppi.^lähde? Vanhassa maailmassa polysynteettisiä kieliä puhuvat muun muassa tshuktshit, ainut ja Luoteis-Kaukasian kansat sekä eskimot ja aleutit. Monet Papuan kielet ovat polysynteettisiä.

Pohjois-Amerikassa athabaskat, algonkinit, siouan ja salishat ovat kieleltään polysynteettisiä. Keski-Amerikassa polysynteettiisä ovat mayat, totonaakit, uto-atsteekit ja mixe-zoquet. Etelä-Amerikassa polysynteettisiä ovat quechumaran, tupi-guaraní, monet Amazonin kielet ja mapudungun. Synteettisiä ovat navajo, nahuatl, mohawk ja ketsua. Vanhassa maailmassa agglutinoivia kieliä ovat monet Keski-Aasian kielet: Altain, tiibettiläis-burmalaiset ja uralilaiset ja monet Kaukasian kielet, ja Amerikassa muun muassa nahuatl, huasteekki ja salish.

Amerikan alkuasukkaiden on katsottu saapuneen kolmena ryhmänä: intiaanit, na-dene-ryhmä (Kanadan alueen intiaaneja) ja inuitit eli eskimot. Nämä ovat kielellisesti täysin erilaisia ryhmiä. Melko myöhään Amerikkaan saapuneita aleutteja ja eskimoita ovat jotkut kielitieteilijät kytkeneet joidenkin Koillis-Aasian alkuperäiskansojen sukulaisiksi, ja historiallisen mikroliittiperinteen jatkajiksi. Eräiden geenitutkimusten mukaan ensimmäinen muuttoaalto tuli 11 000, na-dene 9 000 ja inuitit 5 600–2 900 vuotta sitten. Monien kielianalyysien mukaan eskimot ja aleutit olisivat eronneet toisistaan 4 000 vuotta sitten. Na-dene erosi muista kielistä lingvististen tutkimusten mukaan ehkä 4 700–5 000 vuotta sitten, ehkä jo 9 000 vuotta sitten.

[muokkaa] Amerikan asutuksen maantieteestä ja aikataulusta

Jäätikköön avautui käytävä mennerjään sulaessa. Paleointiaanit saapuivat joko tätä käytävää tai Alaskan ja Kanadan länsirannikkoa pitkin nykyisten Yhdysvaltain alueelle.

Kivikauden asutus levisi jääkaudella myöhäispaleoliittisella ajalla Itä-Siperiassa, jonne syntyi monia kulttuureja.

Luoteista Itä-Aasiaa ja Alaskaa yhdistävän Beringinsalmen leveys on vain 55 km, ja se on melko helppo ylittää veneellä. Mutta jääkauden aikana merenpinta laski 100–200 metriä ja Beringinsalmen kohdalle syntyi maasilta, Beringia. Maasilta oli olemassa noin 50 000–40 000 ja 25 000–14 000 vuotta sitten. Lämmin jääkauden maksimia edeltävä Farmdalen välivaihe oli noin 32000-22500 vuotta sitten, jääkaytävä auki ja Beringia maata.^[34]

Samoihin aikoihin kuin Beringia oli kuiva, Kanadaa peitti suuri jääkenttä, joka sulki pääsyn etelään noin 28 000/25 000–13 000 vuotta sitten.

Koillis-Siperiassa je ehkä myös Beringiassa saatettiin asua 60 leveysasteen pohjoispuolella ennen jääkauden huippukautta noin 24 000 vuotta sitten. Euroopan ja Aasian pohjoisosat autioituivat jääkauden kylmimpänä kautena noin 24 000-21 000 vuotta sitten. Arvellaan Jakutian vuorten jäätiköiden sulkeneen pääsyn Pohjois-Siperiaan.^[35]

Ruskea karhu saapui Amerikkaan ehkä 14000 vuotta sitten. Ihmisen uskotaan ylittäneen Beringinsalmen 25 000–14 000 vuotta sitten, ehkä 17 000 vuotta sitten sen jälkeen kun ilmasto alkoi jo hieman lauhtua jääkauden ankarimman vaiheen mentyä ohi.

Laurentiden ja Kordillieerien jääkilpien sulaessa 14 000–13 000 vuotta sitten avautui Kordillieerien jääkäytävä. Jotkut väittävät kulkureitin Amerikkaan avautuneen jo lämpimän Bölling-kauden alussa noin 14 700 vuotta sitten.^[36]

Noin 15 000 vuotta sitten Beringinsalmen maakannas alkoi kaveta merkittävästi, ja 14 000 vuotta sitten Alaska erosi Itä-Aasiasta. Noin 13 500 vuotta sitten mammutit hävisivät Alaskasta

Ehjä jo noin 13 000, viimeistään 12 500 vuotta sitten^[8] Kanadan päällä ollut valtava jäätikkö jakautui jään sulaessa kahteen osaan, ja syntynyttä Kordillieerien jääkäytävää pitkin pääsi etelään. Toinen mahdollinen muuttoreitti pitkin Alaskan rannikkoa etelään avautui nykytutkimusten mukaan jo ennen Kordillieerien jääkäytävää. Amerikan luoteisrannikko alkoi vapautua jäästä 16 800 kalenterivuotta sitten. Muu paitsi 400 kilometrin pätkä lounaisessa Brittiläisessä Kolumbiassa ja Washingtonin osavaltiossa luoteisrannikolla oli 16 000 vuotta sitten jäätön.^[8] Ehkä jo noin 15 350-14 850 vuotta sitten ihminen saattoi kulkea rannikolla jään ohi.^[8] Suuria jäättömiä alueita oli luoteisrannikolla 14 850 vuotta sitten, ja myös suuria nyt meren alla olevia alueita kuivina. Tämän takia meren rannikon varhaista asutusta on lähes mahdoton tutkia. Santa Rosan saari josta on tehty noin 12 500 vuotta vanhoja löytäjä, ei ollut jääkaudellakaan yhteydessä mantereeseen. Näin merellä on saaettu jo näin varhain purjehtia nahkaveneillä.^[8]

Mammuttien tiedetään vaeltaneen kuivin jaloin Amerikkaan ennen viime jääkauden ankarinta vaihetta, joka oli 21 000–18 000 vuotta sitten. Jääkäytävä oli ollut auki ennen jääkauden huippukautta 67 000–25 000 vuotta sitten. Beringinsalmessa ollut Beringiankannas jäi veden alle 15 000–13 000 vuotta sitten jään sulaessa nopeasti Bölling-Alerödkaudella.

[muokkaa] Alaskan ja Siperian jääkauden lopun arkeologiaa

Tiedot jääkauden aikaisesta asutuksesta Itä-Siperiassa ja Alaskassa ovat niukat. Jääkauden päättyessä alueelle näyttää saapuneen ensin lehdenmuotoisia 2-puolisesti iskettyjä kärkiä valmistanut perinne noin 14 000 vuotta sitten, ja noin 11 000 vuotta sitten mikroteriin erikoistunut perinne, jota on kutsuttu lyhenteellä NAMANT. Ero näiden välillä on huikea.^[37] Edellinen viittaa paleointiaaneihin, jälkimmäinen eskimojen esi-isiin. Paleointiaanit eivät käyttäneet mikroteriä. Asutus on saattanut levitä Alaskaan joko Jäämeren rannikon suunnasta idästä tai Tyynenmeren rannikon suunnasta lounaasta, kiertäen silloisia Itä-Siperian vuorten vielä suuria jäätiköitä.

Dry Creekissä, joka oli ensimmäinen kerrostunut paikka Alaskassa, ei vanhemmissa kerrostumissa ole mikroliittejä. Dry Creek kuuluu niin sanottuun Nenana-kompeksiin, ja ensimmäiset työkalut on löydetty kerrostumasta "komponentti 1". Työkaluissa on kaksipuolisia piikiviteriä ja leikkureita ja säletyökaluja. Komponentti 2 on peräisin ajalta 10 700 vuotta sitten. Se sisältää mikroliittejä ja muuta esineistöä, jotka liittyvät myöhempään Denalin kompleksiin. Vastaava kerrostumien kaksijakoisuus näkyy Luoteis-Siperian puolella Ushkin ja Djukhtain löydöissä.

Myös Koillis-Siperian Djuktain luolasta on löydetty 2-puolisesti iskettyjä keihäänkärkiä ja veitsiä sekä mikroteriä ajalta noin 14 000-10 000 eaa., tai ahkä jo aiemmalta ajalta, jo 33 000-18 000 eaa.^[38]

Musta ja ruskea karhu ilmestyivät Alaskaan 14 150-10 900 kalenterivuotta sitten, mikä kertoo alueen viimeistään tuolloin muuttuneen ihmiselle asuttavaksi.^[8] Ruskea karhu saattoi olla Whidbey Islandilla Lähellä Kanadan ja Yhdysvaltain rajaa luoteisrannikolla Seattlen lähellä 14 000-13 400 kalenterivuotta sitten.^[39] Edellisen kerran karhuja tavattiin alueella ajoitusten mukaan 41 000-36 000 radiohiilivuotta sitten.^[39]

[muokkaa] Teoria Atlantin ylittämisestä jääkaudella

On väitetty, että eurooppalaiset olisivat noin 18 000 vuotta sitten saapuneet Amerikkaan purjehtimalla pitkin mannerjään reunaa. Väitettä tukee se, että paleointiaanien Clovisin tyyppiset keihäänkärjet muistuttavat Solutrén kulttuurin kärkiä (Tarkemmin ns. Ylä-Solutrén vaiheen kärkiä noin 18 000 vuotta sitten).

Myös kilpailevan käsityksen mukaan maahanmuutto Beringinsalmen kautta tapahtui ja sillä oli merkittävä vaikutus alkuamerikkalaisten kehitykselle, mutta enää sitä ei pidetä ensimmäisenä. Pohjois-Amerikasta on löytynyt kalloja, jotka ovat vanhempia kuin tämä oletettu aasialaisten maahanmuutto. Eräät niiden piirteet viittaavat Eurooppaan ja osa niiden piirteistä on nykyisille kansoille suhteellisen vieraita. Vieraus nykykansoille ei sinänsä ole outoa, sillä nykyisen kaltaiset ihmistyypit eivät ole olleet olemassa nykyisenlaisina vielä tuohon aikaan.

Ovatko Amerikan vanhimmat asukkaat sitten tulleet jo aikaisemmin Aasiasta ja tuoneet sieltä nämä nykyaasialaisille vieraat piirteet? Tämä on periaatteessa mahdollista, sillä Aasian väestö muistutti ennen mongolidisen ihmistyypin kehittymistä nykyistä enemmän eurooppalaista. Tällaisesta paleoaasialaisesta, nykyaasialaisiin verrattuna hiukan enemmän eurooppalaista muistuttavasta väestöstä on useita viitteitä Aasiassa, mm. pohjoisen Japanin eristäytyneet ainut. Beringinsalmen maakannas on ollut olemassa mahdollisesti tuhansia vuosia, noin 24 000–9 000 eaa. Sitä kautta on voinut tulla useita muuttoaaltoja.

Nykyisiltä Pohjois-Amerikan intiaaniheimoilta on kuitenkin löydetty eurooppalaista tai eurooppalaisen kaltaista perimää, jonka alkuperä on tuntematon. On poissuljettu mahdollisuus, että perimä olisi siirtomaa-ajan perua. Löydetyt Eurooppaan viittaavat piirteet geenistössä ovat voineet tulla vain väestöltä, jolla on kapea geenipohja ja vähän vaihtelua.^lähde? Tällainen voisi olla peräisin jääkauden aikaisesta muutamien henkilöiden muutosta yli Atlantin. Nämä harvat muuttajat olisivat olleet yksi perustajaväestöistä, mikä selittäisi geenipohjan yksipuolisuuden.^{kenen mukaan?}

Myös Pohjois-Amerikan heimojen ulkonäössä on ei-aasialaisia piirteitä, mm. pitkä kyömynenä on melko yleinen preerian kansoilla. Olisivatko Amerikan alkuasukkaat saaneet geenilisän tai jopa perustajaväestön Euroopasta? Viikinkien lyhytikäinen tukikohta Newfoundlandissa tuskin kertoo laajasta geenien vaihdosta.

Reittinä on voinut myös olla laajentuneen napajäätikön reuna. Merenpohjaa pitkin ei Amerikkaan päässyt.

[muokkaa] Eteläamerikkalaisten suhde Tyynenmeren kansoihin

Etelä-Amerikan vanhimmat tunnetut luurangot viittaavat Tyynenmeren kansoihin kuten samoalaisiin, polynesialaisiin ja melanesialaisiin. Myös geenitutkimus on löytänyt Etelä-Amerikan intiaaneilta Tyynenmeren kansojen kanssa yhtäläistä geenistöä. Samalta ajalta on myös eteläamerikkalaisia kalliomaalauksia, joissa kaksi eriväristä ihmistyyppiä kohtaa sotaisasti. Maalaukset tukevat luurankojen ja geenien pohjalta tehtyä päätelmää tyynenmerisestä alkukansasta Etelä-Amerikassa. Tyynenmeren kansat olivat tummaihoisia, pohjoisesta peräisin olevat taas heihin verrattuna suhteellisen vaaleaihoisia. Oletetaan, että intiaaniväestö olisi surmannut suurimman tyynimerisestä väestöstä levittäytyessään kohti etelään. Esimerkiksi Brasiliasta on löytynyt noin 8000 vuotta vanha joukkohauta, johon on surmattu Australian alkuasukkaita muistuttanut heimo.

Eteläisimmän Etelä-Amerikan eteläkärjessä sijaitsevasta karusta ja syrjäisestä Tulimaasta tunnetaan jaghan-heimo, joka on ihonväriltään erityisen tumma. Tätä heimoa pidetään viimeisenä Etelä-Amerikan ensimmäisen muuttoaallon edustajana, joka on selvinnyt vuosituhannet syrjäisellä kotiseudullaan.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Katso myös

• Itä-Aasian myöhäispaleoliittiset kulttuurit
• Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit
• Clovis-kulttuuri
• Esi-Clovisin kulttuuri
• Beringia
• Kordillieerien jääkäytävä
• Jääkausi
• Myöhäispaleoliittinen kausi
• Itä-Aasian myöhäispaleoliittiset kulttuurit

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Informative page on Clovis Points, with photos (englanniksi)
• CNN article on the South Carolina discoveries (englanniksi)
• 40,000 year old human footprints in Puebla, Mexico (englanniksi)
• Clovis and Solutrean: Is There a Common Thread? by James M. Chandler (englanniksi)
• Stone Age Columbus BBC Tvuotta programme summary (englanniksi)
• Possible pre-Clovis Site in Ohio (englanniksi)
• Radiocarbon datings. (englanniksi)
• THE ARCHAEOLOGY OF NORTH AMERICA (englanniksi)
• Peopling of Americas (englanniksi)
• Indian America (englanniksi)
• Paleo Period ~ 40,000 + to 12,000 B.P (Before Present)
• Discussion
• [1]