Interferoni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ihmisen interferoni-alfa

Interferoni on proteiini, jota virustartunnan uhriksi joutuneet solut ja jotkut lymfosyytit levittävät ympärilleen.[1] Interferoni sitoutuu terveisiin soluihin ja käynnistää niissä puolustusreaktioita, joiden ansiosta virukset eivät kykene tunkeutumaan soluihin.[2]

Interferonit edistävät syöjäsolujen ja T-imusolujen toimintaa.[1] Ne luokitellaan kolmeen luokkaan sen mukaan mikä soluryhmä niitä tuottaa. Alfainterferonit ovat peräisin veren valkosoluista, beetainterferonit fibroblasteista ja gammainterferonit T-soluista.

Kaikki virukset eivät käynnistä isäntäsolussa interferonin tuotantoa, eivätkä kaikki solut pysty tuottamaan interferonia.[3]

Toimintaperiaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virukset muodostuvat nukleiinihaposta eli joko DNA:sta jai RNA:sta. Isäntäsolu ryhtyy tuottamaan interferoneita, kun viruksen nukleiinihapot kiinnittyvät isäntäsolun ribosomeihin. Infektoituneesta solusta erittyvät interferonit sitoutuvat terveiden solujen solukalvon reseptoreihin ja aktivoivat solut tuottamaan erityisiä entsyymejä. Jos tällaiseen soluun tunkeutuu virus, entsyymit tuhoavat viruksen nukleiinihapot. Tuhoaminen estää viruksen lisääntymisessä tarvittavan proteiinisynteesin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 179. 5.–7. painos. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8.
  2. Happonen, Holopainen, Sariola, Sotkas, Tenhunen, Tihtarinen-Ulmanen, Venäläinen: Bios 4 - Ihmisen biologia, s. 132. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 978-951-0-27632-7.
  3. a b Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 326. WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-x.