Intamin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Intamin on sveitsiläinen huvipuistolaitteita valmistava yritys. Ensimmäisen laitteensa se valmisti vuonna 1979. Lisäksi se on valmistanut Särkänniemen vuoden 2001 uutuuslaitteen Tornadon. Muita Intaminin valmistamia laitteita Suomessa ovat Panoraama, Hurja Kuru, Kirnu, Koskiseikkailu ja Half-Pipe, jotka kaikki sijaitsevat joko Särkänniemessä tai Linnanmäellä.

Teknologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laukaisuteknologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intamin on yksi parhaista esimerkeistä huvipuistoteknologian kehittämisessä. Intamin on kehittänyt mm. Lineaari-induktiomoottorin (LIM) sekä hydraulisen laukaisun, jolla junat voidaan laukaista lähtöasemalta jopa 200 km/h vauhdilla yli sadan metrin korkeuteen. Hydraulinen laukaisu ei ole kuitenkaan vielä täydellinen; Radoissa tulee usein virheitä laukaisussa, joskus vakaviakin. [1]

Korkeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intamin valmistaa hyvin massiivisia laitteita. Intamin on valmistanut esimerkiksi Kingda Ka -vuoristoradan Six Flags Great Adventure-puistolle. Vuoristorata on maailman korkein vuoristorata ja aikajärjestyksessä maailman toinen 'stratacoaster' eli vuoristorata, joka menee yli 400 jalan (122 metriä). Edellinen ennätyskorkea vuoristorata oli Top Thrill Dragster Cedar Pointissa, sekin Intaminin valmistama.

Turvakaaret ja rata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intamin valmisti aikoinaan vuoristoratoja, joissa oli ns. lap-bar -mekanismi uloslentojen estämiseksi. Kun kyseinen mekanismi oli havaittu liian epäturvalliseksi [2], Intamin alkoi käyttää ns. over-shoulder -mekanismia. Intamin on tehnyt radan, jossa on eniten inversioita maailmassa; Colossus-radassa Thorpe Parkissa on 10 käännöstä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Intamin.
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.