Insiders

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Insiders
Ohjaaja Lauri Törhönen
Käsikirjoittaja Asko Apajalahti
Michael Baran
Tuottaja Asko Apajalahti
Jukka Helle
Johannes Lassila
Säveltäjä Johnny Lee Michaels
Pääosat Mikko Reitala
Ilkka Heiskanen
Niina Nurminen
Katja Kiuru
Markku Mustonen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö FantasiaFilmi Oy
Ensi-ilta 3. maaliskuuta 1989
Kesto 107 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 2 858 917 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Insiders on suomalainen rikos- ja draamaelokuva vuodelta 1989. Iltapäivälehden toimittajan nauhuriin tarttuu arkaluontoista tietoa hänen tehdessään juttua niin sanotusta juppikulttuurista. Juppielämän tunnukset ja kliseet viuhahtelevat valkokankaalla; on muskelivenettä ja avoautoa ja tietenkin se tiiliskiven kokoinen Mobira Cityman -matkapuhelin. Kuntosalilla taltutetaan rautaa kirkuvanvärisissä trikoissa. Murha sisäpiirissä kuitenkin pysäyttää rahan ja seksin ympärille keskittyneen pintaliidon. Oman aikansa ilmiöiden esittely on nostanut elokuvan vuosien saatossa kulttimaineeseen.[1]

Insiders kuvattiin kesällä 1988 Helsingissä ja sen ympäristössä. Televisiossa elokuvasta on esitetty televisiosarjaversio. Elokuvan on julkaissut DVD:nä Nordisk Film.

Pääosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Mikko Reitala  … Lasse Fjält, toimitusjohtaja  
 Ilkka Heiskanen  … Petri Kuusiniemi, asianajaja  
 Niina Nurminen  … Maiju Puro  
 Katja Kiuru  … Ringa Bergholm  
 Markku Mustonen  … Jarkko Saarela, Iltalehden toimittajaharjoittelija  
 Markku Huhtamo  … Robert Lampi, varatoimitusjohtaja  
 Laila Räikkä  … Raija Rosqvist, kuntosalin omistaja  
 Sari Puumalainen  … Theodora Rosqvist, "Tessa"  
 Hannu Kahakorpi  … Komissaario Koskinen  
 Jussi Wahlgren  … päätoimittaja  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

1980-luvun juppiaika on kiihkeimmillään. Iltalehden toimittaja Jarkko Saarela saa tehtäväkseen jutun nuorista menestyjistä. Toimitusjohtaja Lasse Fjält kutsuu hänet juhliin, josta löytynee jutunjuurta. Lakimies Petri Kuusniemi seurailee Saarelan puuhia hipoissa ja esittelee tämän muun muassa varatoimitusjohtaja Robert Lammelle. Paikalla ovat myös oleelliset kaunottaret Maiju Puro sekä Ringa Bergholm - kuin myös "bodisalin kuningatar" Raija Rosqvist. Kiellosta huolimatta Jarkko ottaa valokuvia juhlissa ja ennen pitkää filmille tarttuu niin arkaluontoista materiaalia, että Petri raivostuu ja heittää hänet ulos.

"Bodisalin prinsessa", Raijan tytär Theodora "Tessa" Rosqvist palauttaa Jarkolle pienoisnauhurin. Tessa ja Jarkko viettävät rupattelutuokion Jarkon asunnossa. Jarkko huomaa nauhalle tallentuneen räjähdysherkkää sisäpiiritietoa ja päättää tehdä kohujutun sen pohjalta. Hän tapaa Petrin kapakassa, ja yrittää turhaan udella tältä tietoja nauhalla puhuvista henkilöistä. Kun elokuvaa on kestänyt noin 49 minuuttia, Jarkko poistuu tarinasta yli puoleksi tunniksi.

Lasse, Petri, Maiju ja Ringa porhaltavat muskeliveneellä Lassen suvun omistamalle kesäasunnolle Helsingin lähistöllä sijaitsevalle saarelle. Noin kolmetoistaminuuttisen saarikohtauksen aikana he selvittelevät monimutkaisia välejään ja sotkevat niitä entisestään. Samalla filosofoidaan rahasta ja rakkaudesta, juodaan viinaa ja saunotaan. Kaupungissa Maiju jatkaa juonittelujaan Robertin kanssa. Mutta heidän suhteensa kehittyy hengenvaaralliseksi. Robert kuristaa Maijun. Lasse tulee paikalle ja löytää Maijun ruumiin. Poliisi pidättää Lassen kuulusteluja varten ja Robert yrittää epätoivoisesti luistaa vastuusta. Lassen, Petrin, Maijun ja Ringan välejä selvitetään rikoskuulusteluissa. Totuus Maijun ja Robertin suhteesta paljastuu nauhalta, joka on Jarkon hallussa. Samalla paljastuu, että Robert oli kertonut Maijulle tehneensä sisäpiiririkoksen. Maiju kiristi Robertia tällä tiedolla jolloin Robert murhasi hänet. Jarkko ja Petri päättävät napata Robertin, joka kuitenkin ajaa autolla mereen ja hukkuu.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien Mikael Fränti arvioi Insidersia: "Uudessa työssään Törhönen on hahmottanut kohtuullisesti toimivan elokuvallisen maailman, jonka informaatioarvo on kiinnostava. Joku saattaa puhua hymyilyttävästä tai tahattomasta informaatiosta, mutta näin helpolla en heittäisi uutta lasta pesuveden mukana menemään." TV-maailma -lehden Lauri Lehtinen kirjoitti elokuvasta vuonna 2001: "On ihmisiä, joiden koti ei tunnu kodilta, ellei seinällä komeile Insiders-juliste, joka on ollut siinä 1980-luvulta asti."

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]