Innocence – viattomuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Innocence – viattomuus
Innocence
Elokuvan mainosjuliste
Elokuvan mainosjuliste
Ohjaaja Lucile Hadžihalilović
Käsikirjoittaja Lucile Hadžihalilović
Perustuu Frank Wedekindin pienoisromaaniin
Tuottaja Patrick Sobelman
Säveltäjä Richard Cooke
Kuvaaja Benoît Debie
Leikkaaja Adam Finch
Lavastaja Patrick Hella
Pääosat Zoé Auclair
Lea Bridarolli
Bérangère Haubruge
Marion Cotillard
Hélène de Fougerolles
Valmistustiedot
Valmistusmaa Belgia
Ranska
Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö Ex Nihilo
Ensi-ilta Ranskan lippu 12. tammikuuta 2005
Suomen lippu 18. marraskuuta 2005
Kesto 122 min
Alkuperäiskieli ranska
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Innocence – viattomuus (ransk. Innocence) on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut Lucile Hadžihalilovićin käsikirjoittama ja ohjaama ranskankielinen elokuva.[1] Tarina perustuu Frank Wedekindin kertomukseen Mine-Haha oder Über die körperliche Erziehung der jungen Mädchen (1903) ja sijoittuu mystiseen tyttöjen sisäoppilaitokseen, jonne uudet oppilaat saapuvat ruumisarkuissa.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvien virtaavasta vedestä, metsästä, ja pimeistä, tyhjistä maanalaisista käytävistä jälkeen, kuusivuotias Iris saapuu asuntolan olohuoneeseen sijoitetussa ruumisarkussa ja kohtaa viiden asuntolaa asuttavan tytön uteliaisuuden. Siistittyään ja puettuaan hänet, he vaihtavat hiusnauhoja toistensa kanssa – jokainen saa nauhan vuotta vanhemmalta tytöltä. Iris, uusi ja nuorin ”punainen nauha”, herättää vihaa Selmassa, edellisessä punaisessa nauhassa, joka valittaa entisen violettinauhaisen Natachan – vanhimman, joka oli hänen ystävänsä – poissaolosta. Uusi violettinauhainen, Bianca, ottaa Iriksen siipiensä suojaan. Aluksi Iris kärsii koti-ikävästä, ja uskoo tapaavansa vielä veljensä, mutta Bianca kertoo sen olevan mahdotonta: poikia ei sallita. Kaikki koulun tytöt menevät uimaan, ja Iris ystävystyy nopeasti Lauran, toisen saman talon punaisen nauhan kanssa. Sinä yönä, Iriksen kauhistukseksi, Bianca lähtee mystiselle, valtuutetulle tehtävälle josta hän ei voi puhua. Seuraavan päivänä Iris aloittaa normaalin päivänsä koulussa – tanssitunteja, luokka-aikaa eläinten kanssa ja vapaa-ajan toimintaa. Koulun tunteja pitävät kaksi naista: neiti Edith, joka kävelee kepin kanssa ja pitää oppitunteja, ja neiti Eva, joka opettaa tanssia. Jokaisesta talosta huolehtii vanhempi hoitotäti; tytöt kuiskailevat kaikkien henkilökunnan jäsenien olevan tyttöjä jotka yrittivät paeta suljetusta koulusta nuoruudessaan, ja kärsivät ikuisesta palvelusta rankaisunaan.

Eräänä yönä Iris seuraa Biancaa hänen salaiselle matkalleen, mutta eksyy hänestä saapuessaan päärakennukselle. Hän tutkii paikkoja, mutta kohtaa enemmän kuin ymmärtää: mies varjoissa joka valmistaa ruiskua naiselle. Hän pakenee ja eksyy yöksi metsään. Räikeän vihamielisyyden jälkeen Selma tekee aloitteen ystävystyäkseen Iriksen kanssa, mutta hakkaa hänet raa’asti Iriksen kysyttyä Biancan öisistä matkoista. Ajan kuluessa Laura, toisin kuin Iris, on äreä ja kykenemätön sopeutumaan koulun elämään. Iriksen avulla – joka lupaa pitää salaisuuden – hän varastaa soutuveneen yrittääkseen paeta, mutta hukkuu. Ahdistunut Iris kertoo Biancalle. Koulu pitää hautajaiset missä Lauran arkku poltetaan roviolla.

Vuoden vaihtuessa huomio siirtyy Aliceen, neljännesvuotiseen siniseen nauhaan, joka on halukas lähtemään koulusta ja näkemään maailman sen ulkopuolella. Hänen toivonsa on vuosittaisen sinisten nauhojen tarkastuksen voittamisessa. Rehtori saapuu kaukaa ja katsottuaan heidän tanssivan, valitsee yhden tytön lähtemään mukaansa. Vaikka neiti Edith varoittaa häntä olemasta liian toiveikas, Alice on odottanut tätä hetkeä – ja voittoaan lähteäkseen koulusta. Vaikka kilpailu on tiukkaa, toinen tyttö valitaan. Alice pyörtyy rehtorin jalkoihin. Hän toipuu, muttei palaa entiselleen: hän ei puhu ja viettää päivänsä tuijottaen tyhjyyteen. Vihdoin hän pakenee ja kiipeää koulua ympäröivälle kivimuurille. Alicen paetessaan metsään, kuulemme kaukaisia aseenlaukauksia.

Alicen paettua, huomio kohdistuu Biancaan. Violettinauhaisille kerrotaan ruumiillisista muutoksista jotka he pian kokisivat ja Bianca tulee mietteliääksi. Ensimmäistä kertaa hän ottaa mukaansa Nadjan, vuotta nuoremman mustanauhaisen tytön. Yhdessä he palaavat päärakennukselle ja kulkevat salaisesta sisäänkäynnistä kaappikellon takana. Siellä tytöt pukeutuvat perhosasuihin ja valmistautuvat: joka yö he esiintyvät yleisölle. Seuraavan yönä Nadja kompastelee, mies yleisössä kertoo Biancalle hänen olevan kaikkein kaunein ja heittää hänelle ruusun. Esityksen jälkeen Bianca ja toinen tyttö tutkivat tyhjää teatteria. He löytävät hylätyn hanskan ja kohtaavat erään palvelijan laskemassa esityksen kuitteja – tytöille kerrotaan, koulun saavan näin rahansa. Bianca pitää ruusun ja hanskan aarteinaan ja unelmoi hanskan kosketuksesta, mutta heittää molemmat veteen. Iris ja Bianca viettävät aamun yhdessä ja Bianca kertoo sen olevan hänen viimeinen päivänsä koulussa. Virallisten, kyyneleidentäytteisten hyvästien jälkeen hän siirtää velvollisuutensa Nadjalle. Bianca ja toiset violettinauhaiset asettavat nauhansa laatikkoon ja seuraavat Evaa ja Edithiä salaiseen käytävään kellon takana, pidemmälle kuin he ovat ikinä ennen menneet. Siellä he astuvat maanalaiseen junaan ja jättävät koulun. Eva polttaa tupakan. Koululla uusi tyttö nousee arkusta. Juna saapuu suurelle, modernille torille minne Eva ja Edith jättävät heidät. Bianca alkaa heti leikkiä eräällä suihkulähteellä. Eräs läheisistä teini-ikäisistä pojista pudottaa pallonsa suihkulähteeseen ja toinen syöksyy sen perään. Vaikka häntä on vaikea nähdä suihkulähteessä, hän kiehtoo Biancaa. Hän loiskauttaa vettä hänen päälleen, ja poika loiskauttaa takaisin. Elokuva loppuu kuten alkoikin: kuvaan virtaavasta vedestä.

Roolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Iris – Zoé Auclair
  • Bianca – Bérangère Haubruge
  • Alice – Lea Bridaroslli
  • Neiti Eva – Marion Cotillard
  • Neiti Edith – Hélène de Fougerolles
  • Selma – Alisson Lalieux
  • Rose – Astrid Homme
  • Nadja – Ana Palomo-Diaz
  • Laura – Olga Peytavi-Müller
  • Vera – Joséphine Van Wambeke

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Markku Varjola (toim.): Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007. (pdf) Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry.. Viitattu 18.11.2012.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.