Inkeriläisten kulttuuriyhteisöt
Inkeriläisten kulttuuriyhteisöt muodostuvat monenlaisista Venäjällä, Suomessa, Virossa ja Ruotsissa rekisteröidyistä yhdistyksistä, joiden avulla inkerinsuomalaiset pyrkivät vaalimaan kulttuuriperintöään ja pitämään yhteyttä toisiinsa sekä viranomaisiin.
Inkeriläisten kansalaistoiminnan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallisuusaate virisi myös Länsi-Inkerissä 1800-luvulla. Suomen liittäminen Venäjän yhteyteen tarjosi otolliset olot suomenkielisen kulttuurin kehittämiseksi myös Inkerissä.
Suomenkielistä kulttuuria ylläpitäneiden luterilaisten pappien ajatuksesta perustettiin Kolppanaan seminaari 1863 kansakoulunopettajien valmistamiseksi inkerinsuomalaisiin kansakouluihin. Vuonna 1913 toimi Inkerissä 229 suomenkielistä koulua, joissa opetettiin 8 000 lasta.
Kansalaisjärjestötoiminta eteni Inkerinmaalla suunnilleen samassa tahdissa Suomen kanssa. Tärkeässä asemassa olivat raittiusseurat, niistä ensimmäinen Inkerinmaalla perustettiin tiettävästi 1872 Markkovassa. Inkeriläiset alkoivat viettää kansanjuhlia, joissa oli sivistävää ohjelmaa. Ensimmäiset inkeriläiset kansanjuhlat pidettiin Lempaalassa 1885. Kun kuorotoiminta Inkerissä vilkastui ja Virossa oli pidetty ensimmäiset yleiset laulujuhlat 1869 sekä Suomessa 1884, musiikkimies Mooses Putron johdolla järjesti raittiusseura Inkeri laulujuhlat myös Skuoritsassa. Näitä kesäjuhlia ehdittiin pitää seitsemät, ennen Neuvostoliiton syntyä.
Samaan tapaan kuin Suomessa, toimi Inkerissäkin ensimmäiseen maailmansotaan mennessä kymmeniä kansalaisjärjestöjä, muun muassa vapaaehtoisia palokuntia, urheiluseuroja, kuoroja ja soittokuntia. Järjestöt suuntautuivat yhä enemmän politiikkaan Venäjän poliittisen tilanteen kiihtyessä ensimmäisen maailmansodan aikana.
Järjestötoiminta siirtyy Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lokakuun vallankumous, heimosodat sekä sisällissodan aiheuttaman sekasorron seurauksena jäi Suomeen 1920-luvulla 4000 Inkerin pakolaista. He järjestäytyivät lukuisiksi yhdistyksiksi. 1924 perustettiin Suomessa Inkeriläisten toimikunta, jonka tehtävä oli ajaa pakolaisten etuja. Sen tilalle perustettiin 1934 Inkeriläisten yhdistys, joka toimi "Suomessa laillisen oikeuden nojalla oleskelevien inkeriläisten yhdyssiteenä" ja valvoi heidän etujaan. Toiseen maailmansotaan mennessä yhdistyksellä oli kautta Suomen 20 jäsenyhdistystä ja tuhatkunta jäsentä. Toiminta huipentui lähes vuosittain järjestettäviin valtakunnallisiin kesäjuhliin.
Sodan jälkeen Inkeriläisten yhdistys piti matalaa profiilia, mutta se sai poliittisestikin epäsuotuisana aikana jatkaa toimintaansa. Kesäjuhlia alettiin pitää jälleen 1950-luvulla ja toiminta hiljalleen elpyi. Vuodesta 1958 järjestö on julkaissut omaa lehteään Inkeriläisten viesti.
Hiljaiseloa Neuvostoliitossa ja uusi herääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1926 Neuvostoliitossa pyrittiin kansallisuuspolitiikkaa NEP-kaudella selvennä, mutta 1931-1932 kollektivisointi johti vainoihin maaseudulla, mikä vaikutti käytännössä pienten kansallisten kulttuurien laitosten ylläpitoon Neuvostoliitossa. Vuonna 1926 98% inkerinsuomalaisista puhui suomea keskenään. Evankelisluterilainen kirkko ja kansakoululaitos ylläpitivät kieltä.
1930-luvulla poliittinen tilanne Neuvostoliitossa kiristyi. Vähemmistökansallisuuksia koskevia yhdenmukaistamistoimenpiteitä jatkettiin pidätyksin. Vuonna 1937 kiellettiin uskonnollinen ja seurakunnallinen toiminta sekä 1938 lakkautettiin suomenkielinen koululaitos.
1960-luvulla inkerinsuomalainen maallikkosaarnaajatoiminta sai tukea Viron luterilaiselta kirkolta ja myöhemmin myös Suomesta. Narvassa alettiin pitää suomenkielisiä jumalanpalveluksia 1961 ja 1969 perustettiin Petroskoin suomenkielinen seurakunta. 1976 perustettiin Puškinin seurakunta, jonka käyttöön vihittiin entinen saksalaisen seurakunnan kirkko 1977.
Ensimmäinen merkki Neuvostoliiton henkisestä vapautumisesta oli Punalippu-kulttuurilehden julkaisema artikkeli 8/1987, missä pääkirjoituksessa esitettiin: Vaalikaamme kansan kulttuuriperinnettä. Tästä alkoi Neuvostoliiton inkerinsuomalaisten järjestäytyminen yhdistyksiksi. Kesään 1990 mennessä Leningradin alueella toimi yhdeksän, Virossa kymmenen ja Neuvosto-Karjalassa viisi inkeriläisyhdistystä, joissa oli yli 5 000 jäsentä.
Myös Inkerin kirkko elpyi. Keväällä 1991 oli toimivia seurakuntia 18, joissa nykyään on jäseniä noin 15 000. Inkerin kirkon seurakuntamäärä on nykyään noin 80. Sitä johdetaan Pietarista käsin, ja siihen kuuluvia seurakuntia on Inkerinmaan lisäksi Karjalan tasavallassa, Uralilla ja Siperiassa.
Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen Inkeri-liitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1934 perustetun Inkeriläisten yhdistys ry:n seuraaja on ollut vuodesta 1994 alkaen Suomen Inkeri-liitto.[1][2] Maaliskuun 28. päivänä 1993 pidetyssä vuosikokouksessa päätettiin yhdistyksen nimi muuttaa Suomen Inkeri-liitto ry:ksi ja liitolle hyväksyttiin uudet säännöt. Samanaikaisesti päättivät myös Helsingissä, Turussa, Lahdessa ja Hyvinkäällä toimivat paikallisosastot rekisteröityä liiton jäsenyhdistyksiksi. Liiton tarkoituksena on toimia Suomessa asuvien inkeriläisten ja inkeriläisyydestä kiinnostuneiden yhdyssiteenä ja etujärjestönä. Liitolla on myös henkilöjäseniä. Ne maksavat jäsenmaksuistaan kullekin vuodelle erikseen määrättävän pienen osuuden Suomen Inkeri-liitolle.[2] Liittoon on kuulunut kahdeksan jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea, Turun seudun Inkeri-seura, Hyvinkään Inkeri-kerho, Lahden seudun Inkeri-kerho ja Helsingin seudun Inkeri-seura.
Liiton jäsenjärjestöt ovat järjestäneet vuosittain valtakunnallisia kesäjuhlia. Vuonna 2008 juhlia ei pidetty. Liiton työtä tukee Inkeriläisten Sivistyssäätiö. Säätiö on perustettu vuonna 1965[3]. Sen tarkoituksena on Inkeri-tietouden kerääminen ja tallettaminen sekä Suomessa asuvien inkeriläisten ja heidän jälkeläistensä toiminnan tukeminen ja kehittäminen[3]. Liitto julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää tiedotuslehteä Inkeriläisten viesti, joka on perustettu vuonna 1958.
Vuonna 2023 liiton jäseniä olivat Helsingin seudun Inkeri-seura ry, Hyvinkään Inkeri-kerho ry, Lahden Seudun Inkeri-seura ry ja Turun seudun Inkeri-seura ry.[2]
Inkerin kulttuuriseura ry.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inkerin kulttuuriseura oli yhdistys, jonka tavoitteena oli edistää ja elvyttää inkeriläistä kulttuuria. Yhdistys perustettiin vuonna 1993[4] ja lakkautettiin vuonna 2015.[5]
Nouse Inkeri ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nouse Inkeri ry on vuonna 2020 perustettu yhdistys. Se ylläpitää Taipalsaaren Putronniemessä sijaitsevaa inkeriläissäveltäjä Mooses Putron vanhaa kesähuvilaa, jossa toimii kesäaikoina Putron kotimuseo. Putronniemessä järjestetään myös Inkerin kulttuuriin liittyviä tapahtumia ja näyttelyitä. Nouse Inkeri ry ylläpitää Internet-sivustoa www.inkeri.fi, jossa toimii myös Virtuaali Inkeri.[6] Inkeri-aiheista tiedotusta harjoitetaan etupäässä sähköisten viestimien kautta. Kesäajan ulkopuolella seura järjestää ajankohtaisia seminaareja.
Inkerikeskus ry.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inkerikeskus ry. on v. 1995 perustettu neuvonta- ja toimintakeskus inkerinsuomalaisia paluumuuttajia varten. Inkerikeskuksen koko toiminta tukee lakisääteistä kotouttamisprosessia koulutuksen, neuvonnan, työhön ohjauksen, kulttuuri- ja harrastustoiminnan muodossa. Inkerikeskus sijaitsee Pohjois-Helsingissä.[7]
Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inkerin Liitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1988 perustettu inkerinsuomalaisten etujärjestö Inkerinmaalla. Liittoon kuuluu kaikkiaan 24 paikallisyhdistystä eri puolilla Venäjää (paitsi Karjalan tasavallassa). Inkerin Liiton toimisto sijaitsee Pietarissa, ja sen toimintamuotoina ovat suomen kielen opetus, suomalaisen kulttuurin edistäminen ja ylläpitäminen, työvoimaneuvonta jne. Liitto pitää yllä internetportaalia ja julkaisee omaa lehteä. Suurimpia vuosittaisia tapahtumia ovat inkeriläisten juhannusjuhlat, jotka järjestetään eri puolilla Inkerinmaata.
Venäjän inkerinsuomalaiset toimivat tiiviissä yhteistyössä Inkerin kirkon kanssa. Luterilainen kirkko on ollut perinteisesti inkeriläisyhteisöä voimakkaasti yhdistävä tekijä.[8][9][10]
Karjalan suomalaisten Inkeri-liitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1989 perustettu Karjalan Inkeri-liitto yhdistää Karjalan tasavallassa eläviä inkerinsuomalaisia. Toiminta keskittyy Karjalan pääkaupunkiin Petroskoihin, missä liitolla on myös toimisto.[11]
Muut maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viron inkerinsuomalaisten liitto – Eesti Ingerisoomlaste Liit (lyh. VIL/EIL) on perustettu 1989, ja siihen kuuluu 11 paikallisseuraa eri puolilla Viroa. Liiton toimisto sijaitsee Tartossa. Virossa asuvat inkerinsuomalaiset ovat saaneet ensimmäisenä vähemmistönä kulttuuriautonomian.
Liitto on julkaissut vuodesta 1993 kuukausittain suomenkielistä tiedotus- ja kulttuurilehteä Inkeri, joka ilmestyy myös internetissä. Suurin vuosittainen tapahtuma on kesäisin järjestettävät laulu- ja tanhujuhlat eri puolilla Viroa.[12]
Ruotsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin Inkeri-liitto – Sveriges Ingermanländska Riksförbund (lyh. RIL/SIR) on Ruotsiin toisen maailmansodan jälkeen emigroituneiden inkerinsuomalaisten 1956 perustama kattojärjestö. Siihen kuuluu yhdeksän paikallisseuraa ja se julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää tiedotuslehteä Ingria. Myös Ruotsin inkerinsuomalaiset järjestävät vuosittain kesäjuhlat. [13]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Saressalo: Inkeri. S. 54.
- ↑ a b c Jäsenjärjestöt www.inkeriliitto.fi. Viitattu 28.6.2023.
- ↑ a b Mahlamäki-Kaistinen, Riikka: Inkeriläisten Viesti, 2/2020. Suomen Inkeri-liitto ry..
- ↑ Inkerin Kulttuuriseura ry. Web Archive 2007. Viitattu 3.1.2018.
- ↑ Inkeriläisten yhdistystoiminta Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 28.6.2023.
- ↑ Nouse Inkeri ry Inkeri. 31.5.2022. Viitattu 28.6.2023.
- ↑ http://www.inkerikeskus.fi/
- ↑ http://www.inkeri.spb.ru/ (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.inkeri.ru/
- ↑ http://www.inkerinkirkko.fi
- ↑ http://sampo.ru/~inkeri/?lng=fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.inkeri.ee/index.php?lang=fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.ingermanland.nu/index.html
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Inkeri-liiton Inkerililäisten viesti -lehden arkisto