Inkeri Leivo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sisko Inkeri Leivo-Lindh (29. toukokuuta 1944 Kirkkonummi28. syyskuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen keramiikkataiteilija.[1] Hänen tunnetuimpia ja suosituimpia suunnittelutöitään on astiasto Arctica.[2]

Leivo opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa 1966–1970. Hän aloitti Arabiassa 1969[3] ja työskenteli Arabian tehtaan tuotesuunnitteluosastolla vuodesta 1971. Hän oli perustajajäseniä, kun tuotesuunnitteluosasto muutettiin yhdistykseksi.[2]

Arctican lisäksi hänen suunnittelemiaan ovat Saaristo ja Harlekiini.[3] Käyttökeramiikan ohella Leivo teki keramiikkataidetta ja piti näyttelyjä, muun muassa luuposliinitöistä Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa 1992.[2] Hänen keskeisiä teemojaan oli lehtiaihe. Hän teki myös esimerkiksi valaisimia ja uniikkitöitä. Arabian tehtaiden museossa on hänen töitään.

Myös Leivo-Lindhin äiti Hilja Leivo oli työskennellyt Arabian palveluksessa, riisiposliiniosastolla.[2]

Inkeri Leivo-Lindhin ensimmäinen puoliso vuosina 1966–1975 oli toimittaja Seppo Seppälä ja toinen puoliso vuodesta 1978 taiteilija Richard Lindh.[1]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vem och vad 1996, s. 316. Helsingfors 1996. ISBN 951-50-0800-X
  2. a b c d Liukko-Sundström, Heljä: Keramiikkataiteilija Inkeri Leivo. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 20.10.2010, s. C 6. Artikkelin verkkoversio.
  3. a b Arabian museo (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 20.10.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leivo, Inkeri hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.