Injektio (lääketiede)

Sairaanhoitaja antaa injektiota potilaalle vuonna 1941.

Injektion antamiseen tarkoitettu ruisku ja neula.

Injektiolla tarkoitetaan lääketieteessä nestemäisen lääkevalmisteen antotapaa käyttäen ruiskua ja siihen kiinnitettyä onttoa injektioneulaa.

Pitkävaikutteista injektiovalmistetta kutsutaan nimellä depotinjektio (esimerkiksi pitkävaikutteinen insuliini, flufenatsiini, risperidoni). Nestemäisen lääkevalmisteen (esimerkiksi nesteytyksessä keittosuolaliuoksen) antoa intravenöösisesti tiputuspussia tai –pulloa käyttäen kutsutaan infuusioksi.

Syitä injektion antoon

Lääkeaineen annostelemista injisoimalla kutsutaan parenteraaliseksi (’suolen ohittavaksi’) antotavaksi. Lääkeaineen ottaminen suun kautta eli oraalisesti on usein parempi, koska injisoiminen on vaivalloista ja epämiellyttävää potilaalle.

Potilas voi kuitenkin olla kyvytön ottamaan lääkettä suun kautta, jos hän oksentaa, on väsynyt tai tajuton (eikä hänellä ole nenä-mahaletkua). Tällöin on turvauduttava injektioon.

Injisoimalla lääkeaine siirtyy verenkiertoon nopeammin kuin suun kautta otettaessa. Jotkin lääkeaineet muuttuvat suolessa aineenvaihdunnan takia epäaktiivisiksi tai eivät imeydy suolen läpi, joten ne on injisoitava (esimerkiksi hepariini).

Injektion antoreittejä

• intraspinaalinen (selkäydinkanavaan)
• intramuskulaarinen (lihakseen)
• intravenöösinen (laskimoon)
• subkutaaninen (ihon alle)
• intra-arteriaalinen (valtimoon)
• intrakutaaninen (ihon sisään)