Indouralilaiset kielet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Indouralilaiset kielet ovat hypoteettinen kielikunta, johon kuuluisivat indoeurooppalaiset ja uralilaiset kielet sekä mahdollisesti eräitä muitakin kieliä. Jotkut ruotsalaiset kielentutkijat ovat olleet kielikunnan olemassaolosta varmoja. Kielikunnan olemassaolo ei kuitenkaan ole saavuttanut yleistä kannatusta.

Yleisin argumentti tukemaan tätä sukulaisuutta perustuu kielten yhtäläisiin yleisluontoisiin morfologisiin piirteisiin. Esimerkiksi sekä indoeurooppalaisille että uralilaisille kielille on tyypillistä ensimmäiseen persoonaan viittaavien pronominien alkaminen m:llä ja toiseen persoonaan viittaavien pronominien alkaminen t:llä (suomen sinä-sanan varhaisempi alkukonsonantti t vaihtui s:ksi aikaisintaan kantasuomen aikana). Tätä on tosin perusteltu muinkin syin. Kaisa Häkkisen mukaan samankaltaisuus voi olla sattumaa tai johtua äännefysiologisista syistä – t ja d ovat puhujasta itsestänsä poispäin viittaavia äänteitä, m itseen päin.[1] Uralilaisten kielten monikon t-päätteen on arveltu olevan sukua indoeurooppalaisten kielten s-päätteelle. Sukulaisuutta on arveltu myös eräiden yksittäisten, jo erittäin alhaisella kulttuuritasolla tarvittujen substantiivien ja pronominien perusteella (mm. ruotsin namn, vatten, samma; englannin name, water same; saksan Name, Wasser, joita vastaavat suomessa sanat nimi, vesi ja sama). Suomen vesi-sanan kohdalla on muistettava sen taivutus, esimerkiksi vettä, veden, veteen. Sanan vanha nominatiivi vete muuttui muotoon veti sellaisen yleisen tendenssin myötä, että suomen E-loppuiset substantiivit muuttuivat I-loppuisiksi. Sitten sanasta tuli vesi sellaisen yleisen tendenssin myötä, että I:tä edeltävät T:t muuttuivat S:ksi.

Jotkut ovat huomanneet vastaavuutta myös uralilaisissa ja indoeurooppalaisissa k-äänteissä: ur. ka = indoeur. ke/ge; ur. kä, ke, ki = indoeur. kʲe/gʲe; ur. ko, ku, ky = indoeur. kʷe/gʷe ([1]). Sekä indoeurooppalaisessa kantakielessä että kantauralissa on ilmeisesti ollut noin seitsemän tai kahdeksan sijaa sekä kolme numerusta (yksikkö, kaksikko, monikko), ja edelleen sekä indoeurooppalaisissa että uralilaisissa kielissä sanoja taivutetaan sijoissa ja numeruksissa, vaikkeivät niiden määrät eivät olekaan pysyneet ennallaan. Kaksikko on molemmista enimmäkseen kadonnut. Sijojen määrä on uralilaisissa kielissä suurentunut, indoeurooppalaisissa pienentynyt. Jotkin nimenomaan suomessa ja sen lähimmissä sukulaiskielissä esiintyvät indoeurooppalaisia muistuttavat piirteet, muutkin kuin sanastolliset, ovat kuitenkin lainaa indoeurooppalaisista kielistä, esimerkiksi ns. suora sanajärjestys (mies syö kalan, aikaisemman uralilaisen yleisen sanajärjestyksen mukaan mies kalan syö).

Kielitieteilijöiden valtaosa pitää tämänkaltaisia perusteluja riittämättöminä. Joka tapauksessa teorian kannattajien mielestä uralilaiset ja indoeurooppalaiset kielet vaikuttavat huomattavan samankaltaisilta kieliksi, joiden ei katsota olevan toisilleen sukua; tästä on tosin mm. Juha Janhunen esittänyt eriäviä mielipiteitä. Yhdeksi tutkimuksen ongelmaksi on katsottu, että molemmissa kieliryhmissä olevat samankaltaiset sanat katsotaan lähes automaattisesti lainoiksi indoeurooppalaisista kielistä uralilaisiin, vaikka tämä ei olisi kronologian kannalta edes mahdollista.lähde? Samalla jää helposti ottamatta huomioon se mahdollisuus, että sanat olisi lainattu uralilaisista kielistä indoeurooppalaisiin, mikä on harvinaisempaa mutta mahdollista. Näin ollen samankaltaisia sanoja ei ole voitu ottaa huomioon, kun on tutkittu kieliryhmien mahdollista sukulaisuutta.lähde? Samankaltaista sanastoa on kuitenkin huomattavan paljon, ja osa siitä on varmuudella hyvin vanhaa.

Frederik Kortlandt kannattaa mallia, jossa indouralilaiset asuivat alun perin Kaspianmereltä pohjoiseen. Hänen teoriansa mukaan osa näistä siirtyi tai levittäytyi lännemmäksi, erkani muista indouralilaisista ja tuli kosketuksiin kaukasialaisten kielten puhujien kanssa. Indoeurooppalaisten kielten eräät piirteet olisivat kaukasialaisista kielistä peräisin. Ryhmä jatkoi edelleen levittäytymistä länteen ja saapui Mustanmeren seudulle, jossa heidän kielensä kehittyi indoeurooppalaiseksi kantakieleksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kaisa Häkkinen: Suomen kielen etymologinen sanakirja, Kaisa Häkkinen: Agricolasta nykykieleen

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]