Indonesian ympäristöpolitiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Indonesian ympäristöpolitiikkaan liittyvät paikalliset ja maailmanlaajuiset ympäristökysymykset ja kansainväliset, valtiolliset ja kunnalliset sopimukset ja ohjauskeinot, keskustelu, tutkimus ja rahoitus. Ympäristöpolitiikkaan vaikuttavat puolueet, rahoittajat, asukkaat, yhteisöt, yhdistykset, kansalaisliikkeet ja lehdistö. Ympäristöpolitiikka vaikuttaa lajien monimuotoisuuteen ja kansanterveyteen. Indonesian ympäristöpolitiikkaan sisältyy metsäpolitiikka, luonnonvarojen, monimuotoisuuden ja nopean väestönkasvun hallinta. Talouselämään sisältyy sellutehtaat, mineraalien louhinta ja öljyn ja maakaasun tuotanto. Nopean väestönkasvu on yksi tekijä luonnonvarojen riittävyyden kannalta. Indonesian presidentin mukaan Indonesian tulevilla sukupolvilla on ruoka- ja vesipulaa, jos metsäkato jatkuu nykyisenä. 17 000 saaren Indonesiasta osa saarista voi jäädä nousevan merenpinnan alle. Samalla maailman monimuotoisimpiin kuuluva ekosysteemi on vaarassa kadota.[1]

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesian ympäristöministeri on Rachmat Witoelar vuonna 2009.[2]

Ympäristöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesiassa on 300 tulivuorta, joista 76 aktiivista. Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ja niihin liittyvät mutavyöryt ovat yleisiä. Sumatraa ja Jaavaa erottaa kapeat salmet mantereesta, siten että näille saarille on voinut levitä mantereen eläimiä ja kasveja muita saaria enemmän. Korkeat vuoret ja saaristo ovat edistäneet Indonesian runsaslajisen elinympäristön kehittymistä. Ilmasto vaihtelee korkeuserojen mukaan. Kuvaavaa on korkea lämpötila ja suuri kosteus. Indonesiassa asuu yli 360 eri kansaa ja heimoa. Kieliä ja murteita on noin 250. Jaavalla on tihein asutus.

Kansallispuistoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gunung Leuserin luonnonsuojelualue Sumatran pohjoisosissa on laaja alue, jossa elää orankeja, tiikereitä, norsuja, sarvikuonoja, tapiireja ja trooppisia lintuja.
  • Ujung Kulon Panaitanin kansallispuistossa Jaavan länsikärjessä on sarvikuonoja ja hirviä.
  • Baluranin reservaatti on eläinsuojelualue Itä-Jaavalla
  • Palau Duan lintureservaatti Länsi-Jaavalla

Maaoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2003 Indonesian laki säätää rahoittajat vastuuseen rahanpesusta, jos ne edistävät laittomia metsän hakkuita tai muita ympäristörikoksia. Alkuperäiskansojen maa-oikeudet on kirjattu Indonesian perustuslakiin. Suharton hallitus 1965-1998 ei piitannut maaoikeuksista. Maansa takaisin saaneet alkuperäiskansat istuttavat Chris Langin mukaan harvoin sellupuita, koska siitä saatavat tulot ovat pieniä.[3]

Kaivostoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesia on toiseksi suurin tinantuottaja Kiinan jälkeen ja maailman suurin tinan viejä. Tinaa kaivetaan Sumatran viereisiltä saarilta Bangka ja Belitung. Tinaa käytetään mm. elektroniikkaan. Tinan kaivauksesta koituu ympäristötuhoja maalla ja meressä.[4] Ympäristömääräykset estävät tinan kaivun Bangkan rannassa 600 metrin etäisyydeltä, mutta määräyksiä tulkitaan joustavasti. Kaivaukset ovat haitallisia koralliriutoille. Terveiltä koralliriutoilta kalastajat saavat kalaa 1200 ihmiselle neliökilometriltä. Yhteensä Indonesian kalastussaalis on noin 20 tonnia kalaa vuodessa (2009). Indoneesian Maan ystävien mukaan (2009) Etelä-Bangkalla kalasaaliit ovat vähentyneet 80 %. Kalaa on etsittävä yhä kauempaa rannasta, 6–10 km:n päästä. Kalastuksella on suuri taloudellinen merkitys Indonesialle. Harva entinen kaivosalue on entisöity alkuperäiseen kuntoon. Eri sidosryhmien – hallituksen, valvojien ja yhtiöiden – välillä on eturistiriitoja.[5]

Metsäpolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla Indonesia oli johtava trooppisen puun viejä. Ulkomaiset yritykset perustivat puunjalostustehtaita 1980-luvulla. Metsätuotteet olivat 10 % Indonesian viennistä 1990-luvulla. Metsien käytöstä päätti kenraali Suharton valtapiiri.[6]

Sellutehtaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indonesiassa käytetään selluntuotantoon koskematonta luonnonmetsää ja sademetsää. Laajoja metsäalueita on raivattu Sumatralla plantaaseiksi selluntuotantoon. CIFORin (Centre for International Forestry Research, Bogor, Indonesia) mukaan vuonna 2000 selluteollisuus oli tuhonnut 835 000 ha sademetsää. Sellukapasiteetti kasvoi 1 milj. tn:sta vuonna 1990 6 milj. tonniin vuonna 2001. Sellutuotannosta 75 % oli kahdella tuottajalla: APP (Asia Pulp and Paper) ja APRIL (Asia Pacific Resources International Holdings). Molemmilla oli Riaun maakunnatta 2 milj. sellutonnin tuotanto. Maaliskuussa 2007 APP tiedotti uudesta 800 000 tn sellutehdasaikeesta ja APRIL suunnitteli 600 000 tn lisäkapasiteettia. Muitakin ulkomaisia sellusuunnitelmia oli kehityksessä. Aluksi raaka-aine on ollut alkuperäinen metsä, jonka tilalle on istutettu puuplantaasi. WWF mukaan APP:n sellutehtaalla Riaussa 5 vuodessa on käytetty 450 000 ha luonnonmetsää. APRIL käyttää 70 % trooppista puuta. Kesäkuussa 2007 poliisitutkinta takavarikoi APRILin trooppisen metsän kuormia, mikä vähensi yrityksen tuotantoa 1/3-osan ½ vuoden ajan. Maaliskuussa 2001 APP ei kyennyt lyhentämään 13,9 mrd $ lainojaan. Osa velkojista vei asian New Yorkin korkeimpaan oikeuteen. Vuoden 2001 lopussa oli 1,4 milj. ha puuplantaaseja teollisuutta varten. CIFORin (Centre for International Forestry Research, Bogor, Indonesia) mukaan taloudellinen tappio Indonesialle mukaan lukien kaikki metsätuotteet, maan ja vesiensuojelu ja tulvien torjunta on 3-6 mrd. $ per 1,4 milj ha puuplantaaseja. Maailmanpankki on tukenut sellutehtaden ja puuplantaasien perustamista. Ympäristöarviointeja on tehnyt myös suomalainen Jaakko Pöyry, joka arvioinnin jälkeen on osallistunut samojen tehtaiden suunnitteluun. Human Rights Watch mukaan selluteollisuus aiheutti väkivaltaisuuksia Sumatralla vuonna 2003. Chris Langin mukaan APP istutti puuplantaaseja 1980-90-luvuilla laittomasti uhkailulla ja pelottelulla anastetuille maille aseistettujen poliisien ja armeijan avulla. Yhdysvaltojen tukema Suharton hallinto kaatui vuonna 1998.[3][7][8]

Ympäristöjupakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

APP:n (Asia Pulp and Paper) sellutehdas Sumatralla saastutti Siak-joen, jonka kalat kuolivat. Aiheesta on saksalainen elokuva The dirty business of white paper (2000).[3]

Ulkomaiset jupakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deutsche Bank oli UFS:n (United Fiber Systems) taloudellinen neuvonantaja Kalimantanilla Indonesiassa 11/2005. Saksalainen Robin Wood –ympäristöjärjestö ripusti pankin pääkonttoriin Frankfurtissa banderollin, jossa luki ”Osakkeet ylös, sademetsä alas”. Deutsche Bank vetäytyi hankkeesta. Jo vuonna 2003 protestoi 65 kansalaisjärjestöä 19 maasta UFS:n sellutehdasprojektia Kalimantanilla (Borneolla) ja maailmanpankin tukea selluprojektille.[3] [9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. YK:n puunistutuskampanja onnistunut yli odotusten, yle 28.11.2007
  2. Suosademetsät ovat suuri hiilivarasto, Helsingin Sanomat Jenni Virtanen 26.9.2009 B1
  3. a b c d Tehtaan Varjossa Selluteollisuus matkalla etelään, Like 2008 (Chris Lang, Banks, Pulp and People 2007) kalakuolemat s. 33, Indonesia 44-47, 101-107, maaoikeus s. 57, lainat s. 58, laki s.57, 61, Deutsche Bank s. 62
  4. Pöyhönen, Päivi: Tinan kaivu tuhoaa koralleja Indonesiassa. Finnwatch uutinen 29.6.2009.
  5. Legal and illegal blurred, Update on tin production for consumer electronics in Indonesia. (PDF) 26.09.2009. Finnwatch. (englanniksi)
  6. Esko Kuusisto ja Jukka Käyhkö, Globaalimuutos, Suomen Akatemian Figare-ohjelma Otava 2004, s.101-102
  7. Chris Lang: Banks, Pulp and People, A Primer on Upcoming International Pulp Projects
  8. HRW-raportti 2003
  9. "No Chip Mill Without Wood: A study of UFS projects to develop wood chip and paper pulp mills in Kalimantan, Indonesia", Down to Earth, elokuu 2006