Indoeurooppalaiset kielet

Wikipedia
Ohjattu sivulta Indoeurooppalainen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Indoeurooppalaisten kielten nykyinen levinneisyys. Tummannvihreällä merkityissä maissa indoeuroppalaiset kielet ovat enemmistön kielinä. Vaaleanvihreällä merkityissä maissa ne ovat virallisina vähemmistökielinä.
Indoeurooppalaiset kielet (vaaleanvihreä) maailman muiden kielikuntien joukossa.
Indoeurooppalaisen kielikunnan eri haarojen likimääräinen nykyinen levinneisyys niiden alkuperäisillä puhuma-alueilla Euroopassa ja Aasiassa:
  Ei-indoeurooppalaisia kieliä
Raidoitetuilla alueilla monikielisyys on yleistä.
Indoeurooppalaisten kielten likimääräinen nykyinen levinneisyys Amerikassa valtioittain:
Romaaniset kielet:
  ranska
Germaaniset kielet:

Indoeurooppalaiset kielet muodostavat maailman levinneimmän kielikunnan. Ennen löytöretkiä ja merentakaisten alueiden kolonisaatiota niiden puhuma-alue käsitti suuren osan Eurooppaa ja Aasiaa Intiaan ja Nepaliin saakka. Siirtomaahallinnon aikana indoeurooppalaiset kielet tulivat valtakieliksi myös suuressa osassa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa sekä Australiaa. Indoeurooppalaisia kieliä puhuu nykyään äidinkielenään lähes kolme miljardia ihmistä[1] eli suunnilleen puolet ihmiskunnasta. Nykyisten indoeurooppalaisten kielten oletetaan kehittyneen indoeurooppalaisesta kantakielestä.

Indoeurooppalaisten alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marija Gimbutasin kurgaaniteorian mukaan indoeurooppalaisten alkukoti sijoittuu Mustanmeren pohjois- ja itäpuolelle Ukrainan ja Etelä-Venäjän aroille ja ajoittuu vuosituhannelle 4000 eaa. Gimbutasin mallin mukaan indoeurooppalaiset olisivat saapuneet Kaakkois-Eurooppaan kolmena asutusaaltona vuosien 4400 eaa. ja 2800 eaa. välissä. Sen sijaan Colin Renfrew on väittänyt, että indoeurooppalaista kantakieltä puhuttiin alkujaan Anatoliassa (nykyisessä Turkissa), josta se olisi levinnyt Eurooppaan jo yli 2 000 vuotta aikaisemmin sitä mukaa kuin maanviljelyskin levisi yhä lännemmäksi. Näin ollen indoeurooppalaiset olisivat levittäytyneet Balkanilta Keski-Eurooppaan jo noin 7000-5000 eaa tuoden maanviljelyn mukanaan.[2][3] Muitakin teorioita on esitetty, kurgaaniteoria on ainoa, joka on sopusoinnussa kielellisen todistusaineiston kanssa, ja siksi se on yleisimmin hyväksytty. Kantaindoeurooppaan rekonstruoidaan rikas vaunusanasto ja muun muassa sana merkityksessä ”pyörä”, joka viittaa siihen että kantaindoeuroopan leviäminen ja hajoaminen on tapahtunut vasta pyörän keksimisen jälkeen eli alle 6 000 vuotta sitten.

Eurooppaan on levinnyt useampia indoeurooppalaisten kielten aaltoja. Sen lisäksi, että ne syrjäyttivät muiden kielikuntien kieliä, ne syrjäyttivät myös aiemmin puhuttuja indoeurooppalaisia kieliä.

Kielikunnan tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa tunnistettiin jo keskiajalla muutamia lähisukuisten kielten muodostamia ryhmiä. Tiedettiin, että latinan paikallismurteista polveutuneet romaaniset kielet olivat sukua toisilleen ja että myös Pohjois-Euroopan germaaniset kielet olivat sukua keskenään. Kuitenkaan näiden kahden kieliryhmien välillä ei nähty laajempaa sukulaisuutta, vaikka jo muinaiset roomalaiset olivat huomanneet tiettyä yhtäläisyyttä kreikan ja latinan välillä.

Suuren Euroopan ja Intian kieliä käsittävän kielikunnan olemassaolo selvisi kuitenkin jo niin varhain kuin 1500-luvulla, kun kontaktit Intiaan lisääntyivät. Jo 1600-luvulla muun muassa hollantilaiset, tanskalaiset ja ranskalaiset oppineet olivat hahmottaneet kantakielen, jota sanottiin monessa yhteydessä skyytiksi. Näiden oppineiden varsin kattavista analyyseista voidaan katsoa vertailevan kielitieteen alkaneen (muun muassa Claudius Salmasius, 1643, joka oletti aivan oikein, että alkuperäinen alkukieli ei ollut skyytti vaan jokin kadonnut kieli). Englantilainen itämaantutkija Sir William Jones julkaisi tutkimuksensa sanskritin kielestä 1786, jossa hän esitti jonkin verran systemaattisemmin jo ennen häntä tehtyjä havaintoja. Jones näki sanskritin, kreikan ja latinan kielten välillä niin suuria yhtäläisyyksiä, etteivät ne voineet johtua sattumasta vaan yhteisestä alkuperästä. Hän havaitsi niissä yhtäläisyyksiä myös muiden kielten, kuten persian, gootin ja kelttiläisten kielten kanssa. Jones ei varsinaisesti keksinyt mitään uutta, hän vain julkaisi tutkimuksensa otollisempaan aikaan kuin 1600-luvun oppineet. Vielä 1600-luvulla uskottiin yleisesti, että kaikki kielet polveutuvat Raamatussa kuvatusta alkukielestä, joka sekoittui Jumalan hajoitettua Baabelin tornin.

Jonesin julkaisema tutkimus oli alku 1800-luvun historiallis-vertailevalle kielentutkimukselle, jonka ensimmäisiä edustajia olivat Rasmus Rask ja Franz Bopp. Uusi tieteenala alkoi vanhojen kielten muoto-opillisten ominaisuuksien vertailulla. Boppin 1852 mennessä valmiiksi saama vertaileva kielioppi oli uuden tieteenalan virstanpylväitä.

Thomas Youngin (1814) ehdottamaa nimitystä ”indoeurooppalaiset kielet” käytetään useimmissa kielissä; saksalaisella kielialueella on tosin yhä käytössä nimitys ”indogermaaniset kielet”. Myös nimitystä ”arjalaiset kielet” on joskus käytetty koko kielikunnasta, vaikka se oikeastaan tarkoittaakin vain indoiranilaista ryhmää. Indoeurooppalaista kielikuntaa koskevaa tutkimusta voidaan vastaavasti kutsua nimillä indoeuropeistiikka tai indogermanistiikka. Sen rinnalle syntyi sittemmin myös suomalais-ugrilaisten kielten vertaileva tutkimus, fennougristiikka. Jo 1800-luvulla saatu kuva indoeurooppalaisen kielikunnan laajuudesta ja sisäisestä luokittelusta pätee edelleenkin hyvin suuressa määrin.

Indoeurooppalaisten kielten luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kentum ja satem[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indoeurooppalaiset kielet jaetaan kentum- ja satem-kieliin lukusanan sata lausumisen mukaan. Kentum-kieliin kuuluvat läntiset indoeurooppalaiset kieliryhmät, kuten itaaliset, germaaniset ja kelttiläiset kielet sekä kreikka; satem-kieliin taas itäiset kieliryhmät, kuten slaavilaiset, balttilaiset ja indoiranilaiset kielet sekä armenia ja albania. Kuitenkin heetti ja kaikkein itäisin indoeurooppalainen kieli tokaari ovat kentum-kieliä ja rikkovat itä–länsi-jaon. [4] Suomen lukusana sata on selvästi lainattu satem-kielestä.

Indoeurooppalaisten kielten pääryhmät kaaviona. Keltaisella on merkitty elävät kieliryhmät.
Indoeurooppalaisten kielten yksityiskohtaisempi polveutumiskaavio. Vasemmalla ovat kentum-kielet, oikealla satem-kielet. Kuolleet kielet on merkitty punaisella, elävät vihreällä.

Albanialaiset kielet

Armenialaiset kielet

Balttilaiset kielet

Germaaniset kielet

Indoiranilaiset kielet

Kelttiläiset kielet

Helleeniset kielet

Itaaliset kielet

Slaavilaiset kielet

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.nvtc.gov/lotw/months/december/IEFamily.html
  2. Kalevi Wiik, Eurooppalaisten juuret sivu 126, kartta 59
  3. http://www.furl.net/item.jsp?id=2642518
  4. http://popgen.well.ox.ac.uk/eurasia/htdocs/anderson.html