In dubio pro reo
In dubio pro reo on oikeustieteessä käytetty sääntö, jolla tarkoitetaan, että näytön osalta epäselviksi jääneissä tapauksissa asia on ratkaistava syytetyn eduksi.[1] Se liittyy olennaisesti käsitteeseen syyttömyysolettama. Periaate on peräisin keskiajalta, ja sitä pidetään yleismaallisena oikeusvaltion perussääntönä, joka on kirjattu useisiin ihmisoikeussopimuksiin.[2]
Euroopan ihmisoikeuselinten ratkaisukäytännössä katsotaan, että tuomioistuimen velvollisuuksiin kuuluu arvioida kaikki epäselvyydet todistusaineistossa syytetyn eduksi.[3]
Vastaavia sääntöjä ovat siviliprosessissa in dubio contra actorem, jonka mukaan epäselvässä tilanteessa tulee tuomita kantajaa vastaan, ja in dubio contra praeferentem, jonka mukaan epäselvässä tilanteessa tulee tuomita kyseessä olevaan tosiseikkaan vedonnutta vastaan.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jokela, Antti: Rikosprosessi. Neljäs, uudistettu painos. Helsinki: Talentum, 2008. ISBN 978-952-14-1294-3.
- Tuori, Kaius: Lakimieslatinan käsikirja. Helsinki: Edita, 2007.