In Salah

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
In Salah
عين صالح
In Salahin kaupunginportti vuonna 1991.
In Salahin kaupunginportti vuonna 1991.

In Salah

Koordinaatit: 27°15′0″N, 2°31′12″E

Valtio Algeria
Maakunta Tamanrasset
Hallinto
 – Asutustyyppi Kaupunki
Väkiluku (2008)  (väestönlaskenta) 32 518
Aikavyöhyke UTC+1

In Salah (myös 'I-n-Salah, 'Ayn Şālah̨, 'Ayn Şalih, Aïn Salah[1]) (arab. عين صالح‎, suom. ”suolainen vesi[2]) on kaupunki Tamanrassetin maakunnassa Algeriassa. Asukkaita kaupungissa on 32 518 (2008).[3] Aikoinaan In Salah oli kauppakaupunki, jonka kautta kulki etelästä norsunluuta, orjia ja kultaa, joita vaihdettiin pohjoisesta tulleisiin eurooppalaisiin tuotteisiin. Nykyisin kaupungin pääelinkeino on taatelinkasvatus.[2]

In Salahissa on esimerkiksi suuri sairaala, postitoimisto, pankki, matkatoimistoja, hotelli ja kahviloita. Kahdeksan kilometriä kaupungin keskustasta koilliseen sijaitsee lentoasema, jonne on viikoittain lento Algerian pääkaupungista Algerista ja etelässä sijaitsevasta Tamanrassetista. Kaupungin linja-autoasema (gare routière) sijaitsee noin 20 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta koilliseen. Linja-autoasemalta liikennöi linja-autoja Ghardaïaan, Tamanrassetiin ja Adrariin.[2]

Dakar-rallin reitti on kulkenut In Salahin kautta vuosina 1979–1980 ja 1984–1987.[4]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

In Salah sijaitsee Algerian keskiosassa ja kuuluu Tamanrassetin maakuntaan (wilaya). Kaupungista on matkaa Aoulefiin 180 kilometriä, Regganeen 270km ja Tamanrassetiin 700 km. In Salahista etelään sijaitsee Ahaggarin kansallispuistoon kuuluva Tassili d'Immidirin alue vuorineen ja kanjoneineen.[2][5]

In Salah on nykyisin jakaantumassa kahtia, sillä liikkuva hiekkadyyni on etenemässä kaupungin keskustassa lännen suunnasta noin metrin matkan viidessä vuodessa. Kun dyyni tavoittaa jonkin rakennuksen ja hautaa sen, kuluu sukupolvi tai kaksi, ennen kuin rakennus on jälleen hiekasta vapaana. Sen jälkeen rakennuksessa ennen dyynin alle jäämistä asuneen asukkaan sukulaiset kunnostavat rakennuksen ja asettuvat asumaan sinne.[2]

In Salahin kuukausittaiset lämpötila- ja sadanta-arvot
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vuorokauden keskimääräinen ylin lämpötila (°C) 21 24 29 34 39 44 45 44 41 35 28 25 Ø 34,1
Vuorokauden keskimääräinen alin lämpötila (°C) 8 10 14 18 23 28 30 30 27 21 13 8 Ø 19,2
Sadanta (mm) 2,3 0,6 1,2 1,1 0,7 0,2 0 0,1 0,7 0,5 1 0,3 Σ 8,7
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
21
8
24
10
29
14
34
18
39
23
44
28
45
30
44
30
41
27
35
21
28
13
25
8
S
a
d
a
n
t
a
2,3
0,6
1,2
1,1
0,7
0,2
0
0,1
0,7
0,5
1
0,3


Lähde: I-n-Salah, DZA MSN Sää. Microsoft / Foreca. Viitattu 17.10.2010.

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

In Salahin väkiluvun kehitys vuoden 1977 väestönlaskennasta
vuoden 2008 väestönlaskentaan sekä vuoden 2012 arvio:
Vuosi Väkiluku Lähde
1977 12 561 [1]
1987 19 024 [1]
1998 28 022 [3]
2008 32 518 [3][1]
2012 (arvio) 36 365 [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e 'Ayn Şālah̨ World Gazetteer. Viitattu 28.3.2012. (englanniksi)
  2. a b c d e Ham, Anthony et al.: Algeria, s. 181–182. Lonely Planet, 2007. ISBN 978-1-74179-099-3. (englanniksi)
  3. a b c Algeria – Tamanrasset GeoHive. Viitattu 28.3.2012. (englanniksi)
  4. Dakar retrospective 1979–2005 Dakar-ralli. Viitattu 17.10.2010. (englanniksi)
  5. Ham, Anthony et al.: Algeria, s. 180. Lonely Planet, 2007. ISBN 978-1-74179-099-3. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 27°15′0″N, 2°31′12″E