Imperatiivinen mandaatti
Imperatiivinen mandaatti on periaate, jonka mukaan kansanedustaja on velvollinen vastaamaan poliittisista päätöksistään äänestäjilleen omia vaalilupauksiaan vastaavalla tavalla. Imperatiivisin mandaatin suomalainen puhekielinen vastine voisi olla vaalilupauksen pitopakko.
Imperatiivisen mandaatin puuttuminen on yleinen länsimainen oikeusperiaate. Imperatiivisen mandaatin rikkominen, eli esimerkiksi kansanedustajan vaalilupauksen vastaisella tavalla toimiminen johtaisi jonkinasteiseen ennaltamääriteltyyn seuraamukseen kuten esimerkiksi varoitukseen, viranmenetykseen ja/tai rangaistustoimenpiteisiin.[1][2][3]
Imperatiivisen mandaatin puuttuminen (ns. vapaa mandaatti; katso myös Imperatiivisen mandaatin kielto) tarkoittaa, että kansanedustajalla ei ole velvollisuutta pitää vaalilupauksiaan eli hän voi toimia oman harkintansa mukaisesti – jopa vastakkaisesti vaalilupauksiinsa nähden – ja voi muuttaa vapaasti poliittisen näkökantansa vaalikauden aikana ilman seuraamuksia. Jos imperatiivinen mandaatti olisi käytössä, pitäisi kansanedustajan kysyä äänestäjiensä mielipidettä vaalikauden aikana esille tulevista uusista asioista. Tämä taas olisi vaikea toteuttaa, koska äänestys on salainen, eikä kansanedustajalla siis ole nimiluetteloa äänestäjistään.
Suomen perustuslaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa kansanedustajilla ei ole imperatiivista mandaattia.
Suomen nykyisessä perustuslaissa imperatiivisen mandaatin puute määritellään seuraavasti:
»29 § Kansanedustajan riippumattomuus Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.»
Perustuslain säädös kansanedustajan riippumattomuudesta pyrkii suojaamaan kansanedustajaa asiattomalta painostukselta[4] ja toisaalta vähentää kansanedustajan vastuuta äänestäjille ja omien vaalilupausten pitämisestä. Kansanedustaja ei siis ole velvollinen noudattamaan äänestäjilleen antamiaan vaalilupauksiaan, mutta toisaalta häntä voivat sitoa henkilökohtaiset poliittiset näkemykset, lobbausryhmien painostus tai suosio, puoluekuri ja/tai henkilökohtaisen hyödyn saavuttaminen eli korruptio.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Imperatiivisen mandaatin periaate ulottuu keskiajalle.[5] Sen otti käyttöön vallankumoukselliset järjestöt Pariisissa vuonna 1793[5] mutta sen kumosi Ranskan kansalliskokouksen royalistit vuonna 1789 estääkseen kansalaisten vaikutuksen edustajiin.[6][7] Imperatiivinen mandaatti hylättiin myös Amerikan vallankumouksessa.[8]
Imperatiivinen mandaatti oli käytössä Pariisin kommuunissa ja Neuvostojen kommunistisessa liikkeessä.
Nykyisissä poliittisissa liikkeissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Imperatiivista mandaattia on käyttetty United Democratic Frontissa joka toimii Etelä-Afrikassa[9] sekä EZLN:issä joka toimii Meksikossa.[10]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ideology and Strategy: A Century of Swedish Politics (Political Economy of Institutions and Decisions)[vanhentunut linkki] by Leif Lewin, Cambridge University Press,, 1989, ISBN 0521343305/ISBN 978-0521343305
- ↑ Comparative Politics: The Principal-Agent Perspective (Routledge Research in Comparative Politics), by Jan-Erik Lane, Routledge, 2007, ISBN 0415432065/ISBN 978-0415432061
- ↑ Constitutional Culture and Democratic Rule (Murphy Institute Studies in Political Economy) by John Ferejohn, Jack N. Rakove, and Jonathan Riley, Cambridge University Press,, 2010, ISBN 052179370X/ISBN 978-0521793704
- ↑ Prof Ilkka Saraviidan peruskurssimateriaali (Arkistoitu – Internet Archive): "Kansanedustajat ovat riippumattomia kaikesta ulkopuolisesta vaikuttamisesta (ns. "parlamentaarinen immuniteetti"). Tämä on säädetty ilmauksin, että kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta. Käytännössä kansanedustajan toimintaan ja päätöksentekoon vaikuttavat monet ulkopuoliset tahot. Merkittävin niistä on se eduskuntaryhmä, jonka jäseneksi kansanedustaja vapaaehtoisesti liittyy. Siltä varalta, että kansanedustajaan kohdistettaisiin painostusta, on säädetty erityinen säännöstö kansanedustajan koskemattomuudesta ja kansanedustajan hyvin laajasta puhevapaudesta. Niiden vastapainona edellytetään, että "Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti". Eduskunta voi ryhtyä tätä sääntöä rikottaessa kurinpitotoimiin." Viitattu 29.6.2016.
- ↑ a b Who’s Afraid of the Imperative Mandate? (Arkistoitu – Internet Archive), Massimiliano Tomba, Critical Times', 1(1), 2018
- ↑ Constitutional Culture and Democratic Rule (Murphy Institute Studies in Political Economy) by John Ferejohn, Jack N. Rakove, and Jonathan Riley, Cambridge University Press,, 2010, ISBN 052179370X /ISBN 978-0521793704
- ↑ The Remaking of France: The National Assembly and the Constitution of 1791 by Michael Fitzsimmons, Cambridge University Press,, 2002, ISBN 0521893771/ISBN 978-0521893770
- ↑ Who’s Afraid of the Imperative Mandate? (Arkistoitu – Internet Archive), Massimiliano Tomba, Critical Times', 1(1), 2018
- ↑ Thinking Freedom in Africa, Michael Neocosmos, Wits University Press, 2016
- ↑ Who’s Afraid of the Imperative Mandate? (Arkistoitu – Internet Archive), Massimiliano Tomba, Critical Times', 1(1), 2018