Immu Suominen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Immu Suominen (oik. Antti Ilmari Suominen) (s. 1980 Kajaani) on oululainen runoilija, joka tunnetaan ravintola- ja runoklubiesiintymisistään. Suominen on julkaissut kolme omakustanteista runokirjaa.[1] Esikoisteos oli Tien päällä, matkalla evakkoon (2008), toisena ilmestyi Muistoja Dixonin raitilta (2011), ja toistaiseksi viimeisin teos Myrkyllistä jätettä ilmestyi heinäkuussa 2013.

Suomisen runous käsittelee "arkipäivän iloja ja suruja, köyhyyttä, ja mielenterveydellisiä ongelmia". Toisaalta Suomisen runous on myös voimakkaan poliittista, mistä näkyy Suomisen anarkistinen maailmankatsomus. Suomisen runous joka tapauksessa poikkeaa valtavirtarunoudesta karuudellaan ja rujoudellaan.[2]

Suominen on totaalikieltäytyjä, joka kieltäytyi suorittamasta siivipalvelustaan loppuun vuoden 2002 kesäkuussa.[3] Kieltäytymisprosessia ja vankilan menemistä kuvataan vuonna 2004 julkaistussa "Valtio vapauden vei"-dokumenttielokuvassa.[4][5] Suominen sai kieltäytymisestään eli siviilipalvelusrikoksesta 25 vuorokauden ehdottoman vankeustuomion, joka oli puolet hänen jäljellä olleesta siviilipalvelusajasta.[3]

Suominen on saanut oululaisen NKOTB-klubin Vuoden Parsas 2012 UG(Underground)-runoilija -palkinnon.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]