Imipramiini

Imipramiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
3-(5,6-dihydrobentso[b][1]bentsatsepin-11-yyli)-N,N-dimetyylipropan-1-amiini
Tunnisteet
CAS-numero	50-49-7
ATC-koodi	N06AA02
PubChem CID	3696
DrugBank	DB00458
Kemialliset tiedot
Kaava	C19H24N2
Moolimassa	280,407 g/mol
SMILES	Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste	174,5 °C
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus	?
Proteiinisitoutuminen	60–95 %
Metabolia	Hepaattinen
Puoliintumisaika	8–20 tuntia
Ekskreetio	Renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria	?
Reseptiluokitus	reseptivalmiste (FI)
Antotapa	suun kautta

Imipramiini oli ensimmäinen trisyklinen antidepressantti (TCA). Imipramiini oli myös maailman ensimmäinen spesifisesti masennuksen hoitoon kehitelty lääkeainevalmiste. Imipramiini kuuluu dibentsatsepiineihin. Sen valmistenimi oli Tofranil. Muita nimiä olivat: Deprimin, Imipramil ja Imipramin. Lääkettä käytettiin pitkään, mutta se ei enää ole lääkityskäytössä Suomessa. Ulkomailla imipramiinia käytetään edelleen. Varsinkin 1960–70-luvuilla lääkkeen käyttö oli suhteellisen yleistä sen ollessa niin sanottu "ensilinjan" masennuslääke. Geigyn ohella tuolloin (v. 1976) tätä lääkeainetta valmistivat ainakin Dumex ja Medica. Sittemmin muut, vähäisempiä haittavaikutuksia aiheuttavat masennuslääkkeet, korvasivat Tofranilin.

Myöhempänä imipramiinista kehiteltiin useita saman lääkeaineryhmän johdoksia, joista osa on edelleen (2010-luvulla) aktiivissa käytössä. Eräitä näistä ovat Anafranil, klomipramiini sekä Surmontil, trimipramiini. Muita olivat Pertofran, desimipramiini sekä imipramiini-N-oksidi, Imiprex.

Pääasiallisin hoitokomponentti imipramiinilla oli mielialaa kohottava vaikutus. Anksiolyyttis-sedatiiviset sekä stimuloivat hoitovaikutukset olivat vähäiset eräisiin toisiin saman lääkeaineryhmän (TCA) tuotteisiin nähden. Hoidon alkamisen jälkeen hoitohenkilökuntaa kehotettiin tarkkailemaan potilaan käyttäytymistä mahdollisten itsetuhoaikeiden varalta. Tämä riski kasvoi noin muutaman viikon aikana lääkehoidon aloituksen jälkeen. Samaa ongelmaa näyttäytynee edelleen SSRI-lääkkeiden aikakautenakin. Lapsilla lääkettä käytettiin myös yökastelun eli enuresian (enuresis nocturna) hoitoon.

Käyttöönotto

Sveitsiläisen J. R. Geigy-nimisen lääketehtaan laboratoriot aloittivat lääkeaineen kehittelyn vuonna 1955. Tutkimustulokset valmistuivat keväällä 1957. Imipramiini saapui markkinoille vuonna 1958, jolloin sille annettiin nimi Tofranil. Tämän lääkkeen käyttöönotto tapahtui jokseenkin samanaikaisesti ensimmäisten monoamiinioksidaasin estäjien (MAO:n inhibiittorit) kanssa, jotka tulivat antidepressiiviseen käyttöön 1950-luvun lopulla. Nämä olivat nikotiinihapon johdoksia, ja tulos tuberkuloosilääkkeiden kehityksestä. Niiden havaittiin vaikuttavan potilaiden masennusoireisiin mielialaa kohottavasti hoidon aikana. Imipramiinin etuja olivat lievemmät sivuvaikutukset, epäselektiivisiin MAOI-lääkkeisiin Marsilidiin ja Niamidiin nähden. Iproniatsidi sekä myöhempänä nialamidi on poistettu käytöstä, lähinnä koska nämä olivat myrkyllisiä maksan toiminnalle.

Haittavaikutukset

Imipramiinilla tunnetaan useita haittavaikutuksia. Niitä on esiintynyt yleisesti hoidon aikana. Näistä valtaosin on tyypiltään antikolinergisiä. Lähinnä on tavattu huimausta, suun kuivamista, näköhäiriöitä. Lääke vaikuttaa silmän mukautumiskykyyn eli akkommodaatioon, jolloin erityisesti lähelle näkeminen on voinut vaikeutua. Myös virtsaamisen vaikeutumista eli virtsaumpea on esiintynyt, sekä obstipaatiota ja sydämen tykyttelyä (takykardia). Hyvin harvoin allergista ihottumaa taikka valkosolukatoa.

Erityistä varovaisuutta on suositeltu noudatettavaksi, mikäli potilaalla on ollut glaukoomaa, prostatahypertrofiaa eli eturauhasen liikakasvua tai epilepsia.

Raskauden ainana on imipramiinilääkitys ollut selvästi vasta-aiheista eli kontraindisoitua.

Varoitukset

Koska lääke on trisyklinen antidepressiiva, sitä ei saa käyttää saman aikaisesti yhdessä minkään MAO:n estäjien kuuluvaan ryhmään olevan lääkeaineen kanssa. Varoaika lääkeryhmästä toiseen siirryttäessä on 10–14 vrk, tavallisesti 2 viikkoa. Lääke omaa antikolinergisiä haittavaikutuksia, mikä tulisi hoidon suunnittelussa ottaa huomioon. Samanaikaiset muut lääkeaineet, kuten erityisesti väsyttävät (sedatiiviset) antihistamiinit saattoivat voimistua tämän lääkkeen vaikutuksesta.

Lääkkeen annostelu

Alun perin lääke annosteltiin intramuskulaarisesti (i.m.) eli ruiskeena lihaksen sisään. Tablettimuoto yleistyi sittemmin. Lääkkeenotto saattoi tapahtua kolme-neljä kertaa päivässä. Tablettien vahvuudet ovat olleet 10, 25 sekä 50 milligrammaa. Yleensä lääkityksen annostusta pyrittiin nostamaan intervallimaisesti hoitotason ollessa yleensä alueella 75–150 mg/vrk.

Katso myös

• Amitriptyliini
• Desipramiini
• Klomipramiini
• Trimipramiini

Lähteet

• Vartiainen, Ilmari: Lääkeaineoppi, WSOY-SHKS, 1960.
• 1974 Therapia Fennica, TF-74
• Alfering, Sirkku – Olli, Marcus – Tuomi, Eero: Lääkkeet ja niiden käyttö, WSOY-SHKS, 1977.
• Edward Shorter: Psykiatrian historia, MTKL, Helsinki, 2005.

Aiheesta muualla

• PubChem: Imipramine (englanniksi)
• DrugBank: Imipramine (englanniksi)
• Human Metabolome Database: Imipramine (englanniksi)
• KEGG: Imipramine (englanniksi)
• ChemBlink: Imipramine (englanniksi)

Antidepressantit

^‡ markkinoilta poistettu lääke, ^† kokeellinen lääke,^* ei myynnissä Suomessa