Ilmaperspektiivi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilmaperspektiivi korostuu korkealla paikalla.
Hudson River -koulukuntaan kuuluneen Gifford Sanford Robinsonin maalaus vuodelta 1880.

Ilmaperspektiivi on syvyysvaikutelma, joka syntyy kaukaisten kohteiden näkymisestä sitä vaaleampina ja sinertävämpinä mitä kauempana ne ovat.

Synty ja väri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmaperspektiivi syntyy, kun valo siroaa ilmamolekyyleistä ja ilman epäpuhtauksista. Sirontaa on enemmän, kun etäisyys lisääntyy. Valon aallonpituus vaikuttaa sironnan voimakkuuteen niin, että sininen valo siroaa enemmän kuin punainen, joten ilmaperspektiivi näkyy usein sinertävänä. Mitä kauempana kohteet sijaitsevat, sitä enemmän ilmaa ja siten myös sironnutta valoa on niiden ja katsojan välissä ja sitä vaaleammilta ja sinisemmiltä ne näyttävät.[1]

Näkyvyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmaperspektiivi vähentää näkyvyyttä kauas. Tosin napaseutujen puhtaassa ja kuivassa ilmassa näkyvyys voi olla jopa satoja kilometrejä. Kauas näkemisen raja tulee kuitenkin 300 kilometrin tuntumassa vastaan.[1]

Taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalauksessa ilmaperspektiivillä eli väriperspektiivillä tarkoitetaan etäisyysvaikutelman tai syvyysilluusion luomista väreillä. Kaukaisemmat kohteet kuvataan vaaleammilla ja kylmemmillä sinisävyisillä väreillä kuin etuala.[2] Ilmaperspektiiviä on käytetty alankomaalaisessa maalaustaiteessa 1400-luvulta lähtien. Muun muassa Leon Battista Alberti ja Leonardo da Vinci ovat kirjoittaneet sen käytöstä. Da Vinci käytti ilmaperspektiiviä monissa maalauksissaan, kuten Mona Lisa ja Neitsyt Maria, Jeesuslapsi, lammas ja Pyhä Anna. Suomessa kansallisromanttisessa ja kultakauden maisemaalauksessa ilmaperspektiiviä on käytetty usein, esimerkiksi Eero Järnefelt Maisema Kolilta ja Raatajat rahanalaiset -maalauksissaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hannu Karttunen: Ilmaperspektiivi astro.utu.fi
  2. Broby-Johansen, R.: ”Väriperspektiivi”, Arkitaide – maailmantaide, Euroopan taiteen tyylin kehitys, s. 214. Helsinki: Tammi, 1977.