Ilmanvaihto
Ilmanvaihto tarkoittaa rakennuksen sisäilman poistoa ja korvaamista toista kautta tuodulla ulkoilmalla sekä sisäilman puhdistusta. Ilmanvaihdon tehtävänä on tuoda rakennukseen puhdasta ilmaa siellä oleskelevien ihmisten tai muiden eläinten hengitykseen ja poistaa ilmasta siihen kertyneet epäpuhtaudet.[1]
Ilmanvaihto perustuu paine-eroihin, joiden takia ilma virtaa suuremmasta paineesta pienempään. Paine-erojen syntytavan mukaan ilmanvaihto voi olla joko luonnollinen eli painovoimainen tai koneellinen. Luonnollisessa ilmanvaihdossa sisä- ja ulkoilman tiheyserot sekä tuloilman ja poistoilman aukkojen korkeuserot synnyttävät paine-eron, jonka ansiosta ilmaa poistuu poistoaukoista ja tuloaukoista tulee korvausilmaa tilalle. Tuloilma-aukot voivat olla muun muassa tuloilmaventtiilejä seinässä, ikkunankarmiventtiilejä, tai yhdistettynä niin sanottuihin tuloilmaikkunoihin tai tuloilmapattereihin.[1]
Koneellisessa ilmanvaihdossa poistoilmakanavan yläpäähän sijoitetaan poistopuhallin, joka huolehtii riittävästä ilman virtauksesta. Poistopuhaltimen toiminta voi olla joko automaattista tai käsin säädettävää. Myös tuloilmaa voidaan puhaltaa koneellisesti rakennuksen sisätilohin. Pelkkään poistopuhallukseen perustuvaa koneellista ilmanvaihtoa kutsutaan poistoilmanvaihdoksi, ja kun järjestelmä sisältää myös tuloilman puhalluksen, puhutaan tulo- ja poistoilmanvaihdosta. Jos tuloilmaa lisäksi kostutetaan tai jäähdytetään, on kyseessä ilmastointi.[1]
Riittävä ja hallittu korvausilman saanti on keskeistä sekä luonnollisen ilmanvaihdon että poistoilmanvaihdon toimivuuden kannalta. Tuloilmapuhalluksen sisältävien järjestelmien etuna on se, että niihin voidaan liittää tuloilman suodatus ja poistoilman lämmön talteenotto, mutta ne vaativat myös enemmän huoltoa ja suodattimien kunnon valvontaa tuloilman puhtauden varmistamiseksi.[1] Sekä luonnollista että koneellista ilmanvaihtoa voidaan tarvittaessa tehostaa ikkunatuuletuksella.[1]
Suomessa asuntojen yleisin ilmanvaihtotapa on painovoimainen ilmanvaihto. Se oli 1960-luvulle saakka lähes yksinomainen ilmanvaihtotapa. Nykyään uusien asuinrakennusten ilmanvaihtoa ei enää yleensä järjestetä painovoimaisena, koska sen ei katsota enää riittävän kaikkiin huonetiloihin.[2] Koneellinen ilmanvaihto mahdollistaa myös hukkalämmön talteenottamisen poistoilmasta. Talteenotettu lämpö voidaan lämmönsiirtimen välityksellä siirtää tuloilmaan tai lämpöpumpputekniikkaa hyödyntäen myös veteen.
Sisäministeriön julkaiseman rakentamismääräyskokoelman osassa D2[3] on määritelty tyypillisimpien tilojen vähimmäisilmamäärät litroina (dm3) sekunnissa neliötä tai henkilöä kohden.