Ilkka Esselström

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ilkka Esselström on riihimäkeläinen muusikko[1]ja näyttelijä. Hän soittaa useita instrumentteja, laulaa, säveltää, sanoittaa, sovittaa ja tuottaa. Muusikkona ja laulajana hän on esiintynyt sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on toiminut taustavaikuttajana usealle eri bändille mm. miksaajana, äänittäjänä, keikkamyyjänä, säveltäjänä, sovittajana, sanoittajana sekä soittajana. Hän säveltää kappaleita omaan tuotantoon ja teattereille. Hän on myös tuottanut ja sovittanut valmiita sävellyksiä. Hänen uransa teatterilavoilla näyttelijänä on myös mittava.

Esselströmin yhtyeitä ovat Ilkka Esselström Band[2] ja southern rockia soittava Billie and the Balls[3].

Keväällä 2014 Esselström julkaisi levyn.[4][2]

Teatterikappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Noita nokinenä - Nuorisoseura Silmu, (Prinssi) 1987
  • Nuorisojengi - Nuorisoseura Silmu, (Jani) 1989
  • Rakas lotta – Riihimäen teatteri, (Kohonen) 1991-93
  • Sotilaspoika - Kaukaksen teatteriseurue, (Sotilaspoika) 1991
  • Päivi ja jengi – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Lare) 1992
  • Kevään herääminen – Riihimäen nuorisoteatteri, (Melchior) 1993
  • Bellmanin lauluja ja runoja – Teatteriseurue Pantalone (Kitaristi) 1993
  • Klovni saa ystäviä – Riihimäen Nuorisoteatteri (Kuvattiin ja lähetettiin PTV:ssä), (Klovni) 1993
  • Satuprinsessa – Riihimäen Nuorisoteatteri(Kuvattiin ja lähetettiin PTV:ssä), (Prinssi) 1993
  • Kuunpoika – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Heimosoturi, merikapteeni) 1994
  • Jouluruusun legenda – Herajoen teatteri, (Veli Lars) 1994
  • Haapoja – Herajoen teatteri, (Puukkojunkkari) 1994
  • Pikkujättiläinen – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Hemmo-puoli) 1995
  • Tukkijoella – Teatteriseurue Pantalone/Riihimäen kesäteatteri, (Toikka) 1995
  • Adalminan helmi – Herajoen teatteri, (Prinssi) 1996
  • Aatamin puvussa ja vähän Eevankin – Teatteriseurue Pantalone, (Poliisi) 1996
  • Neuvokkaat palvelijat – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Prinssi) 1996
  • Kaikki vorot eivät tule varkaisiin – Herajoen teatteri, (Luigi) 1996
  • Huomenna –Hyttiteatteri, (Make) 1996
  • Sydänverta – Hyttiteatteri, (Homo) 1997
  • Pääsiäiskulkue – Riihimäen seurakunta, (Paimen) 1997
  • Kolme sisarta – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Vershinin) 1998
  • Klovnien koulu – Kellariteatteri, (myös teatterifestivaaleilla Italiassa, Ghioccio)(Paksu) 1999
  • Kosinta – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Kosija) 2000
  • Come To Mama –gabaret – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Transvestiitti) 2001
  • Woyzeck – Kellariteatteri, (Franz Woyzeck) 2001
  • Maansatu – Kellariteatteri, (Prinssi) 2001
  • Gaberet -show, European People Festival (Bad Segeberg), Nuorisoteatteri, (Transvestiitti) 2001
  • Grease(musikaali) – Järvenpään teatteri, (Johnny Casino) 2002
  • Valentingaala – Riihimäen Nuorisoteatteri, 2002
  • Vappunakki – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Mieskuorolainen) 2002
  • Kuninkaan yö – Riihimäen seurakunta, (Juudas) 2002
  • Peer Gynt - Riihimäen Nuorisoteatteri, 2003
  • Vappunakki – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Pianisti) 2004
  • Iso paha susi – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Rockkukko) 2004
  • Viinin filosofia – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Kitaristi, säveltäjä) 2005
  • Twin Peaks – Riihimäen Nuorisoteatteri, (Kapellimestari Rasi Pissanen) 2005
  • Leipää ja viiniä -musikaali, Riihimäen seurakunta, (Juudas) 2006
  • Kuin tuhka tuuleen – Riihimäen Teatteri, (Gangsteri Eddy) 2006-07[5]
  • Jouluruusun legenda - Teatteripohja, (Maalikkoveli) 2007
  • Kuninkaan yö – Riihimäen seurakunta, (Jeesus) 2008
  • Satumaa – Lopen Teatteri, (Unto Mononen) 2008[6]
  • 23 cm - Teatteripohja, (Oscar) 2008

Musiikkituotantoa teattereille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viimeinen yö -näytelmä, Iltanäyttelijät Ry 1994 (sävellys, sovitus ja tuotanto)
  • Adalmiinan Helmi -näytelmä, Herajoen teatteri 1995 (sävellys, sovitus ja tuotanto)
  • Sydänverta –musikaali, Hyttiteatteri 1997 (sävellys, sovitus, harjoituttaminen ja tuotanto)
  • Loikkari –musikaali, Järvenpään seurakuntaopisto 1996 (sävellys, sovitus ja harjoituttaminen)
  • Rakkauden tanssi –näytelmä, Kellariteatteri 2000 (sävellys, sovitus ja tuotanto)
  • Vaahteranmäen Eemeli metkuilee jälleen, Teatteriseurue Pantalone 2001 (sovitus ja tuotanto)
  • Iso paha susi –näytelmä, Riihimäen Nuorisoteatteri 2004 (sävellys, sovitus ja harjoituttaminen)
  • Viinin filosofia, Riihimäen Nuorisoteatteri 2004( sävellys, sovitus, sanoitus ja harjoituttaminen)
  • Twin Peaks, Riihimäen Nuorisoteatteri 2005 (sovitus ja harjoituttaminen)
  • Kinopop-konsertit, Riihimäen Nuorisoteatteri 2005 (tuotanto ja harjoituttaminen)
  • Kinopop-konsertit, Riihimäen Nuorisoteatteri 2006 (tuotanto ja harjoituttaminen)
  • Äidin kullat -tapakasvatusnäytelmä, Lähiöteatteri 2006 (sävellys, sanoitus ja sovitus)
  • Kinopop-kauhugaala, Riihimäen Nuorisoteatteri 2006 (tuotanto ja harjoituttaminen)
  • Spoonriver-antologia, Riihimäen Nuorisoteatteri 2007 (sovitus ja harjoituttaminen)
  • Joulupop-konsertit, Riihimäen Nuorisoteatteri, 2007 (tuotanto ja harjoituttaminen)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wallenius, Miki: "Soittakaa Paranoid!" lähtee useimmiten humalaisen miehen suusta, Yle Uutiset 28.10.2013. Viitattu 16.9.2016.
  2. a b Musiikin tekeminen vaatii vahvaa uskoa (Arkistoitu – Internet Archive), Aamuposti 10.4.2014. Viitattu 16.9.2016.
  3. ”Paljon hienoja kitara- ja Hammond-sooloja”, Aamuposti 28.6.2016. Viitattu 16.9.2016.
  4. Trubaduuri Ilkka Esselström Albertin Kellarissa, Reska.fi. Viitattu 16.9.2016.
  5. Esselström, Ilkka, Ilona-esitystietokanta. Teatterin tiedotuskeskus. Viitattu 16.9.2016.
  6. Sunnuntai, 29.06.2008, Timo Heinosen blogi. Viitattu 16.9.2016.