Ilkka Kanerva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilkka Kanerva
Ilkka Kanerva vuonna 2007
Ilkka Kanerva vuonna 2007
Suomen pääministerin sijainen
Ahon hallitus
26.4.1991–23.8.1991
Edeltäjä Pertti Paasio
Seuraaja Pertti Salolainen
Suomen ulkoasiainministeri
Vanhasen II hallitus
19.4.2007–4.4.2008
Edeltäjä Erkki Tuomioja
Seuraaja Alexander Stubb
Suomen työministeri
Ahon hallitus
26.4.1991–13.4.1995
Edeltäjä Matti Puhakka
Seuraaja Liisa Jaakonsaari
Suomen liikenneministeri
Holkerin hallitus
28.8.1990–26.4.1991
Edeltäjä Raimo Vistbacka
Seuraaja Ole Norrback
Kansanedustaja
27.9.1975–14.4.2022
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt28. tammikuuta 1948
Lokalahti
Kuollut14. huhtikuuta 2022 (74 vuotta)
Turku
Puoliso Karin (vih. ?; ero 1985)
Elina Kiikko (vih. 2019)
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus
Koulutus valtiotieteiden maisteri (1980)
Kunnianosoitukset ministeri (2017)
Aiheesta muualla
www.ike.fi

Ilkka Armas Mikael Kanerva (28. tammikuuta 1948 Lokalahti – 14. huhtikuuta 2022 Turku[1]) oli suomalainen kokoomuslainen poliitikko, joka toimi kolmen hallituksen ministerinä. Suomen ulkoministerinä hän toimi vuosina 2007–2008. Kanerva oli kansanedustajana vuodesta 1975[2] kuolemaansa saakka. Hän oli sekä kalenteripäivissä että valtiopäivien määrässä laskettuna kaikkien aikojen pitkäaikaisin kansanedustaja.[3][4]

Kanerva valmistui 1968 ylioppilaaksi Uudenkaupungin yhteislyseon lukiosta[2][5] ja 1980 valtiotieteen maisteriksi Turun yliopistosta. Eduskuntaan hän nousi 1975 kokoomuksen listoilta oltuaan tätä ennen Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja vuodesta 1972 vuoteen 1976. Samana vuonna 1975 eduskuntaan kohonneen vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilän jäätyä pois eduskunnasta Kanerva oli vuoden 2011 vaaleista eteenpäin yksinään nykyisen eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja.[6] Kanerva sai ministerin arvon vuonna 2017.[7]

Nuorisopoliitikkona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen Nuorten Liiton (KNL) johdossa toimiessaan Kanerva oli tämän sekä keskustapuolueeseen että Neuvostoliittoon suhteita rakentaneen järjestön puheenjohtaja. Hän kuului liiton vasemmistosiipeen. Kokoomusnuorissa käytiin tuolloin sisäisiä kiistoja siitä, tulisiko Kanervan johtaman KNL:n liittyä Suomen Rauhanpuolustajiin. Kanervan linjaa vastassa oli tuolloin toisen kokoomuslaisen nuorisopoliitikon Ben Zyskowiczin "maltillisen oikeiston" oppositio, joka sai lopulta kiistassa voiton, eikä jäsenyys toteutunut.[8]

Tultuaan valituksi eduskuntaan 1975 Kanerva jätti KNL:n puheenjohtajuuden seuraavana vuonna.

Ura eduskunnassa ja valtioneuvostossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1975–2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilkka Kanerva nousi eduskuntaan Kansallisen kokoomuksen kansanedustajaksi 27-vuotiaana vuonna 1975. Eduskunnassa nähtiin nuoremman polven nousu suurten ikäluokkien astuessa hallitseviin asemiin. Vuonna 1987 kokoomus nousi hallitukseen 21 vuoden tauon jälkeen ja Kanerva nimitettiin ministeriksi Harri Holkerin hallitukseen. Vuoteen 1990 Kanerva toimi ministerinä valtioneuvoston kansliassa. Holkerin hallituksen vallan aikana hän hoiti ministerintehtäviä lisäksi myös valtiovarainministeriössä, jossa hänen vastuualueenaan oli hallinnon kehittäminen. Holkerin hallituksen liikenneministerinä Kanerva toimi vuosina 1990–1991.

Keskustalaisen Esko Ahon hallituksen noustua valtaan 1990-luvun alun laman aikaan hän toimi työministerinä vastaten samalla myös hallinnon kehittämisestä. Näiden ministerikausiensa päätyttyä Kanerva toimi Suomen Pankkia ohjaavan eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtajana vuosina 1995–2003.

Kanerva oli kolmesti ehdokkaana Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi. Kun eduskunnan pankkivaltuusto oli lokakuussa 2001 päättänyt kahden uuden jäsenen nimittämisestä Suomen Pankin johtokuntaan, Lipposen hallitus esitti uusiksi jäseniksi Kanervaa ja Keskustan Esko Ahoa. Presidentti Tarja Halonen kuitenkin sivuutti sekä Kanervan että Ahon ja nimitti ainoaksi uudeksi johtokunnan jäseneksi Leonian konsernijohtajan Pentti Hakkaraisen. Halosen ratkaisu synnytti runsaasti keskustelua siitä, pitäisikö Suomen Pankin johtokunnan jäsenten nimittäminen siirtää eduskunnan pankkivaltuustolle.[9]

2003–2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoomuksen jäätyä Matti Vanhasen I hallituksesta oppositioon Kanerva valittiin eduskunnan 2. varapuhemieheksi. Hän hoiti tehtävää koko vaalikauden. Kokoomuksen oltua vuoden 2007 eduskuntavaalien voittaja saaden 10 lisäpaikkaa Kanervasta tuli Vanhasen II hallituksen ulkoasiainministeri 19. huhtikuuta 2007 alkaen.

Ilkka Kanerva ja Condoleezza Rice.

Vanhasen toisen hallituksen aikana ulkopoliittiset painotukset muuttuivat. Pääministeri Vanhanen, puolustusministeri Jyri Häkämies ja Kanerva vierailivat nopeaan tahtiin Yhdysvalloissa tapaamassa virkaveljiään, Kanerva kahteen kertaan. Kanerva tapasi Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen Washingtonissa ensimmäisen kerran 11. kesäkuuta 2007[10] ja uudelleen helmikuussa 2008.[11] Entinen Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Richard Müller arvosteli ankarasti Suomen poliittisen johdon onnistumista sekä sisällön että esitystavan osalta ja piti vierailuja lähinnä imagonrakennuksena.[12]

Vuonna 2008 Suomi toimi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin puheenjohtajamaana ja ulkoministeri Ilkka Kanerva ETYJin puheenjohtajana. Tehtävä oli hankala, sillä järjestön toiminnan arvioitiin olevan vaikeuksissa.[13][14] Kanerva ei onnistunut sopimaan Venäjän presidentinvaalien tarkkailusta syntynyttä kiistaa, eivätkä ETYJin vaalitarkkailijat lähteneet Venäjälle.[15] ETYJin arvovalta rapisi myös vaalitarkkailun vuoksi Georgian ja Armenian presidentinvaalien aikana. ODIHR tunnusti vaalit rehellisiksi, vaikka maiden oppositio oli eri mieltä ja protestoi epärehellisinä pitämiään vaalituloksia vastaan kuukausia. Protestit päättyivät ainakin Armeniassa verilöylyyn hallituksen puuttuessa mielenosoituksiin.

Kanervan ulkoministerikauden tärkeinlähde? ulkopoliittinen linjaus oli hallituksen ja tasavallan presidentti Tarja Halosen päätös Suomen liittämisestä Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin maaliskuussa 2008.[16] Tasavallan presidentti ei hakenut avointa konfliktia hallituksen kanssa, vaikka onkin aiemmin kritisoinut lähentymistä Natoon.[17]

Tekstiviestikohut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johanna Tukiainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kanervan–Tukiaisen tekstiviestikohu

Alkuvuodesta 2008 Johanna Tukiainen vuosi Kanervan lähettämien tekstiviestien sisällön julkisuuteen. Tekstiviestikohun myötä valtiovarainministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja Jyrki Katainen ilmoitti 1. huhtikuuta 2008, ettei Kanerva voi enää jatkaa ulkoasiainministerin tehtävässä.[18] Kanerva erosi virastaan kolme päivää myöhemmin 4. huhtikuuta 2008 ja hänen seuraajakseen ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb.[19]

Muut kohut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 nousi kohu Kanervan suhteesta Jasmin Mäntylään,[20] ja vuonna 2005 Kanerva, silloinen eduskunnan varapuhemies, lähetti lukuisia tekstiviestejä Marika Fingerroosille.[21] Hän lähetti viestejä myös valokuvamalleille Anne-Mari Bergille ja Linda Sonntagille sekä vaatesuunnittelija Olivia Kortelaiselle.[22] Bergille Kanerva tarjosi lisäksi töitä yleisurheilun MM-kilpailujen palkintojenjaossa. Samana vuonna Ilkka Kanerva toi seuralaisekseen Linnan itsenäisyyspäivän juhliin ensi kertaa Elina Kiikon.[23] Kevään 2008 Kanervan–Tukiaisen tekstiviestikohu johti Kanervan eroon ulkoministerin tehtävästä.

Toukokuussa 2010 uutisoitiin, että Kanerva oli lähettänyt noin sata tekstiviestiä baarissa tapaamalleen parikymppiselle helsinkiläisnaiselle.[24] Kesäkuussa 2010 7 päivää -lehti kertoi Kanervan lähetelleen vihjaileviksi tulkittuja Facebook-viestejä 16-vuotiaalle tytölle. Kanerva kertoi hakeutuneensa ammattiauttajan pariin toimintansa johdosta ja esitti julkisen anteeksipyynnön henkilöille, joita oli jollain tavalla loukannut.[25][26]

2008–2022[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilkka Kanerva ETYJ:n vaalitarkkailijana Kiovassa 2019.

Vuonna 2014 Kanerva valittiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön parlamentaarisen yleiskokouksen presidentiksi.[27]

Kanerva ohitti 16. syyskuuta 2017 Johannes Virolaisen pisimpään eduskunnassa istuneena poliitikkona. Hänellä tuli täyteen 15 331 päivää kansanedustajana.[3]

Eduskuntavaaleissa 2019 Kanerva keräsi kaikkiaan 7 448 ääntä ja tuli valituksi jatkokaudelle eduskuntaan.[28] Hän toimi kuolemaansa saakka eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana ja puhemiesneuvoston jäsenenä (kummassakin edellisen vaalikauden alusta 9.6.2015 lukien).[2]

Muu julkinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilkka Kanerva puhuu Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana Suomen joukkueen mitalikahvitilaisuudessa Budapestin EM-kilpailuissa 1998.

Kanerva oli tasavallan presidentin valitsijamies vuosina 1978, 1982 ja 1988.[29]

Paikallispolitiikassa Kanerva toimi kymmenen kautta Turun kaupunginvaltuustossa vuodesta 1972 ja Varsinais-Suomen liiton puheenjohtajana vuodesta 1995. Lokakuun 2008 kunnallisvaaleissa Kanerva sai yli 3 000 ääntä, mikä oli ylivoimaisesti eniten Turussa. Lokakuun 2012 kunnallisvaaleissa hän sai 1 627 ääntä[30] siitä huolimatta, ettei hän lainkaan kampanjoinut vaaleissa.[31]

Yleisurheilumaailmassa Kanerva nähtiin aktiivitoimijana. Hän oli Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajana 1993–2008 ja johti Helsingin vuonna 2005 pidettyjen yleisurheilun MM-kisojen järjestelytoimikuntaa. Vuoden 1996 Atlantan kesäolympialaisissa Kanerva toimi Suomen joukkueen johtajana. Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen hän oli vuosina 2003–2011.[32] Kanerva harrasti yleisurheilua 1960-luvun lopulla Lokalahden Leiskun riveissä.[5]

Kanerva oli Turku Energia Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja[33] ja Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja[34].

Sotilasarvoltaan Kanerva oli reservin majuri (2007).[2]

Lahjussyyte[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilkka Kanerva sai vuoden 2012 tammikuussa syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hovioikeus vapautti Kanervan kaikista syytteistä 2013. Syyttäjä haki valituslupaa tuomioon, mutta sitä ei myönnetty, joten hovioikeuden vapauttava tuomio jää voimaan. Lahjussyyte liittyi vuonna 2008 pidettyyn Kanervan 60-vuotisjuhlaan, jota Nova Kiinteistökehitys tuki 17 000 eurolla, nämä rahat Kanerva oli myöhemmin palauttanut. Ilkka Kanerva toimi Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtajana ja syytteen mukaan Kanerva olisi siinä asemassa voinut vaikuttaa kauppakeskusten sijoittamiseen maakunnassa. Syytteessä epäiltiin Kanervan saaneen huomattavia etuja suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen suunnitelleilta yhtiöiltä. Näitä yhtiöitä edustaneet Kyösti Kakkonen, Toivo Sukari ja Tapani Yli-Saunamäki saivat syytteen lahjuksen antamisesta. Syyttäjän laskelmien mukaan Kanervan saama rikoshyöty olisi ollut yhteensä yli 50 000 euroa, josta osa olisi ollut vaalitukea ja osa tukea syntymäpäiväjuhlaan.[35] Eduskuntavaaleissa 2007 Sukarin ja Kakkosen Kehittyvien maakuntien Suomi rahoitti Kanervan kampanjaa 10 000 eurolla.[36]

Oikeudenkäynti alkoi valmisteluistunnolla 9. kesäkuuta 2011 Helsingin käräjäoikeudessa. Valtakunnansyyttäjä vaati Kanervalle vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta joko tahallaan tai tuottamuksellisesti sekä rikoshyödyn korvaamista valtiolle. Liikemiehille vaaditut tuomiot vaihtelivat seitsemästä kuukaudesta yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden pituisiin vankeusrangaistuksiin. Sekä Kanerva että muut syytetyt kiistivät syyllistyneensä rikoksiin. Heidän mukaansa kyse ei ollut lahjonnasta vaan sallitusta poliittisen toiminnan tukemisesta.[37]

Kanerva tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 1 vuoden 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja menettämään julkiset luottamustehtävänsä törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kyösti Kakkosen syyte hylättiin ja Sukari sai ehdollisen tuomion. Muiden syytettyjen osalla jutussa oli myös muita syytteitä, jotka koskivat Nova-yhtiöiden konkurssirikoksia, mahdollista lahjontaa Rovaniemen moottorikelkkatehdashankkeessa ja Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen epäselvyyksiä.[38] Hän valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen,[39] joka vapautti Kanervan kaikista syytteistä 27. kesäkuuta 2013.[40] Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske haki korkeimmalta oikeudelta valituslupaa tuomioihin, mutta korkein oikeus hylkäsi hakemuksen.[41]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanervan ensimmäinen puoliso oli Karin, josta hän erosi 1985.[23] Kanervalla oli ensimmäisestä avioliitostaan kaksi tytärtä,[2] joista Julia osallistui vuoden 1992 Miss Suomi -kilpailuihin.[42].

Vuodesta 1999 Kanerva seurusteli Turussa asuvan Elina Kiikon kanssa.[43] He kihlautuivat toukokuussa 2011,[44] ja avioituivat toukokuussa 2019.[45] Avioliitto päättyi Kanervan kuolemaan.

Ilkka Kanervan yksityiselämä nousi usein näyttäviin lehtiotsikoihin saakka. Kanervalla oli naistenmiehen maine, ja hän tunsi useita naispuolisia julkisuuden henkilöitä.[46][47] 1980-luvun lopulla Kanerva seurusteli laulaja Paula Koivuniemen kanssa,[48] minkä arvellaan vaikuttaneen siihen, että häntä ei valittu Kokoomuksen puheenjohtajaksi.[23] Kun Kanerva oli työministeri, hänen suhteensa mallitoimiston johtajan Laila Snellmanin, toimittaja Pauliina Lunnan ja Katriina Wuoriston kanssa herättivät huomiota, kun työttömyys maassa nousi samaan aikaan ennätyslukemiin.[23] Vuonna 1994 työministeri Kanerva valittiinkin Suomen turhimmaksi julkkikseksi.[23]

Taiteilija Maija Tuurna on kertonut, että Kanerva lähestyi häntä romanttisessa mielessä 1990-luvun lopulla ja Kanerva lupasi ostaa Tuurnan tauluja eduskuntaan.[23] Maaliskuussa 2008 Kanerva sanoi, että ei muistanut Tuurnaa, mutta pyysi silti anteeksi, jos oli tätä loukannut. Myöhemmin Tuurna kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että otsikot olivat liioiteltuja.[49] Kesäkuussa 2011 7 päivää -lehti kertoi Ilkka Kanervan seurustelleen tai olleen ”hyvä ystävä” yhdeksän vuotta brasilialaisen Valeria de Sousa-Karhuvaaran kanssa.[50]

Kanerva jäi sairauslomalle vuoden 2022 alkupuolella, ja vielä päivää ennen kuolemaansa hän ilmoitti sairauslomansa jatkuvan toistaiseksi.[51] Kanerva kuoli vakavaan sairauteen kotonaan Turussa 14. huhtikuuta 2022.[52][53] Kanerva salasi sairautensa laadun jopa lähipiiriltään, mutta iltapäivälehtien mukaan kyse oli syövästä.[54]

Ilkka Kanerva on haudattu Uudenkaupungin Lokalahden vanhalle hautausmaalle.[55] Hautajaiset pidettiin Kanervan omasta toivomuksesta vain hänen lähimpien sukulaistensa ja ystäviensä kesken.[56] Kanervan muistomerkki paljastettiin Lokalahden kirkon edustalla 14. huhtikuuta 2024. Kohtaaminen-nimisen kivestä ja teräksestä valmistetun muistomerkin on suunnitellut vehmaalainen kuvanveistäjä Jarkko Roth.[57]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Hämäläinen, Unto: Ilkka Kanerva liikkui urastaan valtaosan politiikan huipun tuntumassa. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 16.4.2022, s. A 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2022.
  2. ↑ a b c d e Ilkka Kanerva Suomen kansanedustajat. 3.6.2010. Eduskunta. Viitattu 5.7.2010/7.1.2023.
  3. ↑ a b Sutinen, Teija & Laitinen, Juha-Pekka: Ilkka Kanervasta tuli tänään eduskunnassa pisimpään istunut kansanedustaja – 42 vuotta samassa työssä Helsingin Sanomat. 16.9.2017. Viitattu 17.9.2017.
  4. ↑ Pitkäaikaisimmat kansanedustajat 1907–. Eduskunta. Viitattu 15.4.2022.
  5. ↑ a b Ilmetty vaahteramäen Eemeli Iltalehti. 21.1.2008. Iltalehti. Viitattu 26.5.2022.
  6. ↑ Pitkäaikaisimmat kansanedustajat. Edustajamatrikkeli, Eduskunta.
  7. ↑ Ilkka Kanerva, Seppo Kääriäinen ja Matti Ahde saivat ministerin arvonimen Verkkouutiset. Verkkouutiset. Viitattu 16.6.2017.
  8. ↑ Hirvasnoro, Kai: Taistelupari Zyskowicz–Kanerva: Porvarien taistelu suomettumisesta. Kansan Uutisten Viikkolehti, 2004. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2003, s. 47–48. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18085-1.
  10. ↑ Ulkoministeri Kanerva ja Condoleezza Rice tapasivat Washingtonissa 11.6.2007. Suomen suurlähetystö, Washington. Viitattu 5.7.2010.
  11. ↑ Ricen tavannut Kanerva kehui maiden suhteita (Internet Archive.) Helsingin Sanomat. 11.2.2008. Viitattu 17.11.2014.
  12. ↑ Suomen poliittinen johto epäonnistui Washingtonissa - Ulkopoliittisten tavoitteiden esitys ja sisältö kangertelevat pahasti 4.3.2008. Turun Sanomat. Viitattu 7.1.2023.
  13. ↑ Vesikansa, Jarkko: Suomelle hankala Etyj-urakka. Suomen Kuvalehti, 2008, nro 1, s. 12–13. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.11.2014.
  14. ↑ Haltsonen, Eeva: ETYJin uskottavuus liukkaalle pinnalle Verkkouutiset. 11.1.2008. Viitattu 17.11.2014.
  15. ↑ Etyj torjui Venäjän sovintoesityksen (Internet Archive.) Helsingin Sanomat. 5.2.2008. Viitattu 17.11.2014.
  16. ↑ Suomi mukaan Naton NRF-joukkoihin Yle.fi. 7.3.2008. YLE Uutiset. Viitattu 24.3.2008.
  17. ↑ Vesikansa, Jarkko: Presidentti Halonen: "Ei perustetta liittyä Natoon". Suomen Kuvalehti, 22.11.2007, nro 47. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.3.2015.
  18. ↑ Katainen liikuttui kertoessaan Kanervan erottamisesta (Arkistoitu sivu.) Helsingin Sanomat. 1.4.2008. Viitattu 16.3.2015.
  19. ↑ Alexander Stubb ulkoministeriksi (Valtioneuvoston viestintäyksikkö, tiedote 93/2008) 4.4.2008. Helsinki: Ulkoasiainministeriö. Viitattu 4.4.2008.
  20. ↑ 7 päivää: Mäntylä, Jasmin
  21. ↑ Ilkka Kanerva pahoittelee tekstiviestikohua vuonna 2005. YLE Areena.
  22. ↑ Näistä kohuista Ilkka Kanerva muistetaan Iltalehti. 10.6.2010. Viitattu 7.1.2023.
  23. ↑ a b c d e f Kanervan naiset mediassa. Iltalehti, 14.3.2008, s. 6.
  24. ↑ Näin Marika tekstaili Ilkka Kanervan kanssa - kohukaunotar muistelee MTV Uutiset. 8.5.2010. Viitattu 7.1.2023.
  25. ↑ Kanerva pyytää anteeksi käytöstään tekstiviestikohussa 14.3.2008. Yle Uutiset. Viitattu 4.4.2008.
  26. ↑ Iltalehti: Kanerva on hakenut hoitoon turun Sanomat. 14.6.2010. Viitattu 7.1.2023.
  27. ↑ Ilkka Kanerva Etyjin yleiskokouksen presidentiksi 2.7.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 2.7.2014.
  28. ↑ Ehdokkaat
  29. ↑ Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 306. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
  30. ↑ Vaalien suurin romahtaja ei olekaan Timo Soini, vaan tämä mies Ilta-Sanomat. 30.10.2012. Viitattu 16.3.2015.
  31. ↑ Hieno saalis – Ilkka Kanerva lähti vaaleihin ilman kampanjaa. iltalehti. 28.10.2012. Viitattu 7.1.2023.
  32. ↑ Ilkka Kanerva putosi IAAF:n hallituksesta Yle Urheilu. 25.8.2011. Viitattu 16.3.2015.
  33. ↑ Turku Energian johtoryhmä ja hallitus Viitattu 2016
  34. ↑ HALLINTO Turun Seudun Energiantuotanto Viitattu 2016
  35. ↑ Rahoittajat ”eivät tunne kaavoitusta.” Helsingin Sanomat. 2.2.2011. Viitattu 26.5.2022.
  36. ↑ Tässä ovat Kehittyvien maakuntien Suomi -puolueen kansanedustajat Taloussanomat. 30.5.2008. Viitattu 4.12.2011.
  37. ↑ Syyttäjä vaatii Kanervalle vähintään kahta vuotta vankeutta Helsingin Sanomat. 10.6.2011. Viitattu 26.5.2022.
  38. ↑ Ilkka Kanervalle ehdollinen vankeustuomio lahjuksen ottamisesta. Yle Uutiset. Viitattu 18.4.2012.
  39. ↑ Kanerva: Tuntuu kuin olisi siivet leikattu pois Yle Uutiset. 18.4.2012. Viitattu 16.3.2015.
  40. ↑ Mölsä, Ari: Ilkka Kanervan tuomio lahjusrikoksesta kaatui hovioikeudessa YLE Uutiset. 27.6.2013. Viitattu 27.6.2013.
  41. ↑ Korkein oikeus (KKO) on tänään antamallaan päätöksellä hylännyt valituslupahakemukset Nova-yhtiöihin liittyneessä rikosasiassa. Ilta-sanomat. 30.4.2014. Viitattu 30.4.2014.
  42. ↑ Katariina Lehtikanto: Muistatko vielä nämä missit ja heidän tunnetut vanhempansa? Moni valitsi itselleen toisenlaisen uran Iltalehti. Viitattu 28.1.2024.
  43. ↑ "Kirjoittelut ovat satuttaneet" 22.12.2007. Iltalehti.
  44. ↑ Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko kihloihin Iltalehti. 10.5.2011. Viitattu 16.3.2015.
  45. ↑ Ilkka Kanerva naimisiin! Kahden vuosikymmenen päätös piti: ”Nyt tämä on sitten virallista.” Ilta-Sanomat. 11.5.2019. Viitattu 11.5.2019.
  46. ↑ Kanerva tekstiviesteissä: Millaiset alusvaatteet sulla on? MTV. 7.3.2008. Viitattu 16.3.2015.
  47. ↑ Mtv3 uutiset
  48. ↑ Kutsu Linnan juhliin on haluttu kortti vuosikymmenestä toiseen (Kuvassa Kanerva ja Koivuniemi Linnan juhlissa) Aamulehti.
  49. ↑ Taiteilijan mukaan Kanerva ei käynyt käsiksi.[vanhentunut linkki] Helsingin Sanomat 17.3.2008.
  50. ↑ Ilkka Kanerva ja brassikaunotar: 9 vuoden salasuhde!. 7 päivää, 2011.
    Haapala, Timo: Teiniliitosta ministeriksi, edus­kunnassa vuodesta 1975 – tällainen oli vakavaan sairauteen menehtyneen Ilkka Kanervan legendaarinen ura Suomen palveluksessa Ilta-Sanomat. 15.4.2022. Viitattu 15.4.2022.
  51. ↑ Ilkka Kanervan sairausloma jatkuu toistaiseksi MTV Uutiset. Viitattu 14.4.2022.
  52. ↑ Jääskeläinen, Kai: Kansanedustaja Ilkka Kanerva on kuollut 14.4.2022. Yle Uutiset. Viitattu 14.4.2022.
  53. ↑ Ilkka Kanerva on kuollut Ilta-Sanomat. 14.4.2022. Viitattu 14.4.2022.
  54. ↑ Ilkka Kanerva salasi sairautensa laadun loppuun asti Iltalehti. Viitattu 15.4.2022.
    Kotkavirta, Johannes: Ilkka Kanerva salasi sairautensa vakavuuden viimeiseen saakka Ilta-Sanomat. 15.4.2022. Viitattu 15.4.2022.
  55. ↑ Kerttula, Suvi: Ilkka Kanerva haudattiin – havut ja kukat peittivät ministerin haudan Ilta-Sanomat. 1.5.2022. Viitattu 6.7.2022.
  56. ↑ Isoniemi, Jaakko: Ilkka Kanerva laskettiin haudan lepoon Iltalehti. 1.5.2022.
  57. ↑ Yrjö Hjelt, Ilkka Kanervan muistomerkki paljastettiin Lokalahdella, Yle.fi, uutiset 14.4.2024, viitattu 14.4.2024

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heikkilä, Markku: Ike - Unohtumaton Ilkka Kanerva. Helsinki: Readme.fi, 2023. ISBN 9789523736238.
  • Talvitie, Eveliina: Moniottelija Ilkka Kanerva. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31859-0.
  • Vares, Vesa: ”Kanerva, Ilkka (1948–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 763–766. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Raimo Vistbacka 		Suomen liikenneministeri
1990−1991 		Seuraaja:
Ole Norrback
Edeltäjä:
Matti Puhakka 		Suomen työministeri
1991−1995 		Seuraaja:
Liisa Jaakonsaari
Edeltäjä:
Erkki Tuomioja 		Suomen ulkoasiainministeri
2007–2008 		Seuraaja:
Alexander Stubb
Edeltäjä:
Riitta Uosukainen 		Kokoomuksen edustaja eduskunnan puhemiehistössä
2003–2007 		Seuraaja:
Sauli Niinistö
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
Varsinais-Suomen vaalipiirin kansanedustajat

 

Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ilkka_Kanerva&oldid=22325624”