Ilkamat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koivistolaiset olivat Ilkamien vakioesiintyjiä. Kuvakaappaus kohtauksesta, jossa he kertovat toisilleen vitsejä kesken tanssin.

Ilkamat oli Yleisradion tekemä television viihdesarja vuodelta 1970. Sarjan idea oli saatu Ruotsista, jonne se puolestaan oli kopioitu Yhdysvalloista. Ilkamien sisältö koostui useista sketseistä sekä vitseistä, joita kerrottiin kesken juhlivan seurueen tanssin. Ilkamien taustavoimina oli aikansa nimekkäät käsikirjoittajat kuten Jukka Virtanen, Seppo Ahti, Pertsa Reponen ja Matti Kuusla. Alkuperäisversioon olennaisesti kuulunut blondi oli Ilkamissa korvattu kahdella. Nämä Koivistolaiset tulivat tutuksi Suomen kansalle ohjelman myötä.

Ohjelmasarjasta on kuvanauhoilla säilynyt ainoastaan kolme osaa.

Ilkamissa esitettyjä sketsejä [muokkaa]

  • Leo Lastumäki tuhoaa keittiön yrittäessään avata olutpulloa. Lopulta pullo särkyy, jolloin Lastumäki toteaa hymyillen: "Ei mulla niin jano ollutkaan".
  • Marja Korhonen ja Pentti Siimes esittävät vanhuksia puiston penkillä. Aina Siimeksen tokaistua jotain Korhonen lyö häntä käsilaukulla tai sateenvarjolla päähän.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.