Iljušin Il-38

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Iljušin Il-38 Nato:"May"
Il-38 May.jpg
Kuvaus
Tyyppi merikaukotiedustelu- ja sukellusvenetorjuntakone
Valokuva Yhdysvaltain laivasto
Miehistö 3 (lentäjät ja lentoinsinööri) +9
Ensilento 4. kesäkuuta 1957 Iljušin Il-18
Ensilento 1967 Il-38
Palveluskäyttöön 1959 Il-38 Aeroflot
Valmistaja Iljušin
Valmistusmäärä 100 kpl -1971
Mitat
Pituus 36,90 m
Kärkiväli 37,42 m
Korkeus 10,17 m
Siipipinta-ala 1 400 m2
Paino
Tyhjäpaino 35 000 kg
Hyötykuorma 9 000 kg
Suurin lentoonlähtöpaino 65 500 kg
Voimanlähde
Moottori Ivšenko -moottoriturbiini AI-20
Teho 4 200 hv
Suoritusarvot
Huippunopeus 724 km/h
Lentomatka 9 500 km
Lakikorkeus 11 000 m

Iljušin Il-38 on neuvostoliittolainen merikaukotiedustelukone, joka kehitettiin Iljušin Il-18:n pohjalta. Konetta valmistettiin noin 100 kappaletta pitkä- ja lyhytrunkoisena vuoden 1957 ensilennon jälkeen vuoteen 1971 mennessä. Koneessa on kaksi pommisäiliötä ja neljä Ivšenko AI-20M turbiinimoottoria. Koneen huippunopeus on noin 724 km/h, matkanopeus 500 km/h ja lentomatka noin 9 500 kilometriä.

Syyskuussa 2002 solmittiin modernisointisopimus, missä koneisiin asennetaan Leninetšin Morskoi Zmei - avioniikka (elektronisen sodankäynnin laitteet), jonka tarkoituksena on havaita ja tunnistaa sukellusveneitä 150 kilometrin säteeltä. Laitteisto voi olla liitettynä Glonassiin ja sillä voi havaita myös ilmamaaleja.

Konetyyppien käyttäjämaita ovat Intia, Kiina, Pohjois-Korea, Romania, Syyria, Ukraina, Vietnam, Venäjä sekä jotkin edellä mainitsemattomat IVY-maat.

Iljušin Il-38 modernimpi tutkavalvontakone on Beriev A-50. Il-38:a vastaava länsimainen konetyyppi oli P-3 Orion.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1997 Venäjällä oli 38 Iljušin Il-38 konetta, ja niitä on ollut sijoitettuna ainakin Pohjoisen laivaston meritiedusteluilmarykmenttiin Kuolan niemimaalle Kilpajärvelle ja Tyynenmeren laivaston meritiedusteluilmarykmenttiin Korsakoviin. Muun muassa seuraavat Iljušin Il-38-koneyksilöt ovat käytössä:

  • Venäjän laivaston ilmavoimat:
    • "punainen 06"
    • "punainen 07"
    • "punainen 08"
    • "punainen 09"
    • "punainen 11"
    • "punainen 21", numero 10807
    • "punainen 22", numero 11006 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10,
    • "punainen 23", 1
    • "punainen 71", numero 082011106
    • "punainen 79", 1
    • numero 10410
    • numero 10906
    • numero 10907
    • numero 10908
    • numero 10909
    • numero 11206
    • numero 11208
  • Luganskin teknillinen koulu:
    • "punainen 10", numero 10106

Intia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneita on toimitettu myös Intian ilmavoimille, aluksi syyskuussa 1977 kolme kappaletta (tunnukset IN301, IN302, IN303) ja edelleen vuonna 1983, kun koneita kehitettiin uudelleen sukellusvenetorjuntaan sopiviksi, kaksi konetta lisää (tunnukset IN304 [1], IN305 [2]). Näistä koneista Intian ilmavoimien käytössä on enää kolme yksilöä, (IN301, IN303 ja IN305), 1. lokakuuta 2002 tapahtuneiden onnettomuuksien jälkeen.

Intia on ilmoittanut tilaavansa kaksi konetta lisää.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Donald, David: The encyclopedia of world aircraft, s. 534. Leicester: Blitz Editions, 1997. ISBN 1-85605-375-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. India to buy more Russian spy planes Military Aviation News. 23.7.2007. DefenceTalk.com. Viitattu 6.9.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 800 Iljushin 18/20/22/24/38 -kuvaa
Ohjaamo