Ile Jokinen (näyttelijä-muusikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ilkka ”Ile” Jokinen (s. 6. lokakuuta 1961 Hämeenkyrö) on suomalainen näyttelijä, muusikko, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Jokinen on esiintynyt erilaisissa mainoksissa, teatterissa, TV-ohjelmissa ja elokuvissa. Jokisen tunnetuin teos on Ylen radioteatterille 1995 kirjoittama Tulitikkuja palauttamassa.[1] Jokinen ohjasi sovitti ja ohjasi kuunnelman vuonna 2011 Keurusselän kesäteatterille.[2] Jokinen esiintyi vuonna 1989 etelänmiehen roolissa hyttysmyrkkymainoksessa.[3] 1990-luvulla Jokinen esitti eri rooleja Radiomafian Cafe Veijon Baari -ohjelmassa nimellä "Ile Etelänmies".[4]

2000-luvun alussa Jokinen teki TVT-Tampere-kanavalla esitettyä Ile Jokinen -show -ohjelmaa, Radio Suomipopille huumoriohjelmia vuosina 2002 ja 2003 sekä vuonna 2011 Sivistysradio. -ohjelmaa Järviradioon. Jokinen tekee myös musiikkia ja hänen tunnettuja kappaleitaan ovat Corollalla isketty nainen ja Turhia haaveita. Musiikista julkaistiin vuonna 2001 levy Ile Jokinen. Jokinen on lisäksi kehittänyt monopolintyyppisen Kapakkakierros-lautapelin ja kirjoittanut kirjan Tähden pohjan alla täällä.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ile Etelänmies - Hampurilainen ... rahalla (1993)[5]
  • Ile jokinen - Aamuksi kotiin 1995 [6]
  • Ile Etelänmies - Ei yhtään laulukilpailu voittoa 1961 - 2000[7]
  • Ile Jokinen (2001)[8]
  • Tuulipukuiltamat (2017)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anja tule takaisin 1994
  • Pikku Markon joulumaa 1997
  • Ei peruta häitä 2006
  • Turha uni 2008
  • Kaljamummo 2014 Youtube levitys
  • Tampereen nainen 2020
  • Mitään sinua ei ole 2020
  • Asfalttiruusu 2020
  • Mitä baarista käteen jää 2020
  • Viidakon Hulda 2020

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ile Jokinen: Tähden pohjan alla täällä. Ekiteki, 2010. isbn: 978-952-5727-53-1. [9]

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lautapelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tulitikkuja palauttamassa : kuunnelma Finna. Viitattu 19.1.2015.
  2. Tulitikkuja palauttamassa Keskisuomalainen. 29.6.2011. Arkistoitu 4.1.2015. Viitattu 4.1.2015.
  3. Profiili - Ilkka "Ile" Jokinen Suomen Näyttelijäliitto. Viitattu 19.1.2015. [vanhentunut linkki]
  4. Jukka Lindfors: Cafe Veijon Baari Elävä arkisto. Viitattu 19.1.2015.
  5. Hampurilainen... rahalla Finna. Arkistoitu 19.1.2015. Viitattu 19.1.2015.
  6. Fono.fi - Äänitetietokanta fono.fi. undefined. Viitattu 19.1.2015.
  7. Ile Jokinen: Ile Etelänmies - Ei yhtään laulukilpailu voittoa 1961 - 2000 (kansilehti) ilejokinen.itgo.com. Viitattu 19.1.2015.
  8. Fono.fi - Äänitetietokanta fono.fi.
  9. Tähden pohjan alla täällä piki.verkkokirjasto.fi. Viitattu 19.1.2015.
  10. Ilkka Jokinen - Hyvää huomenta isä Näytelmät.fi. Viitattu 19.1.2015.
  11. Ilkka Jokinen - Katariinan kammarissa Näytelmät.fi. Viitattu 19.1.2015.
  12. Ilkka Jokinen - Tulitikkuja palauttamassa Näytelmät.fi. Viitattu 19.1.2015.
  13. Ilkka Jokinen - Sotaa säkissä Näytelmät.fi. Viitattu 19.1.2015.
  14. Ilkka Jokinen - Laulujen lunnaat Näytelmät.fi. Viitattu 19.1.2015.
  15. Kapakkakierros-lautapeli ilejokinen.com. 22.11.2020. Viitattu 5.12.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]