Ihmisoikeudet Pohjois-Koreassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Näkymä Pohjois-Korean pääkaupungista Pjongjangista.

Pohjois-Korea tunnetaan muissa maissa etenkin huonosta ihmisoikeustilanteestaan. YK:n mukaan ihmisoikeuksiin sisältyy muun muassa puheoikeus, liikkumisoikeus, uskonnonvapaus ja poliittinen vapaus. Pohjois-Korean hallitus ei ole päästänyt ihmisoikeusarvioijia maahan, mikä vaikeuttaa riippumattomien tietojen keruuta ihmisoikeustilanteesta. Nyt tietoja on kerätty muun muassa pakolaisilta. YK:n yleiskokous esitti huolen Pohjois-Korean ihmisoikeusloukkauksista marraskuussa 2008.[1]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman ruokaohjelman (WFP) mukaan miljoonat ihmiset ovat kärsineet nälänhädästä Pohjois-Koreassa 1990-luvun lopulta lähtien. Saatujen tietojen mukaan kaukopuheluja olisi estetty toistuvasti, jotta ruokapulauutiset eivät leviäisi. FAO:n mukaan kolme neljäsosaa pohjoiskorealaisista kotitalouksista oli vähentänyt ravinnon käyttöä vuonna 2008.[1]

Kuolemanrangaistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Koreassa on käytössä kuolemanrangaistus, ja niitä annetaan usein toisinajattelijoille, ulkomaisille vakoojille ja uskontojen harjoittajille.[1]

Pakolaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuhansia pohjoiskorealaisia pakenee Kiinaan esimerkiksi nälän tai taloudellisten ja poliittisten syiden vuoksi. Osa kerää ruokaa ja tarvikkeita ennen paluuta Pohjois-Koreaan. Osa naisista avioituu kiinalaisten maanviljelijöiden kanssa ja jää Kiinaan. Pohjois-Korea ei hyväksy luvattomia rajanylityksiä, vaan rankaisee niistä, joskus jopa kuolemantuomiolla. Amnesty Internationalin mukaan lähes kaikki pakolla palautetut joutuvat vankileireille kolmeksi vuodeksi. Vankeja kidutetaan ja heillä teetetään palkatonta pakkotyötä.[1]

Sananvapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet on kielletty Pohjois-Koreassa.[2] Amnesty Internationalin mukaan pohjoiskorealaisten sananvapaudessa on vakavia rajoituksia. Hallitus valvoo lehdistöä. Raporttien mukaan viranomaiset ovat suorittaneet pidätyksiä eteläkorealaisten videoiden katselun tai luvattomien matkapuhelimien johdosta.[1]

Uskonnollista toimintaa valvotaan erittäin tarkasti. Pohjois-Koreassa on noin 100 000 buddhalaista, 10 000 protestanttia ja 4 000 katolista. Raamattuja ja muuta uskonnollista materiaalia salakuljetetaan Kiinasta ja Etelä-Koreasta.

Helsingin Sanomien toimittaja Petteri Tuominen kuvaa jutussaan Pohjois-Korean sananvapautta 26. syyskuuta 2010: "– – Ulkomaalaisille annettujen kieltojen määrä on loputon. Autosta ei saa kuvata. Ihmisiä ei saa kuvata. Sotilaita ei saa kuvata. Kieltoja valvovat viranomaiset, jotka seuraavat tarkoin ulkomaalaisia. Valvovia silmiä riittää: seitsemää turistia vahtii kolme viranomaista."[3]

Vankileirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Korean vankileireillä arvellaan olevan satoja tuhansia vankeja (150 000–200 000). Tietoa leireistä on vähän, sillä vain muutama ihminen on kyennyt pakenemaan leireiltä. Eräs tällainen on vankileirillä syntynyt Shin Dong-hyuk, joka on onnistunut pakenemaan myös Pohjois-Koreasta. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan: Leiri 14 – pako Pohjois-Koreasta. Leireillä tehdään usein äärimmäisen raskasta fyysistä työtä, kuten kaivetaan hiiltä tai rakennetaan patoja ja vesivoimaloita. Työvälineissä on puutteita, ja myös lapset joutuvat osallistumaan työhön. Terveydellisistä syistä ei saa vapautusta, ja käytännössä moni kuolee pakkotyöhön jo hyvin nuorena. Työpäivät voivat olla yli 12-tuntisia, eikä vapaapäiviä juurikaan ole.[4]

Vankileireille joudutaan usein poliittisten mielipiteiden vuoksi, karkaamisen tai jopa minkä tahansa muun mielivaltaisen syyn takia. Yleensä koko suku viedään vankileireille, eivätkä suvun jäsenet välttämättä näe toisiaan enää koskaan. Yhteydet ulkomaailmaan ovat täysin olemattomat.

Vankileireillä olot ovat äärimmäisen epäinhimilliset. Vankeja kidutetaan mitä julmimmilla tavoilla jopa pienistäkin rikkeistä.

Vankisellit ovat pieniä, ja niissä voi olla useita kymmeniä vankeja. Seisominen ja liikkuminen voi olla kiellettyä. Hygieniaa ja peseytymismahdollisuuksia ei juurikaan ole.

Leireissä on eroja sen mukaan, mistä syystä henkilöt on leireille viety. Karkeasti leirit voidaan jaotella poliittisille vangeille ja normaaleille vangeille tarkoitetuksi.

Lista poliittisille vangeille tarkoitetuista leireistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lista vankileireistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkumisvapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amnesty Internationalin mukaan Pohjois-Koreassa liikkumisvapaudessa on vakavia rajoituksia.[1]

Ulkomaalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2016 yhdysvaltalainen opiskelija tuomittiin 15 vuodeksi pakkotyöhön yrityksestä varastaa propagandajuliste. Noin vuoden pakkotyössä olon jälkeen hänet vapautettiin, mutta hän kuoli vain viikko sen jälkeen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Amnesty International Report 2009 The State of the World's Human Rights, Amnesty International, s. 199–200.
  2. Corruption Report 2007 Transparency International s. 112
  3. Helsingin Sanomat 26.9.2010. Pohjois-Korean urkintakoneiston silmät ja korvat ovat kaikkialla. [1] Viitattu 26.9.2010.
  4. Blaine Harden, Shin Dong-hyuk: Leiri 14 – pako Pohjois-Koreasta. Gummerus Kustannus Oy, 2012.
  5. Teider, Hannu: Yli vuoden Pohjois-Koreassa pakkotyössä ollut amerikkalaisopiskelija... Yle. 20.6.2017. Viitattu 15.8.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ihmisoikeudet Pohjois-Koreassa.