Igglo
Igglo on suomalainen kiinteistönvälitykseen erikoistunut verkkopalvelu. Se ei välitä koteja itse, vaan tekee yhteistyötä kaikkien kiinteistönvälittäjien kanssa[1]. Verkkopalvelun omistaa Helsingin Sanomat, joka teki asiasta liiketoimintakaupan syksyllä 2008.[2] Igglo Oy ilmoitti kaupan yhteydessä etsivänsä jäljelle jääneelle liiketoiminnalle ostajaa.
Helmikuussa 2009 yritys hakeutui yrityssaneeraukseen huomattavien velkojen takia [3].
Igglon verkkopalvelussa on mahdollista käyttää Korvamerkintä- ja Hiljainen myynti -palveluita. Korvamerkinnän avulla asukkaat pystyvät esivaraamaan taloja tai alueita, joihin haluaisivat muuttaa. Hiljaisen myynnin kautta puolestaan asunnon omistaja pystyy tunnustelemaan kotinsa kysyntää. Tämän lisäksi verkkopalvelussa on käytössä muun muassa Google Maps -kartta sekä kolmiulotteinen sisustuskone.
Historia [muokkaa]
Yritys aloitti toiminta vuonna 2006. Se sai julkisuutta valokuvaamalla pääkaupunkiseudun kaikki talot omaan verkkopalveluunsa ja kertomalla puolittavansa välityspalkkiot. Igglon perustivat markkinointiviestintäkonserni Taivaan hallituksen puheenjohtaja ja perustaja Jussi Nurmio sekä Mikko Ranin, näyttelijä Matti Raninin poika. Varatoimitusjohtajana toimi kiinteistönvälitysyritys Huoneistokeskuksen entinen toimitusjohtaja Matti Kasso, kunnes hän jätti yrityksen tammikuussa 2008. Igglo laajeni Norjan markkinoille huhtikuussa 2007. Yritys kohtasi kuitenkin vaikeuksia markkinoilla ja tammikuussa 2008 Igglon Norjan toiminnot haettiin konkurssiin.
Igglo Oy toimi vuoteen 2008 asti myös kiinteistönvälitysyrityksenä pääkaupunkiseudun ja Turun alueilla. Igglo oli pääkaupunkiseudun kolmanneksi suurin välitystoimisto, ja sen palveluksessa oli yli seitsemänkymmentä henkeä. Lokakuussa 2006 Benchmark Capital Europe ja Taivas Group sijoittivat yritykseen yhteensä 12,5 miljoonan euroa. Syyskuussa 2008 Helsingin Sanomat Oy kertoi ostavansa Igglon. Igglon kerrottiin lopettavan asunnonvälityksen, mutta sen verkkopalvelu, tietosisältö sekä Igglo-tavaramerkin käyttöoikeudet siirtyvät Helsingin Sanomille. [4]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Igglo: Usein kysytyt kysymykset
- ↑ Igglo: Oikotie.fi ja Igglo yhdistävät voimansa tuomalla markkinoille alan kehittyneimmän asuntoportaalin
- ↑ [1]YLE: Igglon velkoja sulatellaan saneerauksessa
- ↑ Helsingin Sanomat. Talous. 9.9.2008. [2] viitattu 9.9.2008.
- Lehtistötiedote 18.10.2006
- Tietokone-lehden artikkeli 14.12.2007
- NA24.no artikkeli 30.1.2008
- YLE: Igglon velkoja sulatellaan saneerauksessa 6.2.2009
Sivulta puuttuu 