Idänsinililja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Idänsinililja
Blausternchen 2.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophyta
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Parsakasvit Asparagaceae
Alaheimo: Scilloideae
Suku: Sinililjat Scilla
Laji: siberica
Kaksiosainen nimi
Scilla siberica
(Haworth 1804) [1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Idänsinililja Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Idänsinililja Commonsissa

Idänsinililja eli siperiansinililja (Scilla siberica) on monivuotinen, hyönteispölytteinen sipulikasvi parsakasvien (Asparagaceae) heimossa, joka on aiemmin luokiteltu kuuluvaksi vaihtelevasti liljakasvien heimoon (Liliaceae) tai hyasinttikasvien (Hyacinthaceae) heimoon.[1][2] Se on pieni sinikukkainen kasvi, joka kukkii aikaisin keväällä ja leviää helposti laajoiksi matoiksi puistoissa ja puutarhoissa. Kasvi on kotoisin Aasiasta mutta sitä on levitetty Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänsinililjan sipulit ovat soikeat ja pienikokoiset (1,5–2 cm), ja niiden kuori on väriltään sinipunainen tai tummanruskea.[3] Kasvilla on yhdestä neljään 10–20 cm korkeaa, pystyä kukkavanaa ja kahdesta viiteen tasasoukan suikeaa tai pitkulaista, ehytlaitaista tyvilehteä (10–15 cm × 0,5–2 cm). Lehdet ovat nuorina toisiinsa kietoutuneet ja vielä keskenkasvuiset kukinnan alkaessa keskikeväällä.[3][4] Etelä-Suomen puutarhoissa idänsinililja kukkii yleensä huhti-toukokuiden vaihteessa. Luontaisella levinneisyysalueellaan Itä-Euroopassa ja Venäjällä sen kukinta aikaa on tyypillisesti huhtikuu.

Harsussa kukinnossa on kahdesta viiteen kukkaa, joissa on 1–2 mm mittaiset suojuslehdet ja 8–12 mm pitkä, nuokkuva kukkaperä.[3][4] Kehä on kellomainen (12–16 mm × 4–6 mm) ja väriltään kirkkaan- tai tummansininen, joillakin lajikkeilla myös valkea.[4] Siemenkota on halkaisijaltaan 4–6 mm, ja vaaleanruskeissa, pallonmuotoisissa siemenissä (2–3 mm) on pitkä valkoinen lisäke.[3] Idänsinililja leviää helposti paitsi siementämällä myös kasvattamalla sivusipuleita.[5]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänsinililja esiintyy luonnonvaraisena Länsi-Aasiassa (Luoteis-Iran, Pohjois-Irak ja Turkki), Kaukasiassa ja Itä-Euroopassa (Valko-Venäjä, Lounais-Venäjä ja Ukraina).[1] Lisäksi se on kotiutunut Keski-Eurooppaan ja levinnyt ihmisen toimesta Pohjois-Amerikkaan.[1] Suomessa idänsinililja on tavallinen koristekasvi puistoissa ja puutarhoissa, joista se on karannut paikoitellen myös luontoon.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänsinililja on pieni ja kestävä kevätkasvi, joka viihtyy lehdoissa, pensaikoissa ja vuorten alarinteillä kasvavissa metsissä.[5]

Myrkyllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänsinililja voi ärsyttää herkkää ihoa ja aiheuttaa sisäisesti nautittuna myrkytysoireita, kuten kipua suussa tai vatsassa, kouristuksia, ripulia ja pulssin epäsäännöllisyyttä. Koko kasvi – sipulit ja kukat mukaan lukien – sisältää sydänaktiivisia glykosideja, jotka vaikuttavat samaan tapaan kuin digitalis.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Blamey, Marjorie ja Grey-Wilson, Christopher: Otavan kasvitieto, s. 456. Toinen painos. Suom. Kurtto, Arto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2005. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Scilla siberica information from NPGS/GRIN GRIN Taxonomy for Plants. United States Department of Agriculture. Viitattu 5. lokakuuta 2009.
  2. Scilla siberica ITIS. Viitattu 5. lokakuuta 2009.
  3. a b c d Scilla siberica Flora of North America. Viitattu 5. lokakuuta 2009.
  4. a b c d Blamey, s. 456
  5. a b Scilla siberica Ornamental Plants from Russia. Viitattu 6. lokakuuta 2009.
  6. Scilla siberica Canadian Poisonous Plants Information System. Viitattu 5. lokakuuta 2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]