Ian Smith
| Ian Smith | |
|---|---|
 Ian Smith vuonna 1975. |
|
| Rhodesian 1. pääministeri | |
| Edeltäjä | Virka perustettu |
| Seuraaja | Abel Muzorewa (Zimbabwe-Rhodesian pääministerinä) |
| Etelä-Rhodesian 8. pääministeri | |
| Edeltäjä | Winston Field |
| Seuraaja | Virka lakkautettu |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. huhtikuuta 1919 Selukwe |
| Kuollut | 20. marraskuuta 2007 (88 vuotta) Kapkaupunki |
| Puoliso | Janet Watt (1948–1994) |
| Tiedot | |
| Puolue | Rhodesian Front |
| Uskonto | Presbyteerikirkko |
 Nimikirjoitus |
|
Ian Douglas Smith (8. huhtikuuta 1919 Selukwe, Rhodesia – 20. marraskuuta 2007 Kapkaupunki, Etelä-Afrikka) oli brittiläisen siirtomaavallan edustaja Rhodesiassa ja Rhodesian pääministerinä vuosina 1965–1979, kun Rhodesiaa (nykyinen Zimbabwe) hallitsi vielä sen eurooppalaisperäinen vähemmistö.[1]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Smith syntyi Selukwessa (nyk. Shurugwi) Rhodesiassa skottilaisille vanhemmille. Hänen isänsä oli muuttanut maahan vuonna 1898 Skotlannista.[2]
Smith opiskeli Cecil Rhodesin mukaan nimetyssä Rhodes Universityssa Grahamstownissa Etelä-Afrikassa. Hän palveli Britannian ilmavoimissa taistelulentäjänä toisen maailmansodan aikana ja menetti toisen silmänsä, kun hänen Hurricanensa ammuttiin alas länsiaavikolla Pohjois-Afrikassa. Toisella kerralla hänen Spitfirensa ammuttiin alas Italiassa, ja hän taisteli viisi kuukautta italialaisten partisaanien kanssa saksalaisia vastaan.
Sodan jälkeen Smith opiskeli liikealaa ja avioitui opettaja Janet Wattin kanssa vuonna 1948.[2]
Rhodesian itsenäistyminen 1965[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Smithin sotasankarin maine toi hänelle tukijoita, kun hän lähti 1948 politiikkaan silloisessa Etelä-Rhodesiassa, jossa neljännesmiljoonainen valkoinen vähemmistö hallitsi viiden miljoonan asukkaan maata, ja Keski-Afrikan federaation parlamentissa. Hän oli vuonna 1962 perustamassa oikeistolaista Rhodesian Frontia, joka voitti vuoden 1962 vaalit. Smith toimi valtiovarainministerinä ja varapääministerinä vuodesta 1962.[1]
Kaiken muutti Britannian pääministerin Harold Macmillanin Kapkaupungissa vuonna 1960 pitämä ”Wind of Change” -puhe, joka ennakoi Britannian luopumista siirtomaaimperiumistaan. Kun siirtomaan itsenäistyminen alkoi häämöttää, edellinen pääministeri Winston Field syrjäytettiin ja kovan linjan Smithista tehtiin pääministeri 1964. Marraskuussa 1965 hän julisti siirtomaan yksipuolisesti itsenäiseksi nimellä Rhodesia erottaen sen Britanniasta ja Kansainyhteisöstä. Teko tuomittiin kansainvälisesti, ja YK asetti ensimmäiset talouspakotteensa Rhodesiaa vastaan.[1] Britannia julisti Smithin erotetuksi, mistä hän ei piitannut. Maa ajautui 15-vuotiseen Rhodesian sisällissotaan (1964–1979).
Smith ja Britannian pääministeri Harold Wilson neuvottelivat HMS Tigerilla 1965 ja HMS Fearlessillä 1968, mutta sopimukseen ei päästy. Smith hylkäsi Britannian ehdotukset enemmistövallasta ja kirjoitti 1970 uuden tasavaltalaisen perustuslain, jossa mustalla enemmistölle annettiin vähitellen lisää valtaa, kunnes he pääsisivät tasoihin valkoisten kanssa, ja valkoiset säilyttäisivät pysyvästi puolet. Tarkoituksena oli luoda apartheid-periaatteeseen nojautuva tasavalta.[1]
.svg)
.svg)
Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rhodesia pärjäsi taloudellisesti jonkin aikaa Etelä-Afrikan ja saartoa uhmanneiden yritysten avulla. 1970-luvun alussa musta valtaväestö nousi avoimeen chimurenga-kapinaan ja alkoi hyökkäillä valkoisten maatiloille. Niiden hintana oli 40 000 uhria. Kapina sai voimaa, kun naapurimaa Mosambik itsenäistyi Portugalista 1975. Mustan väestön maltillisempi suunta kävi neuvotteluja Smithin kanssa, ja esimerkiksi rotuerottelu lopetettiin periaatetasolla 1977.[1] Smith ei suostunut mustien enemmistövaltaan, ja hänen suosionsa rakoili. Jopa hänen oma poikansa Ian lähti luvatta Rhodesian armeijasta ja loikkasi Eurooppaan, josta käsin hän tuki enemmistövaltaa. Etelä-Afrikka kehotti Smithiä sopuratkaisuun ja väistymään arkkipiispa Abel Muzorewan johtaman yhtenäisyyshallituksen hyväksi. Smith ei antanut periksi. Neljä viidesosaa Rhodesian valkoisten kuolemista tapahtui sodan viimeisinä kolmena vuotena 1977–1979. Viimeisinä vuosina maasta tuli sotilasleiri, jossa toisinajattelijoita vangittiin, karkotettiin ja murhattiin ja lehdistö sensuroitiin.lähde?
Smith taipui viimein Lancaster Housen sopimukseen, joka edelsi vapaita vaaleja ja virallista itsenäisyyttä. Vaalit pidettiin 1980, jolloin valtaan nousi Smithin vuosikymmen aiemmin terroristina vangitsema Robert Mugabe ja Zanu-PF-puolue. Smith yritti muodostaa liittouman Mugabea vastaan mutta epäonnistui. Hän sai kuitenkin valkoiset hyväksymään vaalien tuloksen, vaikka jotkut suunnittelivat vallankaappausta. Mustien saatua enemmistövallan maan nimeksi tuli Zimbabwe.lähde?
Loppuelämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Smith jatkoi aktiivista oppositiopolitiikkaa. Hän oli parlamentissa vuoteen 1986. Vielä 80-vuotiaana hän vastusti Mugabea avoimesti kirjoituksillaan ja omaelämäkertakirjoillaan The Great Betrayal ja Bitter Harvest. Vuonna 2000 hän kutsui haastattelussa seuraajaansa mielisairaaksi, ja Mugabe uhkasi häntä kansanmurhasyytteellä ja vangitsemisella, jos hän palaisi maahan. Smith palasi Harareen, jossa hänet kuitenkin jätettiin rauhaan. Huono terveys pakotti hänet muuttamaan ottotyttärensä luo Kapkaupunkiin, jossa hän kuoli.lähde?
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Zimbabwe's last white ruler: The man who defied the world The Independent, 21.11.2007. (englanniksi)
- Ian Smith, ex-PM of Rhodesia, dies at 88 Guardian, 21.11.2007. (englanniksi)
- Obituary: Ian Smith Guardian, 21.11.2007. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Seppo Zetterberg (suomalaisen laitoksen päätoim.): Muutosten vuosisata 7, s. 272. Alkuteos Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade.. Suomentanut Jukka Forslund. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-18424-1.
- ↑ a b Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 65. Otava, 1966.
| ||||||||||||||||||||||
