KY (albumi)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta I ♥ KY)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
KY
Kapasiteettiyksikkö
Kokoelmalevyn KY kansikuva
Kokoelmalevyn tiedot
 Äänitetty  2000-2008
 Julkaistu 23. huhtikuuta 2008
 Tuottaja(t) Kapasiteettiyksikkö
 Tyylilaji rap
 Kesto 72.02
 Levy-yhtiö Rähinä Records
Kapasiteettiyksikön muut julkaisut
Susijengi
2006
KY
2008

KY, ehkä jossain I ♥ KY on suomalaisen rap-yhtye Kapasiteettiyksikön 23. huhtikuuta 2008 julkaistu kokoelmalevy. Levy sisältää yhtyeen suosituimmat hitit vuosien varrelta, ja sen on julkaissut Rähinä Records -levy-yhtiö. KY on lyhenne sanasta Kapasiteettiyksikkö.

Taustatietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumilla on suosituimpien hittien lisäksi kolme ennen kuulematonta kappaletta jotka on sijoitettu levyn loppuun. "Pidä kiinni" ja "En voi sille mitään" ovat kokoelmalevyä ja jäähyväiskiertuetta varten tehdyt kappaleet. "Eliksiiri" -kappale on yhtyeen alkuvuosilla tehty demo vuodelta 2000.

Kokoelmalevy sisältää Suomen kaikkien aikojen paksuimman kansilehtisen. 36-sivuinen kansilehti sisältää 750 valokuvaa yhtyeen vuosien varrelta.

»Saimme paljon valokuvia faneilta sekä kaivoimme niitä omista arkistoista. Yhteensä selasimme läpi toistakymmentätuhatta valokuvaa joista parhaimmat on nyt valittu näihin kansiin!»

kertoo kansien suunnittelusta vastannut Tasis.[1]

»Halusimme tehdä kunnon paketin sekä kuulijoita, että itseämme varten. Tämä levy kokonaisuutena sitoo hyvin yhteen uramme ja siitä jäävät lukemattomat hyvät muistot»

haikailee Andu.[1]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Etenee – 3.29
  2. 4Elementtii – 4.42 (mukana Avain)
  3. A-Ay! – 3.16 (mukana Diaz)
  4. Hei neidit – 3.47
  5. Toisinaan – 4.02
  6. Tää on mun Stadi – 4.19 (mukana Hector)
  7. Kirje – 3.48
  8. Mitä tänään – 5.36 (mukana Asa)
  9. Pakko saada sut – 3.29
  10. Usko parempaan – 3.24
  11. Lähdössä – 4.02
  12. Susijengi – 4.34
  13. Fiilaan ja höylään – 3.52
  14. Erobiisi – 3.38
  15. Vielä vähän aikaa – 3.41
  16. Lomalla – 3.47
  17. Pidä kiinni – 3.58
  18. En voi sille mitään – 4.00
  19. Eliksiiri – 3.46

[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b findance.com
  2. Spotify: Kapasiteettiyksiö - KY open.spotify.com. Viitattu 10.2.2022.