Kansainvälinen foneettinen aakkosto

Wikipedia
Ohjattu sivulta IPA
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee fonetiikkaa. IPA-lyhenteen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Kansainvälinen foneettinen aakkosto (suomennettu kaavio)

Kansainvälinen foneettinen aakkosto (myös kansainvälinen foneettinen kirjaimisto;[1] engl. International Phonetic Alphabet, IPA) on foneettiseen merkitsemiseen tarkoitettu kirjaimisto. Nimestään huolimatta se ei ole aakkosten kokoelma, joka palvelisi jonkin tietyn kielen oikeinkirjoitusta ja määrittäisi aakkosjärjestyksen, vaan foneettisessa kirjoituksessa pyritään vakioimaan merkintätavat, joiden avulla voidaan esittää minkä tahansa luonnollisen kielen äänteitä ja foneemeja.

Kansainvälinen foneettinen aakkosto on laajimmin käytetty tarkekirjoitusjärjestelmä, mutta kielitieteen piirissä on kehitetty muitakin vastaavanlaisia järjestelmiä. Etenkin uralilaisten kielten tutkimuksessa on perinteisesti käytetty suomalais-ugrilaista tarkekirjoitusta.[1] Suomen kielen kannalta myös kansainvälisen foneettisen aakkoston kirjaimet ovat kuitenkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta suhteellisen lähellä suomen oikeinkirjoitusta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen fonetiikkayhdistys International Phonetic Association alkoi kehittää foneettista kirjaimistoaan Pariisissa vuonna 1886. Tuolloin yhdistyksen nimi oli foneettisella kirjoituksella merkittynä Dhi Fonètik Tîcerz’ Asóciécon (The Phonetic Teachers’ Association ’Fonetiikanopettajien yhdistys’). Työ perustui filologien Henry Sweetin sekä Isaac Pitmanin ja Alexander John Ellisin ehdotuksiin 1800-luvulta.

Kirjaimiston yli satavuotisen historian aikana sitä on muokattu usein. Suurimmat muutokset kirjaimistoon tehtiin vuonna 1986, minkä jälkeen sitä on edelleen päivitetty vuosina 1993, 1996 ja 2005.

Merkintätavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälistä foneettista aakkostoa voidaan soveltaa erilaisilla kuvailutasoilla ja erilaisilla tarkkuuksilla. Kielen ääntämystä voidaan kuvata lavealla tarkekirjoituksella, jolloin ilmaistaan vain tärkeimmät, kielikohtaisesti kontrastiiviset piirteet; tällöin tarkekirjoitus voi olla lähellä foneemista kuvausta. Vastaavasti joitain tarkoituksia varten voi olla soveliasta käyttää hyvinkin yksityiskohtaista tarkekirjoitusta, jossa pyritään merkitsemään pienimmätkin artikulatoriset piirteet.

International Phonetic Association suosittelee, että foneettiset kuvaukset sijoitetaan hakasulkeiden sisään ”[ ]”, kun taas tietyn kielen kontrastiivisia foneemeja ilmaistaessa on syytä käyttää vinoviivoja ”/ /”. Jos tarkekirjoituksessa ilmenee epävarmuutta siitä, kumpi on kyseessä, on syytä käyttää hakasulkeita, sillä vinoviivoja käyttämällä tulee ilmaisseeksi teoreettisen kannan kyseisen kielen fonologisista ominaisuuksista.

Kun on tarpeen ilmaista, että tietty kirjainjono ei ole foneettinen tai foneeminen kuvaus vaan jonkin kielen oikeinkirjoituksen mukainen merkintätapa, on mahdollista sijoittaa sana kulmasulkeiden sisään ”⟨ ⟩” (tosin aitojen kulmasulkeiden sijasta käytetään usein suuremmuus- ja pienemmyysmerkkejä ”< >” tai toisinaan yksinkertaisia kulmalainausmerkkejä ”‹ ›”). Kulmasulkeiden sijasta voidaan kirjoitusasu merkitä myös kursivoimalla.

Pääperiaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisen foneettisen aakkoston pääperiaatteisiin kuuluu tarjota erillinen symboli jokaiselle puheen segmentille pyrkien välttämään kirjainyhdistelmiä (digrafeja), kuten suomen <ng> [ŋ], ja monimerkityksisyyttä (vrt. englannin <c> [s] ~ [k] ~ [ʃ]).

Kansainvälistä foneettista aakkostoa on kuvattu selektiiviseksi kirjaimistoksi, sillä se pyrkii tarjoamaan nimenomaisen kirjaimen jokaiselle ihmiskielissä esiintyvälle kontrastiiviselle (eli foneemiselle, ks. fonologia) äänteelle. Äänteet voivat erota toisistaan äärettömän monella tavalla, minkä takia erilaisia äänteitä on periaatteessa rajattomasti, mutta kansainvälinen foneettinen aakkosto ei tarjoa vartavastista merkkiä sellaiselle piirteelle, jota ei missään luonnollisessa kielessä käytetä erottamaan sanoja toisistaan. Ääntämyksen piirteitä voidaan kuitenkin tarvittaessa merkitä hyvinkin yksityiskohtaisesti lisäämällä kantamerkkeihin tarkkeita, ja kielestä riippuen tarkkeita voidaan tarvita foneemistenkin erojen merkitsemiseen (on esimerkiksi kieliä, joissa on kontrastiivisia apikaalisia dentaalisia ja laminaalisia alveolaarisia klusiileja). Myös suprasegmentaalisille piirteille on omat merkkinsä.

Symbolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänteiden symbolit ovat enimmäkseen peräisin latinalaisesta ja kreikkalaisesta kirjaimistosta. Jotkin symbolit on otettu kirjaimistoista sellaisinaan [t], [c]; [β], [θ], toiset muokattuina [ɦ], [ʒ]; [ɣ], [ɸ]. Muutamat on muokattu välimerkeistä, kuten glottaaliklusiilin symboli [ʔ] latinalaisesta kysymysmerkistä, kun taas soinnillisen faryngaalisen frikatiivin symboli [ʕ] on peräisin arabialaisesta kirjaimesta ﻉ.

Latinalaisesta kirjaimistosta otetut merkit ovat yleisesti ottaen lähellä niiden ääntämystä eurooppalaisissa kielissä (merkittävinä poikkeuksina englannin ja ranskan kielet). Tärkeimmät erot suomeen ovat erillinen symboli äng-äänteelle [ŋ] sekä vokaalien osalta <ö>-kirjaimen äännearvoa vastaava [ø], <ä>-kirjaimen äännearvoa vastaava [æ] ja <a>-kirjaimen äännearvoa vastaava [ɑ] (niin sanottu latinalainen alfa). On huomattava, että foneettisen kirjaimiston mukainen merkintä [a] tarkoittaa laveaa väljää etuvokaalia, joka on äännearvoltaan melkein sama kuin [æ] ja käytännössä vastaa suomen <ä>-kirjainta (tosin merkintää [a] voidaan epätäsmällisesti käyttää mistä tahansa laveasta väljästä vokaalista, etenkin kuvattaessa sellaisia kieliä, joissa etu- ja takavokaalin ero ei ole kontrastiivinen). Myös joissain suomen vierassanoissa esiintyville suhuäänteille on määritetty erityiset symbolit (<š[ʃ] ja <ž[ʒ]).


Kansainvälinen foneettinen aakkosto (IPA) - vokaalit
etuvokaali keskivokaali takavokaali
lavea pyöreä lavea pyöreä lavea pyöreä
suppea i y ɨ ʉ ɯ u
ɪ ʏ ʊ
puolisuppea e ø ɘ ɤ o
- - -
puoliväljä ɛ œ - ʌ ɔ
väljä æ ɑ -
a


Konsonantit

Artikulaatiopaikka Labiaali Koronaali Dorsaali Radikaali Glottaali
Artikulaatiotapa Bilabiaali Labiodentaali Dentaali Alveolaari Postalveolaari Retrofleksi Palataali Velaari Uvulaari Faryngaali Epiglottaali
Nasaali    m    ɱ    n    ɳ    ɲ    ŋ    ɴ  
Klusiili p b t d ʈ ɖ c ɟ k ɡ q ɢ   ʡ ʔ  
Frikatiivi ɸ β f v θ ð s z ʃ ʒ ʂ ʐ ç ʝ x ɣ χ ʁ ħ ʕ ʜ ʢ h ɦ
Approks­imantti    β̞    ʋ    ɹ    ɻ    j    ɰ      
Tremulantti    ʙ    r    ɽ͡r    ʀ    я  
Napausäänne    ⱱ̟        ɾ    ɽ      ɢ̆      ʡ̯  
Lateraalinen frikatiivi ɬ ɮ ɭ˔̊    ʎ̥˔    ʟ̝̊       
Lateraalinen appr.    l    ɭ    ʎ    ʟ  
Lateraalinen nap.äänne      ɺ    ɺ̠    ʎ̯      


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IPA Finnlectura-sivustolla Viitattu 11.9.2011.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Juha Janhunen: Tarkekirjoituksen yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta: Siperian kielten tutkimuksen ongelmia. (Helsingin yliopistossa 2. lokakuuta 1986 pidetty väittelynalkajaisesitelmä.) Virittäjä, 1987, 91. vsk, nro 1, s. 71–75. Helsinki: Kotikielen Seura. Nettiversio (PDF) Viitattu 25.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: Liite:Ääntäminen.
Wikisanakirja
Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: Liite:Suomen kielen ääntäminen.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansainvälinen foneettinen aakkosto.