IG Farben

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
I.G. Farbenindustrie AG

IG Farben Logo 001.svg

Yritysmuoto Julkinen osakeyhtiö
Perustettu 25. joulukuuta 1925
Lakkautettu 1952
Kotipaikka Frankfurt am Main
Toimiala Kemianteollisuus
Indigon tuotantoa BASF:n tehtaalla vuonna 1890

I.G. Farbenindustrie AG (lyh. IG Farben) oli suuri saksalainen kemianteollisuuden yhtymä, konglomeraatti, joka oli toiminnassa vuosina 1925–1952. Laajimmillaan IG Farben oli maailman neljänneksi suurin yritys General Motorsin, US Steelin ja Standard Oilin jälkeen.

IG Farben on lyhennelmä yhtiön koko nimestä Interessen-Gemeinschaft Farbenindustrie AG, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”Yhtymä väriaineteollisuuden eduksi Oy”. Nimi ei ollut kuvaava, sillä suuryhtiön toimiala ulottui paljon kemianteollisuutta laajemmalle. Lisäksi nimen voi käytännössä tulkita tarkoittavan monopolia tai kartellia. IG Farben olikin Saksan suurin ja voimakkain kartelli.[1]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun lopulla laajentuminen oli vaikeaa verrattain nuorelle saksalaiselle teollisuudelle, koska ulkomaiset markkinat olivat valmiiksi vallattuja. Saksalaiset ottivat käyttöön eri keinoja, joista yksi oli kartellien perustaminen. Kartellit olivat tarkoitukseen käyttökelpoisia, koska niiden avulla voitiin säädellä kauppaa ja tuotantoa sekä vähentää kilpailun haittoja ja pitää hinnat ylhäällä. Kartellit olivat vapaan kaupan periaatteen vastaisia. Yhdysvalloissa niiden perustamista hankaloitettiin ja olemassa olevia kartelleja alettiin purkaa. Saksassa kartelleja ei juuri rajoitettu.[1]

IG Farben perustettiin joulupäivänä 1925. Perustajajäseninä oli kuusi yritystä, jotka olivat tehneet läheistä yhteistyötä ensimmäisen maailmansodan jälkeen:

  • BASF (27,4 prosenttia osakepääomasta)
  • Bayer (27,4 prosenttia osakepääomasta)
  • Hoechst (myös Cassella ja Chemische Fabrik Kalle) (27,4 prosenttia osakepääomasta)
  • AGFA (9,0 prosenttia osakepääomasta)
  • Chemische Fabrik Griesheim-Elektron (6,9 prosenttia osakepääomasta)
  • Chemische Fabrik vorm. Weiler Ter Meer (1,9 prosenttia osakepääomasta)

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1926 IG Farbenin markkina-arvo oli 1,4 miljardia Saksan valtakunnanmarkkaa ja sille työskenteli 100 000 ihmistä, joista 2,6 prosentilla oli yliopistokoulutus, 18,2 prosenttia oli koulutettuja ammattilaisia ja 79,8 prosenttia työläisiä. Sen päämaja, IG Farben-rakennus valmistui Frankfurtiin 1931. Vuonna 1938 sillä oli jo 218 000 työntekijää ja se hallitsi yli 500 yritystä eri puolilla maailmaa[1].

Natsi-Saksa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennustöitä IG-Farbenwerken tehtailla Auschwitzissa.

Kansallissosialistinen puolue nousi valtaan Saksassa tammikuussa 1933. Useimmat teollisuusjohtajat olivat aluksi vastustaneet kansallissosialisteja samoin kuin kommunistejakin, mutta Adolf Hitler oli saanut heistä myös tukijoita juuri kommunismin vastaisuutensa vuoksi. Ennen valtaannousuaan Hitler kävi useita neuvotteluja teollisuusjohtajien kanssa ja sai heidät taakseen muun muassa lupaamalla poistaa ammattiliitot ja rajoittaa yleensäkin työläisten oikeuksia. Vaikka kartellien purkaminen ja pääoman rajoittaminen olivat kuuluneet alkuaikoina kansallissosialistiseen puolueen ohjelmaan ja vaikka puolueen vasemmistosiipi yhä käsitti sen niin, Hitler vakuutti teollisuusjohtajille, ettei puolue tule rajoittamaan teollisuutta, vaan avustamaan sitä sen päämäärissä.[2]

Pakkotyövoimaa ja myrkkykaasun valmistusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IG Farben teki läheistä yhteistyötä natsi-Saksan hallinnon kanssa ja toimitti muun muassa 85 prosenttia maan asevoimien Wehrmachtin tarvitsemista räjähteistä. Kun Hitler alkoi laajentaa Saksaa valtaamalla alueita naapurivaltioilta, yhtiö sai korvauksekseen omia teollisuuslaitoksia näiltä alueilta. Natsihallinto järjesti yhtiölle myös pakkotyövoimaa vallatuista maista.[1]

Kaiken kaikkiaan toisen maailmansodan aikana Farbenin käytössä oli 350 000 henkeä pakkotyössä.[3] Farben maksoi vangit toimittaneelle organisaatiolle päiväkohtaisen korvauksen vankityövoimasta. Tuhansia ihmisiä kuoli pakkotyönsä aikana. IG Farben perusti muun muassa keinokumin tuotantolaitoksen Auschwitzin keskitysleirin alueelle, työntekijät tehtaalle saatiin viereisen Monowitzin leirin vangeista.[1]

IG Farben toimitti tuhoamis- ja keskitysleireille vankien surmaamiseen käytetyn Zyklon B -myrkkykaasun. Kaasun valmistivat ja markkinoivat Farbenin tytäryhtiöt DEGESCH ja TESTA. Yhtiöt oli perustettu hyönteismyrkkyjen valmistukseen.[4]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan hävittyä toisen maailmansodan maassa aloitettiin aseistariisunta, joka koski myös suuria kartelleja, syndikaatteja ja muita monopolin kaltaisia yhtymiä. IG Farben joutui purettavaksi myös lähihistoriansa vuoksi.[1]

IG Farbenin johtajista 24 joutui oikeuteen vastaamaan natsihallinnon aikaisista rikoksista. He olivat ensimmäiset liikemiehet, joita syytettiin rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Johtajat vakuuttivat tietämättömyyttään pakkotyövoiman työ- ja elinoloista. Tytäryhtiö TESTAn kaksi johtajaa teloitettiin, mutta Farbenin johdosta ketään ei tuomittu kuolemaan. Tuomiot olivat hyvin lyhyet, tyypillisesti muutama vuosi vankeutta.[5] Osaltaan kylmä sota koitui johdon pelastukseksi: Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton väliset suhteet kiristyivät ja länsiliittoutuneet kokivat Saksan talouselämän elvyttämisen olevan tarpeellista, jotta Länsi-Saksasta olisi apua liittolaisena kommunistisia maita vastaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IG Farbenin entinen päämaja Frankfurtissa. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Hans Poelzig
  • Rosen, Philip E.: Dictionary of the Holocaust : Biography, Geography, & Terminology. Westport, CT, USA: Greenwood Publishing Group, 1997. ISBN 031330355X. (englanniksi)
  • Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Snyder s. 178-179
  2. Snyder s.200-202
  3. Rosen 1997, s. 136-137
  4. Rosen 1997, s. 63-64, 304
  5. Rosen 1997, s. 136-137, 304