ICF-luokitus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

ICF-luokitus (International Classification of Functioning, Disability and Health) on WHO:n luokitusperheeseen kuuluva toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. Luokitus periaatteessa sitoo WHO:n jäsenvaltioita. Luokitus on suomennettu ja julkaistu Stakesin toimesta vuonna 2004. ICF täydentää WHO:n toista, terveydenhuollon vakiintunutta ja paljon laajempaa ICD-luokitusta, joka tunnetaan nimellä Kansainvälinen tautiluokitus. Tästä luokituksesta on käytössä jo 10. versio, ICD-10.

Tavoitteet ja sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ICF tarjoaa yhtenäisen ja kansainvälisesti sovitun viitekehyksen toiminnallisen terveyden kuvaamiseen. ICF:n aihealueet ovat (1) Ruumiin/kehon toiminnot ja ruumiin rakenteet ja (2) Suoritukset ja osallistuminen. ICF ei ole edeltäjänsä, vuonna 1980 ilmestyneen ICIDH-luokituksen tapainen ”sairauksien seurausten luokitus”, vaan siitä on kehitetty ”terveyden osatekijöiden” luokitus. Luokitus koskee kaikkia ihmisiä ja sen mittarit sisältävät sekä positiivisen että negatiivisen pään. ICF-luokituksen tavoitteena on

  • tarjota tieteellinen perusta ymmärtää ja tutkia toiminnallista terveydentilaa sekä terveyteen liittyvää toiminnallista tilaa, niiden vaikutuksia ja niitä määritteleviä tekijöitä;
  • luoda yhteinen kieli kuvaamaan toiminnallista terveydentilaa sekä terveyteen liittyvää toiminnallista tilaa tarkoituksena parantaa eri käyttäjäryhmien välistä viestintää (kuten terveydenhuollon työntekijät, tutkijat, päättäjät ja suuri yleisö, mukaan luettuina henkilöt, joilla on toiminnanrajoitteita);
  • mahdollistaa tietojen vertaaminen eri maiden, terveydenhuollon erikoisalojen, palveluiden ja eri ajankohtien välillä;
  • tarjota järjestelmällinen koodausmenetelmät terveydenhuollon tietojärjestelmiä varten.

Yleisimmällä tasolla luokituksessa on kaksi osaa, joista kumpikin jakaantuvat kahteen osa-alueeseen:

  • Toimintakyky ja toimintarajoitteet
    • ruumiin/kehon toiminnot ja ruumiin rakenteet
    • suoritukset ja osallistuminen
  • Kontekstuaaliset tekijät
    • ympäristötekijät
    • yksilötekijät

Viimeinen osa-alue, yksilötekijät, on toistaiseksi vielä kehittelemättä.

ICF:n yksiportainen luokitus on

  • Ruumiin/kehon toiminnot
  1. Mielentoiminnot
  2. Aistitoiminnot ja kipua
  3. Ääni- ja puhetoiminnot
  4. Sydän ja verenkierto-, veri-, immuuni- ja hengitysjärjestelmän toiminnot
  5. Ruoansulatus-, aineenvaihdunta- ja umpieritysjärjestelmän toiminnot
  6. Virtsa- ja sukuelin- sekä suvunjatkamisjärjestelmän toiminnot
  7. Tuki- ja liikuntaelimistöön ja liikkeisiin liittyvät toiminnot
  8. Ihon ja ihoon liittyvien rakenteiden toiminnot
  • Ruumiin rakenteet
  1. Hermojärjestelmän rakenteet
  2. Silmä, korva ja niihin liittyvät rakenteet
  3. Ääneen ja puheeseen liittyvät rakenteet
  4. Sydän ja verenkierto-, immuuni- ja hengitysjärjestelmän rakenteet
  5. Ruoansulatus-, aineenvaihdunta- ja umpieritysjärjestelmän rakenteet
  6. Virtsa- ja sukuelin- sekä suvunjatkamisjärjestelmän rakenteet
  7. Liikkeeseen liittyvät rakenteet
  8. Ihon rakenne ja ihoon liittyvät rakenteet
  • Suoritukset ja osallistuminen
  1. Oppiminen ja tiedon soveltaminen
  2. Yleisluontoiset tehtävät ja vaateet
  3. Kommunikointi
  4. Liikkuminen
  5. Itsestä huolehtiminen
  6. Kotielämä
  7. Henkilöiden välinen vuorovaikutus ja ihmissuhteet
  8. Keskeiset elämänalueet
  9. Yhteisöllinen, sosiaalinen ja kansalaiselämä
  • Ympäristötekijät
  1. Tuotteet ja teknologiat
  2. Luonnonmukainen ympäristö ja ihmisen tekemät ympäristömuutokset
  3. Tuki ja keskinäiset suhteet
  4. Asenteet
  5. Palvelut, hallinto ja politiikat

Luokitusopas sisältää kaksiportaisen luokituksen ja sitä tarkentavan yksityiskohtaisen luokituksen määritelmineen.

ICF-luokituksen tulevaisuuden haasteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IFC-luokituksen julkistuksen jälkeen (2001) on laadittu vastaava lapsia koskeva luokitus. Jäsenmaissa on käynnissä myös useita kehittämishankkeita luokituksen arviointimenetelmien ja käyttötapojen kehittämiseksi. ICF-luokitus on laadittu mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi ja ISO-standardin periaatteita noudattavaksi. ICF-luokituksen käytön tulevaisuutta ja kehitystä ennakoidaan ICF-käsikirjassa seuraavaan tapaan:

  • ICF-luokituksen kansallisen käytön edistäminen kansallisten tietokantojen luomiseksi
  • kansainvälisen tiedoston ja tietämystä koskevan kehikon luominen kansainvälisiä vertailuja varten
  • mallien rakentaminen sosiaalietuus- ja eläkeratkaisujen pohjaksi
  • perheenjäsenten toimintarajoitteiden ja toimintakyvyn tutkiminen
  • Yksilötekijät-osa-alueen rakentaminen
  • tarkkojen operationaalisten määritelmien luominen kuvauskohteille tutkimustarkoituksiin
  • arviointivälineiden kehittäminen seulontaa ja mittausta varten
  • käytännön työkalujen, kuten tietokoneohjelmien ja arviointilomakkeiden, laatiminen
  • ICF-luokituksen liittäminen elämänlaatu-käsitteisiin ja subjektiivisen hyvinvoinnin mittaamiseen
  • tutkimukset hoidon ja interventioiden sovittamisesta yhteen henkilön tilanteen kanssa
  • ICF-luokituksen käytön edistäminen eri terveydentiloja vertailevissa tieteellisissä tutkimuksissa
  • ICF-luokituksen käyttöä koskevan koulutusaineiston luominen
  • ICF-koulutus- ja ICF-tietokeskusten perustaminen eri puolille maailmaa
  • lisätutkimus, jonka tarkoituksena on ympäristötekijäluokituksessa vaadittavan yksityiskohtaisuuden lisääminen sekä vakioidun ympäristön että nyky-ympäristön kuvaamiseksi

Suomessa ICF-luokituksen soveltamisen ja kehittämisen koordinaatio on ollut Stakesin vastuulla. Vuosina 2007–2010 Kansanterveyslaitoksen johdolla toimiva Toimintakykyverkosto-hanke käyttää yhtenä taustateoriana ICF-luokitusta. Heinäkuun alusta 2007 tuli voimaan laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007), jonka soveltamissa potilasasiakirjojen tietorakenteissa on mahdollistaa käyttää ICF-luokitusta. Lain mukaan Kansaneläkelaitos hoitaa potilasasiakirjojen säilytyksen ja Stakes vastaa koodistopalvelun sisällöstä. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ICF Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. Stakes, 2004.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asetuskokoelma 159/2007 [1]