IB-vakoilutapaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

IB-vakoilutapaus tarkoittaa vuosina 19731974 tapahtunutta sekä aikakauslehti Folket i Bild/Kulturfrontin paljastusta että Ruotsin puolustusministeriön salaisen tiedustelutoimiston Informationsbyrånin vakoilua, joka koski niin maan omia kansalaisia kuin vieraita valtioitakin.[1]

Suomen aluetta oli lehden mukaan käytetty Neuvostoliiton vastaiseen tiedustelutoimintaan. Suomen hallitus jätti Ruotsille tämän toiminnan johdosta vastalauseen maaliskuussa 1974. [1]

Bild/Kulturfront paljastaa tiedon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen aikakauslehti FiB/Kulturfront julkisti toukokuussa vuonna 1973 artikkeleita joiden mukaan tiedustelujärjestö Informationsbyrån olisi murtautunut Algerian ja Egyptin lähetystöihin Tukholmassa.[2]

Yleinen syyttäjä Carl Axel Robért ilmoitti kuitenkin 19. lokakuuta, ettei aio nostaa syytettä Informationsbyrånin virkamiehiä vastaan.[2]

Robértilla oli ollut pääsyyttäjän tehtävänä tutkia väitteet, joiden mukaan IB:n virkamiehet olisivat syyllistyneet rikokseen.[2]

Robért oli tutkinut kaksitoista tapausta joihin IB:n väitetään syyllistyneen. Kolmessa tapauksessa ei ollut tapahtunut rikoksia, neljässä tapauksessa ei rikollisuutta voitu todistaa, kaksi tapausta oli vanhentunut ja kolmessa tapauksessa ei ollut perusteita tutkimusten aloittamiseen. Kaikki kanteet hylättiin.[2]

Pidätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukholman yleinen syyttäjä Carl Axel Robért pidätti 22. lokakuuta yllättäen viisi henkilöä epäiltynä vakoilusta. Pidätetyt olivat FiB/Kulturfront-lehden toimittajat Peter Bratt ja Jan Guillou, entinen asiamies Håkan Isacsson, valokuvaaja Owe Holmqvist sekä viides henkilö, jonka nimeä ei kerrottu julkisuuteen.[3]

Poliisi suoritti samanaikaisesti ratsian pidätettyjen koteihin ja työpaikoille sekä takavarikoi aineistoa. Poliisi kävi FiB/Kulturfrontin toimituksessa tutkimassa Guilloun työpaikkaa.[3]

Tutkiessa Informationsbyrån:in huoneiston naapurihuoneistoa Tukholman vanhassa kaupungissa poliisi löysi elektronisia kuuntelulaitteita joita poliisi oli epäillyt pidätettyjen käyttäjäneen.[3]

Viiden henkilön vapaudenriistäminen perustuu epäilyyn vakoilusta eikä artikkeleihin, jotka FiB/Kulturfront oli julkaissut IB-järjestöstä.[3] Hallitus ei ollut tietoinen pidätyksistä. Oikeusministeri Lennart Geijer totesi syyttäjän toimineen täysin oma-aloitteisesti tässä asiassa.

Pidätykset herättivät ankaraa sananvaihtoa. Monet arvostelijat rinnastivat tapahtuneen Yhdysvaltain Pentagon-juttuun ja Länsi-Saksan Spiegel-juttuun 1960-luvun alussa. Paino vapautta pidettiin uhattuna.[3]

Vapautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi viidestä henkilöstä, jotka pidätettiin FiB/Kulturfront aikakauslehteä vastaan nostetun syytteen yhteydessä, vapautettiin 26. lokakuuta ja 27. lokakuuta. Ensin vapautettiin valokuvaaja Owe Holmqvist ja seuraavana päivänä 20-vuotias nuorukainen jonka nimeä ei mainittu.[4]

Informationsbyrånin entinen johtaja Birger Elmér esiintyi 30. lokakuuta valtiopäivien puolustusvaliokunnassa selvittäen vakoilujärjestön toimintaa. Elmér sanoi puolustusvaliokunnan kokouksen jälkeen ettei hän ollut huolestunut siitä huomiosta, jota Informationsbyrån-juttu oli herättänyt. Valiokunnan puheenjohtaja Per Petersson sanoi ettei mikään osoittanut valiokunnan olevan niin huonosti informoitu asioista että olisi syytä erityiseen tutkimusene aikaisemmin.[4]

Syytteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukholman pääsyyttäjä Carl Axel Robért päätti 6. joulukuuta asettaa FiB/Kulturfrontin toimittajat Peter Brattin ja Jan Guilloun syytteeseen vakoilusta sekä entisen IB-miehen Håkan Isacsonin syytteseen kanssarikoksena.[5]

Oikeuskansleri Bengt Lännergren syytti samalla Brattia painovapautusasetuksen rikkomisesta. Syyte koski Brattin kirjaa IB och hotet mot vår säkerhet (suom. Tiedotustoimisto ja uhka turvallisuuttamme kohtaan). Syytteet olivat esitutkimuksen mukaan, työskennelleet salaisen IB-järjestön paljastamiseksi ja sitten ylittäneet laillisuuden rajat.[5] 4. helmikuuta vuonna 1974 Svean hovioikeus hylkäsi vakoilusta tuomitun toimittajan Jan Guilloun anomuksen päästä välittömästi vapaaksi. Guillou oli päähenkilöitä ruotsalaisen turvallisuusjärjestön IB:n paljastamisessa.[6]

Reaktiot ja vaikutukset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja Ruotsin pääministeri Olof Palme tapasivat työlounaalla 17. maaliskuuta vuonna 1974 Tukholmassa. Tapaaminen koski lähinnä Informationsbyrånin tapausta.[7]

Asia oli Suomessa herättänyt yhä lisääntyvää kiinnostusta sen jälkeen kun oli ilmennyt lehtitietoja siitä, että IB oli käyttänyt Suomen aluetta vakoilutoiminnassa. Oli myös tullut tietoon että Suomen suurlähettiläs Max Jakobson olisi huomauttanut asiasta ulkoministeri Sven Anderssonille 18. helmikuuta.[7]

Ruotsalainen alus oli suorittanut radiokuuntelua Suomenlahdella, sekä sääntöjenvastaisen käynnin suomalaisessa satamassa. Pääministeri Palme myönsi viimeksi mainitun teon sopimattomaksi.[7] Suomalaiselta taholta väitettiin myös, että ruotsalaiset yksityislentokoneet olivat suorittaneet valokuvausta Suomen alueen yläpuolella.[7]

Kekkosen ja Palmen välisten keskustelujen jälkeen päätettiin, että asiaa voitiin pitää loppunkäsiteltynä ja että tapahtuneella ei olisi vaikutuksia Suomen ja Ruotsin välisiin suhteisiin.[7]

Lähdeviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b IB-vakoilutapaus Elävä arkisto. Yleisradio.
  2. a b c d Vuosikirja 73, s. 273. IB ilman syytettä. KG Kustannus Oy.
  3. a b c d e Vuosikirja 73, s. 274. IB:n paljastajia epäiltiin vakoilusta. KG Kustannus Oy.
  4. a b Vuosikirja 73, s. 280. Kaksi vapaaksi IB-jutun kuulusteluista. KG Kustannus Oy.
  5. a b Vuosikirja 73, s. 295. 3 syytteeseen vakoilusta IB-jutussa. KG Kustannus Oy.
  6. Vuosikirja 74, s. 20. Guillouta ei vapautettu. KG Kustannus Oy.
  7. a b c d e Vuosikirja 74, s. 56. IB- keskustelua Tukholmassa. KG Kustannus Oy.