Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni
Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (engl. International Astronomical Union, IAU) on vuonna 1919 perustettu tähtitieteen ammattilaisista koostuva järjestö, joka päättää mm. tähtitieteeseen liittyvistä standardeista ja nimistöasioista kansainvälisellä tasolla. Se on yhteistyöjärjestö, jolla on lukuisia osastoja, 9040 yksittäistä jäsentä ja 63 jäsenvaltiota.
Päätäntävalta [muokkaa]
Kansainvälisellä tähtitieteellisellä unionilla on ainoana oikeus nimetä taivaankappaleita sekä niiden pinnanmuotoja. Esimerkiksi tietyn planeetan kuille tai taivaankappaleen pinnanmuodoille on usein määrätty tietty aihepiiri, jonka mukaan uudet kohteet nimetään. Kuun meret on nimetty mielentilojen mukaan (poikkeuksena Mare Moscoviense Kuun kääntöpuolella, jonka venäläinen luotain Luna 3 löysi) ja Uranuksen kuut William Shakespearen sekä Alexander Popen teoksissa esiintyvien henkilöhahmojen mukaan. Lisäksi unioni määritteli muun muassa tähdistöjen rajat vuonna 1928 ja astronomisen yksikön (AU) pituuden vuonna 1976.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin kotisivut (englanniksi)
Sivulta puuttuu