Hyvinkään–Karkkilan rautatie

Wikipedia

Hyvinkään–Karkkilan rautatie (aikaisemmalta nimeltään Hyvinkään–Pyhäjärven rautatie) oli Hyvinkään ja U.l. Pyhäjärven, sittemmin Karkkilan välinen kapearaiteinen yksityinen rautatie. Sen raideleveys oli 750 mm ja se sijaitsi Uudenmaan maakunnassa nykyisen Etelä-Suomen läänin alueella. Rautatien päälinjan pituus oli noin 44 kilometriä. Rata alkoi Valtionrautateiden Hyvinkään asemalta ja päättyi Högforsin tehtaalle. Rata avattiin täydessä pituudessaan vuonna 1911.

Sisällysluettelo 1 Radan historiaa 2 Ratakartta 3 Liikkuva kalusto 4 Radan liikennesuorite ja lakkautus 5 Kaluston kohtalo radan lakkauttamisen jälkeen 6 Lähteitä

[muokkaa] Radan historiaa

Kuten useat suomalaiset kapearaiteiset rautatiet, myös Hyvinkään–Karkkilan rautatie sai alkunsa teollisuuden tarpeista. Högforsin tehdas ja Kytäjän kartano tarvitsivat luotettavaa ja halpaa kuljetusyhteyttä saadakseen tuotteet tehtailta Valtionrautatien rataverkon varteen. Tehtaan kehittäminen oli lisäksi hidasta, koska hevoskuljetukset olivat kalliita. Kytäjän kartano tarvitsi rataa puutavaran rahtaamista varten.

Kytäjän kartanon omistaja Hjalmar Linder ehdotti Högforsin tehtaalle vuonna 1907 yhteistyötä rautatien rakentamiseksi. Linder ei kuitenkaan suostunut ruukin asettamiin kuljetusmaksuja koskeviin ehtoihin, joten Linder rakennutti radan vain Hyvinkäältä Kytäjälle saakka. Rataosuus valmistui vuoden 1907 lopussa ja sen pituudeksi tuli noin 11 kilometriä. Neuvotteluja Högforsin ruukin ja Linderin välillä jatkettiin keväällä 1909 ja saman vuoden syksyllä perustettiin Osakeyhtiö Hyvinkään – Pyhäjärven Rautatie Aktiebolaget. Yhtiön osakkaiksi tulivat Hjalmar Linder ja Högforsin tehdas.

Rataosan Kytäjä–Pyhäjärvi rakennustyöt aloitettiin tammikuussa 1911 useasta kohdasta samanaikaisesti. Radan 6,4 metrin pituiset kiskot olivat peräisin Vaasan radalta, ja ne oli valmistettu Fr. Kruppin tehtaalla Saksassa. Radan rakennustyö sujui nopeasti ja ensimmäisen juna saapui Hyvinkäältä Pyhäjärvelle 27. elokuuta. Säännöllinen liikenne alkoi marraskuussa ja radan viralliset vihkiäiset pidettiin 24. helmikuuta 1912.

Junien nopeudeksi määrättiin 25 km/h. Matka Karkkilasta Hyvinkäälle kesti tuolloin 2 tuntia 48 minuuttia. Sen hinta kolmannessa luokassa oli 1,80 markkaa.

Rautatieyhtiö siirtyi 1920-luvulla kokonaan Högforsin tehtaan omistukseen. Kymin Osakeyhtiö osti Högforsin Tehdas Oy:n osakekannan vuonna 1933. Sen jälkeen rautatieyhtiö lakkautettiin ja rautatien omistajaksi tuli Högforsin Tehdas Oy. Tämä yhtiö sulautui Kymin Osakeyhtiöön vuonna 1940, jolloin rautatie siirtyi Kymin Osakeyhtiön suoraan omistukseen.

[muokkaa] Ratakartta

Liikennepaikka1		km	Lyh.	Lisätiedot
Hyvinkää	●	0	Hkää	(VR:n lyhenne Hy)
Rauhala	●	1	Rla	seisake,varikko
Helle	●	5	Hle	seisake
Kytäjä	●	11	Kt	rautatieasema (VR:n lyhenne Ktä)
Vanhakylä	●	13	Vk	seisake
Ihanainen	●	15		seisake
Linnamäki	●	19	Lm	pysäkki (VR:n lyhenne Lmk)
Niittymäki	●	21	Nm	seisake
Läyliäinen	●	24	Ll	rautatieasema (VR:n lyhenne Läy)
Vaskijärvi	●	30	Vj	pysäkki (VR:n lyhenne Vjr)
Huhtimo	●	33		seisake
Hunsala	●	36	Hns	rautatieasema (VR:n lyhenne Hus)
Siikala	●	41		seisake
Karkkila	●	45	Kark	rautatieasema, varikko

¹ Liikennepaikka-sarakkeen linkit viittaavat rautatieasemista kertoviin artikkeleihin

[muokkaa] Liikkuva kalusto

Ensimmäiset kaksi veturia (nrot 1 ja 2) hankittiin radalle vuosina 1907 - 1908. Veturit olivat 14,5 tonnin painoisia ja ne valmisti Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osake-Yhtiö (myöh. Oy Tampella Ab). Sama yhtiö toimitti seuraavat kaksi, 25 tonnin painoista veturia vuosina 1910 - 1911 (nrot 3 ja 4).

Radan vaunukalusto oli vuonna 1912 seuraava:

• 6 kpl umpitavaravaunuja (taarapaino 11,5 tonnia)
• 40 kpl avotavaravaunuja (12,0 t)
• 2 kpl II/III luokan 28 henkilövaunuja (28 matkustajapaikkaa/vaunu)
• 1 kpl ns. "Kamariherran lasivaunu", yhdistetty matkustaja- ja yksityisvaunu (20 matkustajapaikkaa

Vaunukalustoa lisättiin myöhemmin liikenteen kasvaessa.

Veturi nro 1 myytiin ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjälle. Sen tilalle hankittiin vuonna 1917 Tampellan konepajalta veturi no. 5, joka oli ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut veturi. Tyypiltään veturi oli samanlainen kuin aikaisemmin hankitut veturit 3 ja 4.

Veturi nro 2 vietiin jatkosodan aikana Ylä-Syvärin kenttäradalle. Korvauksena saatiin kookkaampi tenderityyppinen sotasaalisveturi, joka jouduttiin palauttamaan vuonna 1944 Neuvostoliittoon; muu radan kalusto ei kelvannut sotakorvauksiksi.

Veturi nro 6 ostettiin toimintansa lopettaneelta Kuurilan metsäradalta vuonna 1945. Veturi poistettiin käytöstä ja romutettiin dieselveturin käyttöönoton jälkeen.

Vuonna 1954 radalle hankittiin Move 21 -dieselmoottoriveturi.

Veturit 3, 4 ja 5 sekä dieselveturi olivat käytössä radan lopettamiseen saakka.

[muokkaa] Radan liikennesuorite ja lakkautus

Ensimmäisenä liikennöintivuotena matkalippuja myytiin 52 000 kappaletta, ja tulot rahtikuljetuksista olivat 155 000 markkaa. Voittoa tuona ensimmäisenä vuotena rata tuotti 40 000 mk, josta 3/4 oli tavaraliikenteen tuloja. Vaunukilometrejä kirjattiin noin 480 000.

Ensimmäinen maailmansota rajoitti toimintaa ja vaikutti liikenteeseen rajoittavasti. Sodan jälkeinen korkeasuhdanne kuitenkin piti tavaraliikenteen vilkkaana noin vuoteen 1925 saakka. 1930-luvun suurten pulavuosien jälkinen nousukausi jäi kuitenkin radan viimeiseksi kukoistuskaudeksi, sillä autoliikenne siirsi rahtia kiskoilta maanteille. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen matkustajamäärät nousivat ennätyslukemiin, lähinnä siirtoväki- ja sotilaskuljetusten vuoksi. Myös pula ajoneuvoista ja rintamalle takavarikoiduista linja-autoista johtuen matkustajat joutuivat turvautumaan junakyytiin.

1950-luvulla matkustajamäärät romahtivat täydellisesti junan hävitessä kilpailun linja-autoille. Kulkuun jäi vain yksi junavuoro kesästä 1958 alkaen, ja rautatieyhtiö lopetti matkustajaliikenteen 1961.

Tavarajunat liikennöivät radan lakkauttamiseen saakka. Viimeinen tavarajuna kulki Hyvinkään–Karkkilan radalla 1. syyskuuta 1967.

[muokkaa] Kaluston kohtalo radan lakkauttamisen jälkeen

Rautatien lakkauttamisen jälkeen kalustoa kulkeutui erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Veturi no 3 ja kolme vaunua olivat rautatien lakkauttamisen jälkeen muistomerkkinä Karkkilan torilla. Ulkosalla säilytetty kokonaisuus kärsi vahinkoja ollessaan sään ja ilkivallan armoilla. Vuonna 1993 veturi vaunuineen siirrettiin Jokioisten Museorautatielle Minkiölle. Museorautatieyhdistys lupasi korjata veturin näyttelykuntoon, ja sai pitää vaunut vastineeksi työstä. Lopulta 21. lokakuuta 2006 veturi palasi Karkkilaan ja sijoitettiin Karkkilan kaupungintalon aulaan.

Veturin mukana Minkiölle menneiden vaunujen kunto kartoitettiin; kunhan uusi korjaamohalli valmistui ja pari kiireisintä kesken ollutta kunnostustyötä saatiin valmiiksi, voitiin aloittaa Karkkilan vaunujen kunnostus. Työ aloitettiin matkustajavaunusta; keväällä 2008 vaunun alkuperäistä vastaava muoto alkaa jo hahmottua: vaunuun palautetaan alkuperäinen lanterniinikatto ennen sotaa uusitun kupukaton tilalle; samoin konduktööriosasto palautetaan toisen luokan osastoksi.

Veturi nro 5 lahjoitettiin vuonna 1969 harrastajille, jotka kunnostivat sen ajokuntoon. Nykyisin veturi liikennöi Jokioisten Museorautatiellä. Samaan lahjoitukseen kuuluivat myös matkustajavaunu ja umpinainen tavaravaunu, joilla museojunaliikenne alkoi.

Veturi nro 4 on romutettu.

Radan dieselveturi myytiin Jokioisten Rautatielle, jossa se liikennöi vuoteen 1974 jolloin rautatie lopetti toimintansa. Veturi on säilynyt ajokuntoisena yksityisessä omistuksessa. Se siirrettiin Jokioisten Museorautatielle heinäkuussa 2007. Veturia käytettiin ensi kerran liikenteessä tilausajossa 25. lokakuuta 2007, jolloin se osoittautui olevan hyvässä kunnossa.

Tavaravaunujen koreja on säilynyt huonokuntoisina mm. työkaluvajoina.

[muokkaa] Lähteitä

• Koskinen, Mauno: Hyvinkään-Karkkilan rautatie 1911-1961. Kymin Osakeyhtiö, Högforsin Tehdas, 1961.
• Bergström, Matti; Einola, Erkki; Kilpiö, Olavi (toimittajat): Kapeat kiskot. Suomen yleiselle liikenteelle avatut yksityiset kapearaiteiset rautatiet. Rautatiemuseoiden ja -harrastajien neuvottelukunta et al, 1993. ISBN 951-96543-1-3.
• Pikkupässin historia Karkkilan ruukkimuseon sivuilla